Jotkut näkevät parvekkeelta hökkelikylän. Minä näen vapautta. Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että matkaan lähteminen avaisi silmät jälleen oikealla tavalla, sillä yltäkylläisyyden ja ahneuden maailma on taas alkanut maistua pahalta.
DSC_0184DSC_0156DSC_0212DSC_0472DSC_0455DSC_0452DSC_0652DSC_0462DSC_0513Tunnen itseni niin pieneksi, ajattelin. Sumu vyöryi laaksoon ja jyräsi alleen koko vuoriston. Hetken kaikkialla oli aivan valkoista. Minäkin hukuin sumuun, sillä se tunkeutui myös sviitin parvekkeelle. Olo oli epätodellinen. Ja hirvittävän kiitollinen. Silti matka Pohjois-Vietnamiin on ollut toistaiseksi viimeinen tekemäni, jos viinaturistireissua Tallinnaan ei oteta huomioon.

Moni on kysynyt, mitä matkailulle tapahtui. Viimeinen reissumme peruuntui epäonnisten sattumusten vuoksi, eikä siihen liittynyt sen kummempaa dramatiikkaa. Reissaamisen taka-alalle pistäminen on antanut paljon aikaa ajatella itsestäänselvyyksiä. Matkamuistojen ahmiminen ja matkailun suorittaminen on kadonnut, ja kun kone seuraavan kerran nousee ilmaan ja suuntaa Kaakkois-Aasiaan, sen kyydissä on toivottavasti parempia ihmisiä. Aika jaloa ja ihanaa utopiaa.

Matkailu on etuoikeutettujen puuhaa. Maailman mittakaavassa porukkaan kuuluu murto-osa. Olisi tietysti mahtavaa olla niin laupea, että uhraisi oman elämänsä unohtumimmat hetket siksi, ettei muilla ole mahdollisuutta edes ajatella tavoittelevanssa niitä. En koe olevani ahne, mutta tietynlaista ahneutta on hamuta uusia kokemuksia alati ja todeta, että täytyy lähteä rentoutumaan kesken talven toiseen maanosaan, sillä kotona ei pysty toteuttamaan samaa irtiottoa. Lentopilettien ostolakko onkin opettanut arvostamaan matkustamista. Reissuun lähtiessä täytyy tietää selkeästi, miksi lähtee.

On myös aika tekopyhää omistaa elämänsä ekologisille valinnoille ja tuhota saavutettu hiilijalanjäljen pienentäminen yhdellä yölennolla Länsi-Kiinaan. Se on onneksi vähän vähemmän haitallista ja ironista kuin se, että maailman päättäjät lentävät ympäristökonferenssiin toiselle puolelle planeettaa. Metaanit tanssivat ilmakehässä, kun ministerit punovat juoniaan ja tekevät ympäristöä koskevia päätöksiä.

Mieltäni on myös kaihertanut matkalla kuvaaminen. Olen välttänyt tunnistettavien kasvokuvien julkaisemista ihmisistä etenkin kotimaassa, mutta myös ulkomailla otetuissa kuvissa, vaikka olenkin kuvannut vain julkisilla paikoilla. En halua pitää ketään näyttelyeläimenä ja edesauttaa toiseuden kokemuksia julkaisemalla turistikohteiden ihmisistä kuvia ihmeellisissä paikoissa tai tilanteissa. Kadulle pysäköityjen mopojen, korttirinkien, johtosykeröiden ja arkisten ilon hetkien kuvaaminen on eri asia. Tärkeintä on esittää asiat sellaisena kuin ne ovat.

Katsoessani vuoristohotellin sviitin parvekkeella edessä aukeavaa massiivista kauneutta olo oli totta vie etuoikeutettu. Minä näin maiseman luksuksena, mutta ne, jotka katsovat vuoria joka päivä, näkevät sen samoin kuin minä näen läheisen harjun ja Särkänniemen ikkunastani. Taika haihtuisi vuoristossakin nopeasti, jos selässä olisi kannettava hedelmämyyntikoju. Silti sumuun hukkuessa tuntui siltä, että olin päästänyt kaikesta ylimääräisestä irti.

Matkailuaiheista kiinnostuneiden kannattaa tutustua muihin matkajuttuihini. Vietnam-aiheisissa aiemmissa teksteissä näkyy myös maaginen sumu, johon tässä jutussa viittaan.

Mihin matkalle seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.