Kesä on ulkoiluretkien kulta-aikaa. Minä en ole hurjapäinen seikkailija, ja siksi retkikokemukseni ovatkin olleet lähes poikkeuksetta kommelluksien värittämiä. Ihme kyllä Vietnamissa Cat Catissa retkeillessäni kaikki sujui leppoisasti, mutta kotimaassa tilanne on ollut päällä jo lähimetsässä.
retkelläMatkustajajuusto
Ihan ensimmäiselle retkelleni pääsin koulutaipaleeni ensimmäisenä syksynä. Olin peloissani ja kauhuissani muutenkin uudesta ympäristöstä, ja matka Viikinsaareen jännitti kovasti. Suurin kauhistus oli edessä häämöttävä retkiruokailu, sillä olin jo silloin niin nirso, että kelpuuttamani ruoat pystyi laskea kahden käden sormilla yhdellä kerralla. Muistini mukaan ruokailut sujuivat hyvin muuten, mutta eväsleivän välissä oli inhoamani juustoviipale. Ensimmäisen leivän tiputin ’vahingossa’ maahan, mutta opettaja huomasi sen ja sain uuden leivän. Sen juusto päätyi lopulta taskuuni sellaisenaan. Se matkusti siellä mukanani koko päivän saarella, laivalla mantereelle, bussimatkan koululle ja kotiin koulunpihasta. Päästyäni kotiin syysaurinko oli ehtinyt helliä juustoviipaletta aika tavalla päivän aikana.

Ujo oksennus
En ole koskaan halunnut häiritä ketään tai olla vaivaksi. Alakoulussa en edes kehdannut sanoa, jos tarvitsin apua. Bussimatkoilla kärsin matkapahoinvoinnista, joka joskus yltyi oksetukseksi. En halunnut, että bussi pysäytettäisiin vuokseni, joten otin pienestä sinisestä repustani filmikameran, päiväkirjan, retkiesitteet ja puhelimen pois. Ja oksensin sinne. Reppuuni! Vanhemmat saivat kukkopillin lisäksi tuliaisena kotiin tyttärensä, joka oli kulkenut puolet päivästä selässään reppu täynnä oksennusta.

Hirvikärpänen ja keppi
Olin lapsena ja vielä teininäkin kovan luokan hamsteriharrastaja. Yhtenä syysiltana minun oli aivan pakko käydä hakemassa hamsterilleni järsittävä keppi luonnosta. Ennen kuin olin edennyt metsässä pitkälle, kimppuuni hyökkäsivät parvena hirvikärpäset. Ne sukelsivat hiuksiini ja surisivat niin, että korviin sattui. Panikoin. Mukana ollut isäni huiski kärpäsiä minkä ehti. Kotona kärpäsvaaran piti olla ohi, mutta löysin vielä yhden paholaisen kuohkeasta kiharapehkostani. Kärpänen putosi työpöydälleni paniikkipomppimiseni tuoksinnassa. Jäykistyin kauhusta ja tuhosin sen mäiskimällä sitä koulukirjoillani. Äidinkielen oppikirjaan jäi ruma ja ruskea läiskä.

Hurjistunut päkiä
Tällä hetkellä lepuutan jalkaani nojatuolin käsinojalla, sillä päkiäni oli kanssani eri mieltä Hangossa sijaitsevan Tulliniemen luontopolun virkistävyydestä. Sileäksi hioutuneiden kivenmurikoiden kuorruttama polku pahoinpiteli jalkapohjiani, eikä niemenkärjen kallioilla pomppiminen varsinaisesti helpottanut tilannetta. Luontopolku oli vain seitsemän kilometriä pitkä, ja siksi vähän huvittaa, miten seuraamukset siitä voivat olla näin kivuliaat. Sanoinko jo, etten ole sudenpentu?

Näistä muistoista jäi pois päiväkodin hiihtoretki, jonka aikana humpsahdin pehmeän lumen kuorruttamaan ojaan takapuoli edellä. Suksiin lukitut jalat sojottivat kohti taivasta, ja luulin, etten pääsisi sieltä koskaan pois. (Pääsin.)

Mikä retki on jäänyt mieleesi parhaiten?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.