Viikon kohokohdat – Onko niitä?

Jos on, niin ei ainakaan joka viikko. Viikon kohokohdan ei tarvitse olla mullistus, jonka vuoksi talvi muuttuu kesäksi tai kurjuus katoaa maailmasta, mutta on puppua väittää, että jokainen viikko sisältäisi loistokkaita tapahtumia. Kyllä näköjään perusarkeen muutama mieleen jäänyt hetki mahtuu.
DSC_0038.JPGPuhelimesta loppui akku samaan aikaan, kun ihastelin ruokaa odottaessani uudistuneen Fitwokin tunnelmaa. Harmitti, sillä mieleen alkoi tulvia kirjoittamisideoita. Laukustani ei löytynyt kuin kirjapainon kulahtanut mainoskynä. Paperista saatoin vain unelmoida. Siispä kirjoitin serviettiin. Tuli levollinen olo. Tätä pitäisi tehdä useammin! Ajatus pysyy paremmin mukana, kun ulkopuoliset houkutukset eivät pulpauttele ilmoituksia näytön reunoille. Serviettiretriittini keskeytyi vasta, kun höyryävä tofuwokki tuotiin nenäni eteen.

Loppunut akku muuttui rikkinäiseksi puhelimeksi, sillä kotiin päästyäni virransyöttö alkoi kiukutella, kunnes hiipui kokonaan. Menetin hermoni. Tiedetään, ei kuulosta kohokohdalta. Puin päälleni ulkovaatteet, ja lähdin uhmaamaan Pirkkalan loskamyrskyä hyppäämällä kiireellä bussiin, joka kotvasen kuluttua kurvasikin Saapastielle. Sitä ennen olin ujosti tervehtinyt naapuria, joka sattui samaan bussiin ja jonka viimeksi näin uutenavuotena rappukäytävässä toikkaroimassa.

Katselin, kuinka Hatanpään autokaupat vaihtuivat Härmälän puutaloihin ja kuusimetsäiseksi omakotitaloalueeksi. Huomasin, että havainnoin ympäristöäni aivan eri tavalla. Kalliiksi tuli tämä havahdus, joten jatkossa muistan tutkia bussin ikkunasta tervehtivää maailmaa ilman puhelinostoksia. Kun sitten lopulta jäin bussista pois, minulla ei ollut mitään aavistusta, missä Verkkokauppa.com on. Aloin rapistella taskua, mutta eihän siellä ollut puhelinta. Jolkotin ärtyneenä pitkin markettialuetta, kunnes keksin suunnistaa Veskalle. Muutaman minuutin puhelinostosten jälkeen jouduin pyytämään myyjää vielä etsimään minulle bussiaikataulun. Eihän sitäkään voi tarkistaa ilman puhelinta! Teki mieli parkua, että jään Pirkkalaan varmasti iäksi tai muuta kamalaa tapahtuu.

Olen uskotellut itselleni, etten ole koukuttunut puhelimeen. Enkä olekaan, sillä enhän kärsi minkäänlaisesta näppäilyhimosta. Kaikki se tieto, mitä puhelin pitää sisällään ja tunne siitä, että kaikki maailman tieto on taskussa, rauhoittaa, ja kun se viedään pois, tekee mieli kysyä todella tyhmä kysymys: Miten ennen on selvitty? (Ottamalla bussiaikataulukirja laukkuun ja tarkastamalla etukäteen paikan tarkka sijainti. Niin, ja pitämällä muistikirjaa käden ulottuvilla kirjoitusinspiraatiota varten.)

Puhelinepisodista sisuuntuneena päätin alkaa lukea taas iltaisin. Saa silmäpoloisetkin lepoa näytöistä. Avasin uudelleen Satu Rämön ja Hanne Valtarin (Wsoy 2017) Unelmahommissa-kirjan, josta en kesällä täysin vakuuttunut. Se taisi osin johtua myös siitä, että aihe ahdisti. Mielessä pyöri gradu ja tulevaisuus muutenkin, mutta kun mieli on levollinen, voi niitä ärsyttäviltä kuulostavia unelmiakin metsästää rennommin. Näköjään kesän arvioni ei ollutkaan niin kielteinen kuin muistin, sillä arviossa keskityin kirjan oikeaan hyötyyn, en omiin kipukohtiini.

Nyt suunnittelen maltillista puhelinaikaa viikonlopulle ja uudessa luurissa olevan askelmittarin kurittamista lenkillä. Samalla kuiskaan hiljaa parvekkeelta toiveen kasvoille lävähtävään märkään tuuleen: ”Olisipa Katmandu huomenna auki, vaikka on loppiainen.”

Hyvää viikonloppua!

Minkälaisia oman viikkosi kohokohdat olivat kuluneella viikolla? Millaisia ne ylipäätään mielestäsi ovat?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s