Mitä sulle kuuluu?

Itsestään on vaikea kirjoittaa, ja vielä hankalampaa on vastata ihan vain siihen, mitä kuuluu. Kun on tottunut työssään häivyttämään itsensä, ei pysty näkemään itseään blogissakaan kiinnostuksenkohteena.
DSC_0002.JPGElämäni on kuluneiden päivien aikana ollut varsin railakasta. Voisin kuvailla sitä jopa hurjaksi. Olen lomaillut. Ensimmäistä kertaa vuosiin niin, ettei minulla ihan oikeasti ole mitään pakollista tehtävää. Ei mitään. Ei yhtäkään palautusta, valvottavaa asiaa tai odotettavaa virallista paperia. Suurimmat huolet ovatkin liittyneet siihen, ehtiikö tilaamani vaatepaketti saapua perjantaiksi, mihin pakettiautomaattiin kosmetiikkalähetykseni tulee ja kuinka monta kirosanaa isäni päästää kuljettaessaan minua Ikeaan routaisilla teillä. Vastaukset: kyllä ehtii, pakettiautomaatista ei ole edelleenkään tietoa ja Ikea-reissu vaati todella monta kirosanaa.

Olen joutunut lomaillessa hirveään shoppailumaniaan. Toisaalta koen myös vilpittömästi ansainneeni sen. Tilasin muutaman koltun, kosmetiikkaa ja kirjatarvikkeita. Ei mitään älytöntä, mutta kaikkea sellaista, mitä ilmankin pärjäisi. Hankin jopa flamingokukan K-marketista, eikä minulla ole mitään käsitystä, miten sitä pitäisi hoitaa. Muutaman päivän jälkeen kasvi ei näytä voivan hyvin. Googlettaa en voi ihan vain periaatteen vuoksi.

Olen myös haksahtanut mielenhallintakirjallisuuteen. Tilasin Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan (PS-kustannus 2017). Jo on aikoihin eletty. Olen kai vähän sellainen vanha jäärä, jonka mielestä kaikesta pitäisi selvitä ilman oppaita, vaikka oikeasti ei tarvitse. Hyvän mielen vuosi ”järjestää mieltä ja arkea”. Ei tästä siis ainakaan haittaa voi olla. Sitä paitsi on ihana raapustella kirjaan muistoja.

Lisäksi olen ollut niin lomatilassa, että olen unohtanut jo kahtena päivänä katsoa Salkkarit televisiosta. Olo on kuin edelläkävijällä, jos nautiskelee sarjan suoraan telkkarista. Nettikirjastosta pyöritettynä ei saa lainkaan samaa nautintoa. Vanhaa kunnon tv-lähetystä ei voita mikään. Kai kyse on ilosta kuulua kuviteltuun Salkkari-yhteisöön.

En onneksi ole unohtanut piehtaroida työhuoneessani. Olen siivonnut kirjakaappini. Samalla olen yrittänyt ymmärtää, ettei elämässä voi kantaa kaikkea mukanaan, ei materiaa tai kuvainnollisia asioita. Olen maannut työhuoneeni pehmoisella, pölyä keräävällä matolla, josta astmaatikkokumppanini haluaa kiihkeästi eroon. Minä en. Työhuone näyttää aivan uudelta, kun sitä tarkastelee lattiatasosta. (Koska harvemmin töitä lattialla tekee.)

Uskottelen kovasti itselleni, että saan vielä aikaiseksi käydä ulkoilemassa Pyynikillä. Eihän se onneksi näy kuin ikkunasta, mutta silti sinne on kamala matka. Ratikkatietyömaa on tämänkin pilannut. Se on hyvä tekosyy omalle saamattomuudelle. Ja toisaalta: olisiko lomani parempi, jos jolkottaisin pitkin harjua.

Guru’s Kitchen on myös pyörinyt mielessä. Pitäisi käydä testaamassa se. Ruoka-asioista olen surrut sitä, etten ehtinyt mähkiä kuin kerran Mäkkärin vegaanipurilaisen. Purilainen saapuu tarjolle onneksi kaikkiin Mäkkäreihin joulukuun aikana. Veganismin idea tosin riitelee kyseisen ketjun kanssa, mutta joskus täytyy mennä helppoa tietä. Valitettavasti.

Vuosien tauon jälkeen joulumieli on myös päässyt hiipimään sisääni. Joulua ei voi viettää puoliteholla. Sille täytyy joko antautua tai vähät välittää. Ystäväni vihjaisi äkäiselle viisivuotiaalle pojalleen tonttuvaarasta; nehän roikkuvat ikkunoiden pielissä tähän aikaan vuodesta. Lomallani olen huomannut, että se toimii sekä niskuroivaan isään että kiukuttelevaan mieheen.

Elämäni ei tällä hetkellä ole siis se kaikkein vauhdikkain vuoristorata vaan turvallinen possujuna, mutta viihdyn sen kyydissä. Se lienee koko huvipuiston idea.

Mitä sulle kuuluu?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s