Elin tavallisesta poikkeavan opiskeluajan, johon ei kuulunut pakkonuudeleita tai penninvenytystä.DSC_0223Viimeinen lukuvuositarra opiskelijakortissani vanhenee ihan muutaman viikon päästä. Täytyy muistaa ostaa oikean hintaluokan junaliput ja alkaa liikennetarjoushaukaksi. Opiskelijakorttialen voi unohtaa Subwayssa, ja Microsoftin Office-pakettikin muisti minua lukitsemalla kaikki tiedostot umpeen menneen opiskelijalisenssin vuoksi. Selvät muistutukset siitä, että tietyt asiat elämässäni kallistuvat syyskuusta alkaen, saivat minut tajuamaan, etten itse asiassa koskaan saanut tietää, mitä opiskelijabudjetti tarkoittaa. Miten opiskelijabudjetilla eletään?

Minä kävin töissä koko opiskeluaikani. Ajattelin alusta asti, etten voi jättäytyä pelkän opintotuen varaan – tietenkään, koska vuokran jälkeen käteen olisi jäänyt 30 euroa. Osa-aikaisten viikkotöideni lisäksi puskin läpi kaksi kirjaprojektia, kirjoitin freelancerina artikkeleita ja tein oikolukutöitä. Yhtäkään luentoa, työpajaa tai tenttiä en joutunut jättämään väliin, mistä kiitos kuuluu joustavalle työnantajalleni. Lopputuloksena oli toisinaan elämää tukka putkella ja silloin tällöin loputonta luppoaikaa vakaalla elintasolla maustettuna.

Muistan kaksi kertaa laskeneeni rahojani ja joutuneeni suunnittelemaan ostoksiani tarkasti. Se kuulostaa itse asiassa aika onnekkaalta, jos miettii opiskelijoiden elintasoa yleisesti. Opiskeluideni aikana toteutin myös kolme Aasian-reissua ja aika hiivatin monta raikuli-iltaa. Jälkikäteen olen pohtinut, olisiko pitänyt töiden sijasta omistaa arkensa täysillä opiskelijaelämälle, koska se yleensä kuuluu nuoruuteen.

Monesta eri lähteestä tulevilla tulovirroilla oli hintansa: Kelan vuotuinen takaisinperintä, jonka tuoman maksupostin kuittasin tietysti pikavauhtia. Olin hirvittävän huono arvioimaan tulojani, ja myös erittäin pettynyt suorastaan törkeän alhaisiin opintotuen tulovalvonnan rajoihin. Ja olen edelleen, sillä ne eivät mitenkään vastaa Suomen hintatasoa ja elämiseen väkisin kuluvaa rahaa. Kelan rajoitukset ovat tehneet minusta myös hysteerisen veronmaksajan, vaikka ne eivät toisiinsa liity. En ole eläessäni saanut mätkyjä, ja siksi pidänkin veroprosenttini aivan liian korkeana, jotta jouluna minua odottaa risujen sijasta pikavoitto. En halua saada minkäänlaisia vaatimuksia mistään suunnasta.

Tuntuu vähän kiittämättömältä sanoa, etten varmasti pärjäisi nyt sillä rahalla, millä elin opiskelijana, vaikka senaikaiset tuloni olivatkin elämäntilanteeseeni nähden korkeat. Huomaan myös, että valtava kulutusvimma on ohi, kun tulot ovat vakaat ja selvästi kasvaneet. Ihmiseksi, jonka mielestä Arvopaperi-lehti on unettavampi kuin Agricolan Abckiria, on suorastaan hullua, että mietin sijoittamista.

En koskaan saanut tietää, miltä opiskelijabudjetilla eläminen tuntuu, mutta se ei tarkoita, ettenkö ymmärtäisi sitä. Syy, miksi kirjoitan tästä nyt, on se, että ensinnäkin aivan valtava määrä opintotukihakemuksia on odottamassa Kelassa päätöstä, ja toiseksi avaan suuni nyt, sillä viime syksynä tehdyt tukimuutokset ovat kiristäneet opiskelijoiden elämää entisestään. Moni saa enää pari sataa euroa kuussa käteen, ja sen avulla olisi hoidettava opiskelut, syöminen ja asuminen, mikä ajaa siihen, että töitä on tehtävä entistä enemmän, ja monella se venyttänee opiskelujen kestoa. Kaukana ovat ajat, jolloin viisisataa euroa oli itsestäänselvyys eikä opiskelijan tarvinnut elää puolisonsa kanssa aikaa, jolloin yhdessä torpassa elettiin samalla viljasäkillä.

Saatoin olla viimeisiä, jotka pystyivät tekemään opiskeluajastaan luksusta. Se on vähän surullista, koska elämän pitäisi olla hauskaa. Ainakin silloin, kun opiskelee.

Millaista opiskelijabudjetilla eläminen on? Tsemppiä syksyn uudet opiskelijat!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.