Näillä eväillä miljonääriksi

Parhaat ideat ovat totta vieköön kaikista yksinkertaisimpia. Mitä jos kisailisikin kirjan avulla ja hylkäisi turhat pelilaudat ja nappulat? Jos mielii miljonääriksi, ei tarvitse enää edes vaivautua kisastudioon tai tuijottaa televisiota. Myyntiin tullut Haluatko miljonääriksi -kirja (WSOY 2017) hoitaa nimittäin visailunälän kotona.
DSC_0009 (3)DSC_0010 (3)DSC_0012 (2)Enpä olisi uskonut, kuinka toimivan ja viihdyttävän pelin kirjalla voi saada aikaan! Haluatko miljonääriksi -visailukirja noudattaa ihailtavalla tavalla tv-formaattia, minkä vuoksi se onkin ehdottoman onnistunut viihdyke. Kaiken lisäksi kirjamuoto mahdollistaa kätevän kuljettamisen mihin tahansa eikä pelinappuloiden kanssa tarvitse säätää.

Kirjan etu on myös se, että visailu onnistuu sekä kaksin että isolla porukalla, vaikka toki kaksin kysellessä yleisönä ovat vain huonekasvit ja pölypallot, ja tunnelmakin saattaa olla aavistuksen tenttimäinen. Kunnon porukalla pelatessa yleisö tietysti lisää aitouden tunnetta ja mahdollistaa kysy yleisöltä -avun käyttämisen. Kirjassa on myös 50:50-vaihtoehdot valmiina, joten kaikki oljenkorret saa oikeasti käyttöön.

Visakirjan ainoa puute on se, että ei sillä oikeasti miljonääriksi tule. Eikös joku onneksi todennut, ettei raha tuo onnea. Siihen tokaisuun lienee tyytyminen.

Muista ainakin nämä miljonäärivisassa!

  • Vanuatun nimi oli vuoteen 1980 asti Uudet-Hebridit.
  • Carl Brewer voitti ensimmäisenä sekä SM-kultaa että Stanley Cupin.
  • Kiinan väkirikkain maakunta on Guangdong.
  • Sansibarin sota kesti 38 minuuttia.
  • Abbé Pierre perusti Emmaus-liikkeen.
  • Hillevi Hiiri päätyi laulun mukaan lopulta naimisiin Hepokatti Heikin kanssa.
  • Allan Liuhala keksi metaforan Pihtiputaan mummo.
  • Carl Oscar Malm kehitti suomalaisen viittomakielen.
  • Hunter S. Thompsonin tuhkat ammuttiin taivaalle hänen hautajaisissaan.
  • Olavi Laiho oli viimeinen Suomessa teloitettu suomalainen.
  • Wrangelin saari kuuluu Venäjälle.
  • Rudyard Kipling on nuorin Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut.

Arvaatko, minkä arvoisten kysymysten vastauksia väittämät ovat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

4 vastausta artikkeliin “Näillä eväillä miljonääriksi

  1. Hillevi Hiiri – tuo pikkueläinten kiertopalkinto. Matiakselle varattu nainen antaa potkut Sakulle ja myöhemmin kihlatulleenkin, kun Heikin viulu vei voiton. Niin kai se etenee ihmistenkin maailmassa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s