Tallaamme yksin loppuun asti. Otamme harteillemme orastavat muistisairaudet ja kansantaudit samalla, kun hoidamme arkiaskareet vanhenevien läheistemme puolesta. Kannamme vanhempamme hautaan ja soitamme itse ikävät uutiset kaikille.
DSC_0004.JPGSanotaan, että maapallo on ylikansoitettu. Suomessa syntyvyys tosin on laskussa, mutta eipä kotimaamme ole maapallon kansoitustalkoisiin osallistunut aiemminkaan, jos suuria ikäluokkia ei oteta huomioon. Sekin into kuoli jo kauan ennen kuin Kylli-täti alkoi piirtää näköradiossa ja Tenavatuokio pyöriä ruudussa.

Minä olen ainoa lapsi. Se kuulostaa automaattisesti hirvittävän negatiiviselta. Ihan kuin osa minusta puuttuisi, vaikka olen kokonainen elävä olento. Ne, joilla on sisaruksia, varmasti ajattelevatkin jonkin puuttuvan. Muistan toivoneeni sisarusta niin kauan kuin muistan, sillä kaikilla muilla oli nuorempia tai vanhempia kiusankappaleita kotonaan. Toisenlaisessa ympäristössä en varmasti olisi osannut kaivata yhtään mitään. Olihan minulla paljon kavereita ja niiden lisäksi pieni suku ja serkkuja, joita näimme viikottain. Kaipuu on haihtunut iän myötä, mutta olisi silti hienoa saada kokea, miltä tiukka veriside tuntuu. Sellainen täysivaltainen ja sokea tuki, joka ei koskaan jätä yksin, vaikka täytyy tietysti muistaa, ettei läheisyys katso loppupeleissä biologisia siteitä.

Suomalaisperheessä on keskimäärin 1,85 lasta, mikä käy ilmi Tilastokeskuksen Perheet 2016 -selvityksestä. Aikoinaan lapsia oli perheissä huomattavasti enemmän, mutta imeväiskuolleisuuden korkeat lukemat niittivät osan lapsista pois jo ennen taaperoikää. Perheenjäsenten lukumäärä ei ole millään tasolla lasten päätettävissä. Kirjoittaessani porsimisesta virisi toisella alustalla keskustelu lapsettomuudesta ja lasten lukumäärästä. Miksei joku hankkinutkaan lapsia? Jos onnistui saamaaan yhden lapsen, miksei tehnyt toista? Lapsia ei tiettävästi niin vain tilata ja siirretä verkkokaupassa ostoskoriin odottamaan jatkokäsittelyä. Ei siis ole lapsen tehtävä lähteä erittelemään sisarusten olemassaoloa. Perheen koossa voi olla kyse sattumasta, tietoisesta, draamattomasta päätöksestä tai sitten kipeistä kokemuksista, eivätkä selitykset kuulu ulkopuolisille.

Vaikka elämänlaatu ei olekaan kiinni sisarusten lukumäärästä, on turha väittää, etteikö elämä kohtelisi aavistuksen raskaammin ainoata lasta, kun vanhempien loppu häämöttää. Sisarukset voivat toki olla taakka siinä missä vanhemmatkin, mutta yksilapsisen perheen nuorimpana on joka tapauksessa vastuussa itse kaikesta. Jos ajatellaan sitä, että vanhemmat selviävät vanhuuteen asti, pitäisi olla ainoastaan tyytyväinen siitä, että on saanut pitää heidät niinkin kauan. On eri asia surra satavuotiasta kuin liian varhain uupunutta.

Pelkään silti tulevaa, sillä olen loppupeleissä aina yksin. Yksin byrokratian edessä. Siinä ei ole puolison tai ystävien avunannolle sijaa, sillä lain edessä kaikki täytyy kuitenkin hoitaa itse. Huolimatta siitä, että on kasvanut lujaksi, ei ketään ole silti valmennettu kohtaamaan kaikkea yksin.

Mitä sisarukset ovat antaneet sinulle tai vieneet pois?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.