Olen paatunut ”Jokainen on oman onnensa seppä” -ajattelija, jos puhutaan sellaisesta onnesta, joka ei liity ulkoisiin tekijöihin. Ajattelen myös, ettei elämä ihan oikeasti muutu hyväksi, jos tarpeeksi toivoo, sillä on niin paljon ulkoisia, itsestä riippumattomia tekijöitä, jotka siihen vaikuttavat.
DSC_0001.JPGMaaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjani (PS-kustannus 2017) paketoi koruttomasti yhteen liudan ajatusten herättäjiä vuoden jokaiselle viikolle. Päämäärä lienee nimensä mukaisesti hyvä mieli. Tukiainen on kirjalilija ja muutosvalmentaja, jonka Hyvän mielen taidot ja Hyvän mielen kortit -tuotteiden (PS-kustannus 2016) jatkumoa tehtäväkirja on. Kaltaistani niskuroijaa jo muutosvalmentajan titteli närästää. Kirjan takana lukee: ”Avaa kirja ja aloita oma hyvän mielen vuotesi.” Tekisi mieli kirjoittaa alle: ”Enhän aloita.” Yritän kuitenkin suhtautua positiivisesti uutuusopukseeni; jokinhan minut sai nivaskan tilaamaan.

En kirjoita hyvän elämän oppaista ensimmäistä kertaa. Eettisestä näkökulmasta aiheeseen ottaa kantaa Karita Sainion Hyvin eletty lukemattomien muiden opusten tavoin. Toisilla ajatukset iskostuvat paremmin kuuntelemalla tai lukemalla; joillekin parempi tapa on kunnon toiminta, jonka tehtäväkirjat mahdollistavat. Kieltämättä tehtävien tekeminen ja niiden aiheiden äärelle pysähtyminen korostaa selkeämmin sitä, että elämän voi muuttaa paremmaksi vain sen päätähti. Elämä tai maailma eivät muutu, jos ainoa teko on lukea pitkää selostusta aiheesta. Itsestäänselvää ja aika paljon sanottu ihmiseltä, joka mielellään on se, joka lukee, kuuntelee ja oppii ihan hiljaa. Mitä sitä suotta tehtäviä raapustamaan tai leikkeihin osallistumaan, mutta tehtäväkirjan kanssa on pakko heittäytyä, kun sen joka tapauksessa on ostanut.

Hyvän mielen vuosi sopii mihin tahansa vuoteen, sillä se ei ole kalenterisidonnainen, vaan sen voi aloittaa milloin vain. Kirja käsittelee unelmia ja niiden alkuperää, itselle tärkeitä asioita, oman äänensä kuuntelemista, nautinnollista tekemistä, voimaa, oman itsensä kohtelua, pelkoja, esteiden ylittämistä ja uusien näkökulmien etsimistä. Tehtävät ovat listojen tekemistä, hyvien ja huonojen asioiden merkitsemistä eri tavoin ja pieniä piirustustehtäviä. Myönnettäköön, että lueteltu lista kuulostaa melkoiselta naiiviuskimaralta, mutta pakko siihen on uskoa edes tämän vuoden ajan.

Hyvä mieli ja elämä eivät vaadi tehtäväkirjoja, mutta ne tarjoavat melko edullisen tilannetarkastuksen omaan elämään. Silloin saattaa vahingossa korjata jotakin jo rikki mennyttä tai pitää huolta, että ehjä pysyy ehjänä, kunhan muistaa, etteivät kirjan sivut voi ryhtyä toimiin kenenkään puolesta. Jokainen taitaa tosiaan olla oman onnensa seppä, mutta pienestä lisäavusta tuskin on haittaa. Kaikkea ei todellakaan tarvitse sietää, eikä maailma valitettavasti ole vieläkään avoinna yhdenvertaisesti kaikille, mutta sisimmässään vellovaa tunnetta voinee takoa paremmin, kun siihen on oikeat työkalut.

Lupaan raportoida tehtäväkirjan tuloksista tulevana vuonna. Ensimmäinen tavoite on muistaa täyttää kirjaa ja olla vähintään yhtä onnellinen kuin nyt, vaikka onnenapilat jäisivätkin värittämättä.

Minkälaisia ajatuksia vastaavat tehtäväkirjat herättävät?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yksi vastaus artikkeliiin “Piirrä minulle hyvä mieli

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.