Tätä et tiennyt minusta

Tanskalainen työläinen? Asuntoonsa tyytyväinen kaupunkilainen? Sellainen vähän historiaan jumittunut ainakin.
DSC_0003DSC_0006DSC_0008DSC_0009Kentin Dom andra (2002) on mielestäni yksi maailman kauneimmista kappaleista. Reijo Taipaleen Ihan kuin nuo toiset -cover (2005) kyseisestä teoksesta kuuluukin sitten mieltymyksieni toiseen laitaan. En halua referoida Taipaleen biisiteurastuksen lyriikoita, mutta todettakoon yksioikoisesti se, ettei niissä ole mitään järkeä.  Sitä paitsi suomalaisilta iskelmätähdiltä pitäisi olla kiellettyä koskea 2000-luvun hitteihin. Cover-aikakausi meni jo!

Jos saisin valita, olisin varmaankin tanskalainen. Elän jonkinlaisessa yhteispohjoismaisessa illuusiossa. Sisälläni on pieniä tanskalaisia taloja, Jyllannin maaseutua, Strøgetin kuhinaa ja ripaus H. C. Andersenia. Ei nyt huomioida pitkiä hämäläisjuuria ja tamperelaisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä Tanskan kanssa yhtä kesälomareissua lukuun ottamatta.

Lukitsin itseni 9-vuotiaana huoneeni kaappiin vahingossa. Luulin tosissani, että elämä oli siinä. Ajattelin, etten enää koskaan näkisi takapihalla häärivää äitiäni, joka ei tietenkään kuullut hätääni kolmannesta kerroksesta alimpaan. Jouduin  paniikkiin enkä enää ole edes varma, oliko kaapin ovi lukittuna. Mahdollista se oli, sillä kyseessä oli 50-luvulta tuttu nappikahvainen ovi. Hätäännyin ja iskeydyin kaapin ovea vasten monta kertaa pienessä komerossa ja lopulta lensin puulattialle, kun ovi yhtäkkiä aukesi. Samaan aikaan huoneeseeni ilmestyi hämmästynyt äitini. Ei hätää, äiti, olen kunnossa!

Jos voisin asua ihan missä vain, se olisi suunnilleen samanlainen, vähän remontoidumpi asunto kuin se, jossa nyt asun. Asunto sijaitsisi himpun verran lähempänä keskustaa – ihan kuin se nyt olisi kaukanakin – ja se olisi talon ylimmässä kerroksessa suuren parvekkeen kera. Parvekkeelta näkyisi ainakin toinen Tampereen järvistä ja Näsinneula, jos oikein saisi toivoa. Äänieristäisin koko asunnon, jotta kukaan ei koskaan voisi sanoa myöhään pestystä pyykistä, öisin olohuoneen poikki talsituista askeleista tai mistään muistakaan kerrostaloäänistä, joihin jotkut ihmiset eivät valitettavasti ole tottuneet. (Onneksi nykyisessä rapussamme vallitsee hyvä yhteishenki eikä kukaan nipota turhasta. Emme edes me, vaikka taloyhtiön yhteisen pesukoneen kohtelu harmittaa välillä.)

Jos voisin valita, millä vuosikymmenellä eläisin, puhuttaisiin 1800-luvun loppupuolesta. Sopivasti nälkävuosien ja pahimman tautisuman jälkeen, vähän ennen 1900-luvun suurimpia sotia. Haluaisin tietää, miltä tuntuisi siirtyä vuosituhannen viimeiselle vuosisadalle ja nähdä, tiedostivatko ihmiset, minkälaisen muutoksen keskelle he olivat astelemassa. Todennäköisesti heillä ei ollut aikaa miettiä moista. En ilmeisesti pääse prekariaattiluonteestani ikinä, sillä olisin ihan varmasti työläinen ja omissa mielikuvissani jonkinlainen naisasianainen ja työläisten olosuhteiden mullistaja. Sellainen aika kuuliainen mutta sydämeltään taisteilija.

Ette tienneet sitäkään, että lakkaan varpaankynteni niin harvoin, että edellisistä koristuksista ehtii jäädä pitkäkestoiset ja rumat jäljet. Laiskuus johtuu yksinomaan siitä, että elämässä niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin varpaankynnet.

Jos voisit olla mitä vain, mitä olisit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s