Siis sen lisäksi, ettei se ole ihan vielä valmis.
DSC_0021 (2).JPGJuoni pyörii kolmen päähenkilön ympärillä. Siitä nimi Kolme. Heitä piti aina olla kolme.

Äänessä on kaksi minäkertojaa. Ratkaisu voi jonkun mielestä olla tylsä tai sekava, mutta minusta ihmisestä saa enemmän irti minämuodossa, kunhan osaa erottaa kaksi persoonaa toisistaan kirjoittaessaan.

Juoni sisältää yhden kuoleman, mutta kyseessä ei ole dekkari. Kuolema voi muuttaa elämän suunnan, ja siitä kai tässäkin käsikirjoituksessa on pitkälti kyse. Voiko kuolema olla jopa toivottu?

Käsikirjoitukseni sanoma lienee se, että mikään valinta elämässä ei ole mustavalkoinen ja ihmiselämä sellaisenaan voi tehdä todella kipeää. Tähtään kaiketi jo yläkouluikäisestä ihannoimaani realismiin, joka vei mukanaan viimeistään silloin, kun luin Émile Zolan Nanan.

Minusta on tärkeää ymmärtää, miksi jotakin sisältöä kirjoittaa. Viihdekirjallisuuden tehtävä on tarjota kevyttä luettavaa, mutta jokin sanoma sellaisillakin teoksilla täytyy olla. Minun käsikirjoitukseni ei ole viihdettä, mutta sellaista arkea viiltävää draamaa ja surua, jolla on pakko olla syvempi viesti kuin päällepäin näkyvä elämän kurjuus. Juju on sanataiteessa ja tarinassa, ei taivaita repivässä filosofisessa ajattelussa.

Miljöö on osin kopioitu lapsuusmaisemistani. Maisemassa lähiö ja kaoottinen keskusta yhdistyvät ihan himpun verran taianomaiseen metsään, kallioihin ja järveen. Mitään fantasiaa ei ole luvassa, joten siihen taiat sitten jäävätkin. Elämä harvemmin on kovin tarunhohtoista.

Käsikirjoituksessa on 33 lukua, joista kolme on takaumia. Tapahtumat sijoittuvat neljän kuukauden jaksoon kevään ja kesän ajalle. Takaumat venyttävät aikavälin yli 30 vuoteen.

Päähenkilöt käyttävät alkoholia paljon, mutteivät ole alkoholisteja. Ihmettelen itsekin, miten kirkkaalla ja viinillä läträämistä on tullut ympättyä mukaan niinkin paljon. Viimeisen version editointia tehdessä täytynee muovata osa kohtauksista mehukesteiksi.

Teksti sisältää viittauksia popmusiikkiin, vaikken ole musiikkiharrastaja. Musiikkiviitteet auttavat asemoimaan kertomusta oikeaan aikakauteen ja herättävät muistoja lukijassa.

Tarinaa ei voi jatkaa toisessa käsikirjoituksessa. Kun viimeinen sivu noin kolmestasadasta on valmis, olen sanonut kaiken, mitä Even tarinalla haluan sanoa.

Käsikirjoitukselta puuttuu kustantaja, joka muuttaisi nivaskan kirjaksi. Mistähän sellaisen löytäisi? Voisi ajatella, että vielä on ilmassa paljon melua tyhjästä, mutta yksikään kirjoitus ei herää eloon, ellei siihen puhalla elämää – julkaisemalla sitä. Sitä ennen siitä täytyy puhua. Paljon.

Mistä sinä haaveilet? Uskotko siihen, että asiat muuttuvat helpommin todeksi, jos ne sanoo ääneen?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.