Aivan ensimmäiseksi kiitän silmiäni siitä, että ne viitsivät pysyä toimintakykyisinä yli 25 vuotta. Toiseksi olen erittäin onnellinen siitä, että maailma näyttää taas niin kovin kirkkaalta. Sumu on vihdoin väistynyt.
DSC_0014.JPGEn ollut tippaakaan yllättynyt! Sain hammasraudat kahdeksanvuotiaana. Ulospäin sojottavat hampaat olivat antaneet siitä vihiä jo silloin, kun olin oppinut kunnolla kävelemään eli suurin piirtein 25 vuotta sitten. Kukaan ei jaksanut pahemmin pilkata minua telaketjuistani koulutiellä, mutta sen muistan, että silmälasien saaminen oli silloin joka lapsen ykköspelko. Itse en tosin edes ajatellut, että koskaan tarvitsisin niitä. Elämä pyöri sen ympärillä, että suussa oli vuosittain vaihtuva oikomislaite noin kahdeksan vuoden ajan.

Silmälaseissa ja hammasraudoissa on nykyään se ero, että lasit ovat muotia, mutta kukaan ei vielä ole tainnut hankkia rautoja vain siksi, että ne näyttävät hyvältä. Koska eiväthän ne näytä, mutta äärimmäisen tärkeitä ne tietysti ovat kokonaisvaltaisen terveyden kannalta. Minäkin lähdin aikoinani kovasti parjaamieni feikkilasien tielle, mutta en sentään keksinyt asennuttaa suuhuni telaketjuja, jotka eivät oikeasti oikoisi hampaita. Mutta nyt, toukokuisena arkiviikkona hain elämäni ensimmäiset oikeat lasit.

Lasit päässä maailma näyttää kirkkaalta, tuntuu kuin eläisi enemmän. Puiden oksien jokainen lehti piirtyy edessä yksityiskohtaisesti, Näsijärven ulappa on terävä ja sen siluettia halkovat nostokurjet poikkipylväineen ovat pikkutarkkoja. On myös ammatillisesti uskottava olo, mikä saattaa johtua siitä, että olen mitä ilmeisemmin juuttunut johonkin mainostoimistostereotypiaan. Kenties kyse on rakenteellisesta ongelmasta, joka ajaa tavoittelemaan uskottavuutta. Epätoivoista juoksua hyväksynnän perässä. Väliäkö sillä toisaalta, lasit päässä tunnen olevani itsevarmempi ammatillisessa mielessä, joten ei se voi huono juttu olla.

Päällimmäisenä mielessä on kuitenkin kiitollisuus. Minun miinusnäköni on vielä melko maltillinen, sellainen SD-laatuinen suoratoistokuva, joka kärsii hitaasta netistä ja alentaa kuvanlaadun minimiin. Lasit päässä elämä on helpompaa, kun näkee, mihin bussiin hyppää ilman, että jännittää ohimolihakset kireälle. En ole myöskään pitkään aikaan nähnyt eteisessä seisoessani olohuoneessa istuvan mieheni kasvoja terävästi. Töihin minut on hyvästellyt vain iloisesti vilkuttava puurokasvo.

Mielessäni ovat käyneet myös entisaikojen näköongelmaiset. Kuinka moni onkaan luokiteltu näkövammaiseksi vain siksi, ettei tarvittavia apuvälineitä ollut keksitty? Miltä vain lähelle näkevästä likinäköisestä olisikaan tuntunut, jos maailma yhtäkkiä olisi avautunut silmien edessä oikeanlaisten lasien ansiosta?

Varmasti samalta kuin minusta silloin, kun sain raudat pois kahdeksan vuoden jälkeen. Astelin pikkuruisen kunnan terveyskeskuksesta kulahtaneen bussiaseman vieressä olevaan lounaskahvilaan. Valitsin listalta kukkakaalisosekeiton. Se syöksyi suuhuni ja nuoli paljaita hampaitani. Tunsin ensimmäistä kertaa vuosiin hampaissani jotakin! Olin niin kiitollinen saamastani hyvästä hoidosta ja siitä, että saisin vihdoin elää elämää niin, että hampaat eivät olisi sen keskipiste. Nyt täytyy opetella elämään niin, etteivät silmälasit ole arjen keskipiste, vaan kuuliainen apuväline silloin, kun niitä tarvitsen.

Kun haluan nähdä auringon laskevan Näsinneulan taakse niin, että erotan neulan ravintolan jokaisen ikkunan. Silloin olo on etuoikeutettu.

Onko sinulla lasit? Minkälaisia ajatuksia niiden hankkiminen herätti? Oletko tuntenut häpeää tai ylpeyttä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.