Kello oli unohtanut, miten herättää. Minä olin unohtanut, miten herätä. Marimekon verhot tuntuivat yllättävän raskailta siirtää pakosti liian pieniin verhotankoihin pujotettuina.DSC_0025 (4)DSC_0028 (2)DSC_0027 (2)DSC_0032 (3)DSC_0033 (4)Olin jo tottunut paarmojen surinaan, säästynyt puraisulta. Toivonut pakotietä, istunut autoon ja ajanut vuoden tauon jälkeen. Kyllä kaupunkilainen on vieraantunut luonnosta. Autoon päässyt hyttynen lietsoi paniikkia, toivoin sen kuolevan ennen moottoritielle liittymistä.

Olen hankkinut uudet avainnauhat, ajatellut niiden tuovan lohtua ja hörppinyt kahvia vihdoin puhtaasta mukista. Pelännyt hetken bakteereja, mutta päättänyt unohtaa biologian. Ankkuroinut toivon muihin hyveisiin. Ajatellut, että ilta rantakalliolla pelastaa arjen suruilta. Katsonut sykkivää vesipumppua ja muistanut vanhat ympäristörikokset. Katsahtanut omaan muovimukiin ja unohtanut.

Ihminen on taipuvainen unohtamaan. Uskomaan, että kesä olisi loputtomia tikanheittoja tauluun, johon ei useinkaan osu. Viinilaseja lypsettynä tonkasta, jota viranomaiset välttävät. Ruokia, joihin kodan savu kietoutuu.

Elämää, joka tuntuu siltä, ettei sitä eläisi lainkaan.

Kello on 9.14. Minä en ole elossa.

Vaikuttaako kesälomasi kesän hahmottamiseen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.