Tämä on ollut hirvittävän raskas päivä, vaikka takana on ihana, rauhallinen arkiviikko ja edessä lukemattomia tunteja luonnon rauhassa. Olen taistellut koko päivän kelloa vastaan. Mitä elämää sellainen on?
DSC_0089.JPG6.40 Väsyttää. Hiestä märkä lakana on kietoutunut ympärilleni. On pakko nousta ja kävellä aamupalalle kylpyhuoneen kautta. Syön aamiaiseksi eilistä soijarouhepizzaa. Syön itseni liian täyteen, ja päivä menee pilalle. Tiedän, ettei koko loppupäivänä ole oikein kunnolla nälkä, sillä keho on sekaisin helteestä. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin yrittää rytmittää päivän ruoka-aikataulua, sillä vilkkaan aikataulun vuoksi apetta ei voi popsia milloin tahansa.

7.52 Taaperran töihin. Tuntuu, etteivät jalkani toimi. Lämpötila nousee ulkona, hiki valuu ja minusta tuntuu, että kävelisin betonikengillä, vaikka jalassani on vain puuvillatöppöset. En onneksi joudu kilpailemaan kelloa vastaan, sillä olen ajoissa. Unelmoin pääseväni vihdoin tuulettimen viereen. Ei haittaa, vaikka siinä menee iltapäivään asti.

15.47 Seison tienposkessa odottamassa bussia. Se on myöhässä, tietysti. En ymmärrä, miksi aikatauluja ei korjata totuudenmukaisiksi. Linjan 1 bussi on aina myöhässä. Ihmettelen, miksi aina juoksen siihen, vaikka tiedän, ettei se koskaan saavu edes ajallaan. Bussi kiemurtelee keskustan läpi kuin hytkyvä mato. Matkapahoinvointi iskee.

16.36 Tutkin Tokmannilla vesitonkkia. Päädyn ostamaan mökille kaksi 10 litran kanisteria. 12 euroa voisi paahteisessa helle-Suomessa käyttää huonomminkin. Olen myös iloinen päästessäni naapurikunnan Tokmannille, sillä keskustan myymälöistä tonkat ovat loppu.

17.33 Käteni tärisevät. En ole ajanut autoa aikoihin. Yritän suhtautua siihen rennosti. Ei tässä mitään. Nopeus vähän alle 60 ja sopivasti liikennettä. Ydinkeskustan laitamille saapuessani paniikki nostaa päätä. Edessä olisivat viimeiset kurvit ennen kotipihaa. Keskustan ruuhkaisimmilla kaduilla. Muistakohan vaihtaa kaistaa Hämeepuistossa? Pääsenköhän kääntymään Satakunnankadulta ilman kuolleesta kulmasta sukeltavaa kanssa-ajajaa?

18.18 Ihme kyllä selviän kotiin helposti – vain muutaman kymmenen kirosanan säestyksellä. Ratissa suusta pääsee kyllä rumia juttuja. Lastaamme kahdeksan kassia tavaraa autoon, ja sama ajopaniikki alkaa alusta. Ajan mökille kiertotietä, sillä olen päättänyt kieltäytyä käyttämästä tiettyjä liittymiä. Matelemme pitkin Kangasalaa läpi Ruutanan ja yhtäkkiä pölähdämme Jyväskylään menevälle tielle. Jes, ei yhtäkään liittymää matkalla!

19.37 Auto on tyhjennetty tavaroista, ja avaimet sujautettu pikkurepun pienimpään taskuun koko viikonlopuksi. Viritän ensimmäisenä tietokoneeni keittiön pöydälle. Että piti sitten tänne asti tulla naputtelemaan. Mutta tämä onkin sellainen retriitti. Kadonneen blogi-inspiraation etsintäretki.

20.02 Ehkä inspiraatio on sukeltanut järveen. Hyppään perässä. En muista kokeneeni tällaista viileyttä aikoihin. Sisäreiteeni alkaa sattua. Joku, todennäköisesti iso ja jollakin tavalla vaarallinen, ötökkä on purassut palan mehevästä reidestäni. Siinä on oikeasti reikä! Voitteko kuvitella? (Siis pieni reikä keskellä keskikokoista näppyä.)

20.40 Kirjoitan tätä tekstiä. Ihmettelen, miten jotkut saavat kirjoittamiseen uppoamaan tunteja. Saahan siihen toki, mutta minä kirjoitan blogijutut nopeasti. Alle 20 minuutin päästä on valmista. Ei päiväraporttiin kannata koko iltaa tuhlata. Kunhan vähän valittaa, kertaa mennyttä, superkiireistä päivää ja keksii muutaman hauskan ja elegantin ilmaisun.

Tunteja myöhemmin, kun kelloa ei enää katsota. Tässä pitäisi ehdottomasti kertoa siitä, kuinka pulahdan järveen vielä yöuinnille. Näen, kuinka aamu-usva alkaa laskeutua laineille.  Mutta kun en näe. Koska en uskalla. Ei puhettakaan, että hipsisin yksin laiturille yön pikkutunteina. Olenkin todennäköisesti nukahtanut kirja kädessä mökkisänkyyn. Vale! Minä en nimittäin koskaan nukahda kirja kädessä. Lasken sen aina pöydälle. Nukahtanut varmasti olen.

Tämä on sellaista elämää, jossa arki valuu käsistä kuin hiekka. Kokoelma hetkiä, jotka vain katoavat. Enkä ole ollenkaan varma, onko niitä ollut edes olemassa.

Pelkäätkö elämän kiitävän ohi? Pidätkö arkisista blogiteksteistä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

2 vastausta artikkeliin “Ohi kiitävä elämä kellon tarkkuudella

  1. Minusta todellinen arkisuus on aina kiinnostavaa – etenkin, kun arjen stattisuuden, toistuvuuden ja aivotoiminnan osaa havainnollistaa taitolajilla verbaaliikka. En pelkää elämän valuvan käsistä kuin hiekka, totean vain näin tapahtuneen joka ilta ruuvatessani herätyskelloa tulevan aamun pirinäasentoon. Minusta on tullut lomalla todella aikatauluvastainen ihminen, mitä olen toki ollut aina jossain määrin. Parasta on, kun päivä voi valua ja sykkiä flow’ssa, olla juuri niin tylsä kuin se oli ehkä viimeksi kouluiän kesäpäivinä. Se on paras alusta luovuudelle.
    Suodattamatonta pika-ajatustulvaa täälläkin:
    https://esmeraldaneetos.blogspot.com

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiva kuulla, että arkisuus kiinnostaa! Niin minuakin! Tavallinen elämä on kaikista kiinnostavinta, koska yleensä se ei todellakaan ole tavallista. Minäkin olen alkanut vihata aikatauluja. Jos on vapaapäivä, se on vapaa. Ilman aikatauluja. Ja totta, tuntuu, että olen luovimmillani tavallisten päivien jälkeen. Ehkä enemmän kuin olen mullistavien ja tapahtumantäyteisten iltojen jälkeen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.