Siperiassa sijaitseva Bella Roma voi onnitella tiimiään mainiosta menu-uudistuksesta. Perinteinen koko perheen ravintola huomioi uudella listallaan erityisruokavaliot, ja uudistusten ansiosta ravintola onnistuu kiillottamaan nuhjuiselta vaikuttaneen yleisilmeensä.
DSC_0008 (5)DSC_0005 (4)DSC_0002 (3)DSC_0004 (5)Finlaysonin Siperiassa sijaitseva Bella Roma ei ole koskaan kuulunut kaupungin ykkösmurkinapaikkoihin, vaikka ravintolassa ei muuta vikaa ole ollut kuin tylsyys: yhdeksänkymmentäluvun perheravintolakulttuuriin jämähtäminen salaattipöytineen. Muistan käyneeni Bella Romassa lapsena, ja sen jälkeen seuraava muistikuva onkin kahdelta edelliseltä vuodelta, kun tilasin kuljetuspalvelun kautta Bella Romasta pizzaa. Viimeinen kerta oli täydellinen fiasko.

Pelmahdan aurinkoiselta Satakunnankadulta hiljaiseen Siperiaan testatakseni Bella Roman uudistuneen menun, vaikka vuodentakaisen pizzapainajaisen takia odotukset eivät ole kovin korkealla. Uuden ruokalistan kunniaksi Bella Roma tarjoaa (toukokuun lopussa 2018) kaksi pääruokaa yhden hinnalla, joten lohduttaudun erittäin kohtuullisella alennuksella, jos kävisikin niin, ettei lättyä voisi edes pizzaksi kutsua.

Tuttu ja turvallinen

Alkuiltapäivästä Bella Romassa on autiota. Testikäynnilleni saapuessani paikalla on vain yksi seurue, ja ruokailuni aikana kaksi muuta pöytää saavat herkuttelijansa. Rauhallista ja sopivan yksityistä, mutta alkuiltapäivän tunnit eivät olekaan Bella Roman vilkkainta aikaa.

Kun ravintolaan astuu sisään, tulee turvallinen olo. Aivan kuin palaisi yhdeksänkymmentäluvun perheketjuravintoloihin, mutta yleisilme ei onneksi ole tunkkainen. Kivilattia ja punavalkoruutuiset pöytäliinat yrittävät viestiä terveisiä Italiasta, mutta ihan sinne asti Bella Roma ei taida päästä. Ravintola on suomalainen, ja siltä myös sen ruoat maistuvat – tällä kertaa onneksi hyvällä tavalla.

Keskellä ravintolaa on suuri salaattipöytä, joka on varmaan ollut paikallaan jo viime vuosituhannella. Mitä siitä toisaalta motkottamaan, salaattipöytä kuuluu ruokien hintaan ja täydentää mukavasti aterian. En ole käynyt aikoihin Bella Romassa, mutta luulen, että avokeittiön korostaminen kuuluu ravintolan uuteen ilmeeseen. Ainakin nyt siihen kiinnittää enemmän huomiota. Se, että asiakkaat näkevät kokit, luo illuusion luottamuksesta. Toimii!

”Pizza is cheaper than therapy” mainostaa avokeittiön ylle ripustettu valotaulu. Bella Roman uuden menun antimet eivät ole erityisen edullisia, vaikka ruoat toki ovat halvempia kuin terapiakäynnit, oletan. Pizzat maksavat 13,90–15,90 euroa, salaatit 15,90–16,90 euroa ja muut pääruoat 14,90–17,40 euroa. Alkupalat irtoavat halvimmillaan 5,90 eurolla ja kalleimmillaan hintaan 17,90 euroa, mutta jälkimmäisessä kyse taitaa olla isommalla porukalla jaettavasta annoksesta. Toivottavasti.

Bella Roman uudet vaatteet

Harvoinpa vegaani joutuu yleisravintolassa tilanteeseen, jossa täytyy todella pohtia, mitä haluaa syödä. Näin kuitenkin käy Bella Roman uuden menun kanssa, mikä on mahtavaa! Harmillisen usein ravintoloiden uudistukset tarkoittavat muutamaa vaihtunutta ruoka-annosta, mutta Bella Roma on myllännyt menunsa uusiksi ja huomioinut ennen unholaan jääneet erityisruokavaliot. Valmiiksi vegaanisia annoksia Bella Roman menussa ovat nyhtökaura–tomaattifocaccia (16,90 €), taitettu nyhtökaurapizza (14,90 €), nyhtökaurapasta (14,90 €) ja nyhtökauralla ja kasviksilla kuorrutettu Aurelia-pizza (15,90 €), jonka päädyn tilaamaan pitkän pohdinnan jälkeen. Bella Roma on pizzapaikka, joten ydintuote täytyy testata, vaikka liekö sillä merkitystä, kun jokainen vegaaninen ruokalaji sisältää hämmentävästi nyhtökauraa. Ei kovin italialaista, mutta ravintoloissa toki harvinaista. Ja trendikästä!

Aurelia on toiseksi paras vegaaninen pizza, jonka olen koskaan syönyt. Voiton vie Hämeenkadulla sijaitseva napolilainen Pizzeria Luca, jota ei vain voi päihittää. Aurelia ei mauiltaan ole missään nimessä perinteinen pizza, ja siksi sen makumaailma onkin riski. Pizza sisältää tomaattista nyhtökauraa, oliiveja, kapriksia, kirsikkatomaatteja, rucolaa ja vegaanista juustoa. Veikkaan, etteivät täytteet hivele nuorimpien vegaanien ja nirsojen makuhermoja, mutta minä pidän kokonaisuudesta. Pyydän pizzaani pitkän paahdon, joten vegaaninen juusto on sulanut sopivasti näkymättömiin ja muistuttaa olemassaolostaan ainoastaan ihanan suolaisella maulla niin kuin pitää.

Bella Roma ei edelleenkään ole ruokailijan huumaava kulinarismin keidas, mutta se on tilava, kohtuuhintainen, monipuolinen ja rauhallinen ravintola, jonka menu sopii kaikenikäisille ja kaikenlaisille ruokailijoille, minkä vuoksi se on erinomainen ravintola suurille seurueille ja lapsiperheille. Ravintola on siisti, muttei kuitenkaan vaadi hienostelua, mikä madaltaa kynnystä astua sisään.

Kun takana on pitkä päivä ja edessä ruokailushow, on lohdullista tietää, että jossakin on ravintola täynnä tilaa ja sopivan yksinkertaisia makuja. Vähän parempaa arkea.

Tampere tunnetuksi -passilla saa maanantaista torstaihin klo 14–17 kaksi Bella Roman pizzaa yhden hinnalla! Passin voi ostaa paperisena viiden euron hintaan esimerkiksi R-Kioskista tai ladata maksutta sovelluskaupasta.

Mistä saa suoraan listalta parhaan vegaanisen pizzan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.