On niin ihanan helppoa ja turvallista uskoa uuteen alkuun. Työhuonekin muuttuu mielikuvissa pieneksi liikuntastudioksi, vaikka käytäntö voi olla kaikkea muuta. Entä jos tämä todella on paremman hyvinvoinnin sysäys eikä vain alkuvuoden vitsaus?
DSC_0042DSC_0038Kaipaan säännöllistä liikuntaa, ja tekosyyt sen välttelylle alkavat olla vähissä. Velvollisuuksien ja vapaa-ajan intohimojen toteuttamisen lisäksi päivään jää monta tuntia tehdä myös niitä asioita, jotka eivät ole mieluisia mutta ennen pitkää pakollisia.

En ole liikunnanvihaaja, mutten voi väittää innostuvani siitä niin, että minussa kytisi vaikkapa työpäivän aikana palo päästä urheilemaan. Ne liekit on varattu kirjoittamiselle. Jos liikuntahyvinvointimuutos ei nyt tapahdu, olen koukkuselkäinen vaivainen jo keski-ikäisenä. Ei sillä, että olisin nyt erityisessä vaarassa, mutta kaipaan tasapainoista tunnetta kehooni ja sitä, millainen tila siinä vallitsi jokunen vuosi sitten. En kieltänyt itseltäni mitään, mutta kyykin lattialla monta kertaa viikossa huhkimassa kotitreeniäni. Nyt kotona on neljä kertaa enemmän neliöitä, mutta missään ei muka ole tilaa, ja aikakin on kadonnut mystisesti, vaikka vuorokaudessa on yhä saman verran tunteja.

Lienee myös selvää, etten tähtää korkealle. Tai voihan tietysti hyvinvoinninkin ajatella korkeana tavoitteena. Sehän on fyysisestä näkökulmasta ajateltuna tärkeintä, jotta elämä jatkuu mahdollisimman pitkään mahdollisimman hyvänä. En kuitenkaan ole saliliikunnan tarpeessa, ja vierastan ajatusta siitä, että minut laitettaisiin lasikoppiin kaikkien katseltavaksi juoksemaan kuin eläinkaupan pikkulemmikit. Haluan liikuttaa kehoani luonnollisesti, ja siihen riittävät käsipainot, joilla yritän olla rikkomatta itseäni, ja joogavermeet, jotka toimivat myös rentoutusvälineinä. Ei liikunnan kuulu olla ainaista puserrusta, eikä se ole edes hyvinvoinnin mittari.

Tähän päivään mennessä parhaiten on toteutunut toimistorotalle ominaiseen tapaan kalenteriin merkitseminen. Olen merkinnyt huomiokynällä viikko-ohjelman, ja toteuttanut sitä jo kerran. Nyt en malta odottaa toista kertaa, joka ihan oikeasti koittaa jo tänään! Lenkkiohjelmaa sen sijaan hidastaa ulkona puhaltava tuuli, joka kurittaa korvia ja poskia – varsinkin, jos on niin hölmö, että lähtee ulos ilman pipoa. Ei tule toistumaan.

Tässä innostuksessa hämää ainoastaan pelko siitä, että kyseessä onkin vain alkuvuoden oikukas ja onnistunut psykologinen huijaustila, joka luo illuusion liikunnanilosta. Hartiajumit tosin vakuuttavat samaan aikaan, että tämän täytyy olla pitkäaikainen ratkaisu. Eihän muutos kuitenkaan tapahdu, jos siihen ei joskus ala uskoa. Olipa vuodenaika mikä tahansa.

Parasta innostuksessa on kuitenkin leijuminen siinä tunteessa, että kaikki on mahdollista, vaikka joogarulla ja -tiili jäävät välillä nurkkaan röhnöttämään ja niiden käyttäjä sohvan pohjalle. Sellaisiakin päiviä tarvitaan. Tietenkin. Hyvinvointi koostuu niistä hetkistä, kun äheltää ohjevideoiden tahdissa joogavenytyksiä ja niistä, kun on niin kylmä, että untuvapeitto on tuotava sohvalle ja käynnistettävä televisiosta uutuusdraama ja napsittava muutama namu. Niitä ei lasketa.

Saako alkuvuosi innostumaan uudesta? Jaa parhaat kotijumppavinkit!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.