Jos korvista tulee ulos jo blogihuijaushaaste, kannattaa tarttua minun versiooni, joka on omistettu kirjoittajille ja kirjailijoille. Kirjoittajuus ja kirjailijuus ovat täysin vapaasti ymmärrettävissä tässä haasteessa.
DSC_0089.JPGTeen asioita siksi, että niistä saa hyviä kirjoituksia tai kohtauksia käsikirjoitukseen.
Kyllä ja ei. Ajattelen paljon blogiani, kun sovin lounastreffejä, ja pohdin usein myös sitä, mistä saisi inspiraatiota luovaan kirjoittamiseen. En toistaiseksi saa rahaa blogillani, joten napostelut on kustannettava itse, minkä vuoksi valitsen tarkoin ruokapaikat. Haen monipuolista hyötyä ravintoloilta ja kulttuuripaikoilta, mutta suunnitelmani eivät koskaan aja inhimillisyyden ohi. Jos lounasseuralaiseni haluaa johonkin niin sanotusti sopimattomaan paikkaan syömään tai muuten vaan vierailemaan, ei se liiemmin minua kiinnosta. Elämään mahtuu kokemuksia, joten niitä ehtii haalia myös blogiin ilman sen kummempaa suunnitelmallisuutta.

Teen asioita, joiden tiedän tuovan inspiraatiota kirjoittamiseen.
Ehdottomasti. Ei syyttä sanota, että jokaisen kirjailijan ensimmäinen teos kertoo omasta elämästä. Pelkään jo etukäteen sitä, suuttuvatko muut minulle. Olen onneksi värittänyt hyvin tummalla värikynällä juttujani, joten ketään ei voi tunnistaa. En varsinaisesti valitse vapaa-ajan touhujani kirjoittamiseen liittyvien hyötyjen vuoksi, mutta bongaan elämäni filminauhalta hetket, joita tiedän hyödyntäväni vielä myöhemmin.

Siloittelen elämääni julkaisemissani teksteissä.
Tietysti! En oikein tiedä, kuka enää tähän maailman aikaan, jolloin kaikki toivottavasti tuntevat some-etiketin, kirjoittaisi sosiaaliseen mediaan mitään sopimatonta. No, olemme tietysti nähneet, että sekin on mahdollista, mutta jos järki on päässä, osan pystyy pitämään itsellä. Myös luovassa kirjoittamisessa. Kirjoitan elämästäni, mutta toivon läheisteni näkevän, että kokemukseni ovat liioiteltuja.

Olen kaikista eniten avoinna, kun kirjoitan romaaniani. Sitä ei näe kukaan. Se ei joudu kenenkään arvioitavaksi. Vielä. Uskon, että sen muokkaaminen sattuu aikanaan. Siinä on myös eri tavalla auki kuin esimerkiksi pro gradussa. Gradu mittasi ajattelua, romaani kokemusten kiteyttämistä ja ilmaisemista. Hyväksyn sen, että olen vajavainen suurena akateemisena ajattelijana, mutta luova kirjoittaminen on paljon lähempänä sisintäni. Lyttäämällä luovat teokseni lyttää myös minut.

Kadun joitakin julkaisemiani kirjoituksia.
Kyllä. Tähän pitäisi tietenkin vastata, että mitään ei pidä katua, sillä kaikki kokemukset kasvattavat. Eihän se niin mene. Joskus nolottaa ja joskus moka on niin kamala, ettei siitä voi keksiä mitään hyvää. Joitakin blogikirjoituksiani kadun, ja muistaakseni olen pari poistanut. Toinen oli rohkea, ja toinen kirjoitettu sillä tavalla liioitellen, etten ollut varma, aukeaako tekstin tarkoitus muille. Viime aikoina olen pohtinut paljon muutamien tekstien poistamista vuodelta 2015, mutten ole sitä vielä tehnyt, sillä toivon, että muut antavat minulle mahdollisuuden erehtyä ja näyttää, kuinka paljon olen kasvanut. En onneksi ole julkaissut mitään hirvittävän kamalaa, mutta sellaisia kirjoituksia, joihin en ole tyytyväinen. Punnitsen edelleen tarkkaan tekstit ennen julkaisua. Jos teksti läpäisee seuraavat seulat, sen voi lähettää mihin tahansa: mies, vanhemmat, muut sukulaiset, miehen vanhemmat, ystävät, työkaverit, entiset työnantajat, nykyinen työnantaja, tulevat työnantajat, yhteistyökumppanit ja mummi. Mummi tosin sillä erotuksella, että hän on varsin tiukka uskovainen, joten hänet lasketaan mukaan harkinnalla.

Kirjailijoiden elämä on glamourista.
Ei todellakaan! Glamour on mielestäni todella henkilökohtaista. Syysprinssi (2016) kiteytti hyvin sellaisen kirjailijaelämän, jota vielä nykypäivänäkin ihannoidaan, vaikka leffa kertoo 1970-luvusta. Tienaan suurin piirtein suomalaisen keskipalkan verran, joten aivan tähtisumuun sillä ei sukelleta, mutta elän kivasti. Pystyn hankkimaan kokemuksia, jotka tukevat unelmaani. Minulle glamouria olisi päästä vaikka mihin kirjajulkkareihin, mutta näillä natsoilla kutsuja ei ole vielä näkynyt ammatin suorituksen ulkopuolella.

Ajattelen hetket repliikkeinä.
Ehdottomasti! Korvani on nykyään aika pettämätön ikuistamisen arvoisille repliikeille. Rakastan paperista muistivihkoa, mutta repliikki-inspiraatioihin toimii paremmin kännykän muistio. Kirjoitan usein puhelimen muistioon mieleen painuneet, salakuunnellut repliikit. Yleensä jo konteksti luo käsikirjoituksen kohtaukselle miljöön. Välillä ihmettelen, mitä muistiinpanoni tarkoittavat, mutta ei sillä ole väliä. Tärkeintä on se, että niitä käyttää. Joskus.

Kirjoittamisesta ei koskaan voi tulla oikeaa työtä.
Olisipa se niin helppoa! Kyllä siitä voi tulla ihan oikea työ. Koulutukseni jo oikeuttaa toimimiseni journalistina, mutta muuten on ihan mahdollista edetä kirjoittajaksi ilman papereita. Sanan voima on sen verran suuri, ettei se vaadi viiden vuoden opintoja. Kirjoittamisen muuttuminen työksi vaatii kuitenkin ripauksen onnea, vaikka kuinka pöydällä lepäisi dekaanin leimaama paperi.

Saa kopioda! Kuulisin mielelläni muiden näkemyksiä rakkaasta leipälajistani. Kirjoittamisen saa ymmärtää, miten haluaa. Merkitse minut tekstiisi, jos toteutat haasteen.

Ovatko ketjuhaasteet täysin kuolleita? Kiinnostaako kirjoittamisesta lukeminen enää ketään?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.