Tämä pitäisi tietää 100-vuotiaasta

Satavuotias on valtioiden historian mittakaavassa pojankoltiainen. Tänä vuonna 6. joulukuuta muistuttaa siitä, millaisen taipaleen olemme onnistuneet kulkemaan pärepirteistä teknologian ja sananvapauden huippumaaksi.
DSC_0050Minun Suomessani…

Kaduilla on niin turvallista kävellä, ettei vaara uhkaa mihinkään vuorokaudenaikaan. Järkeä täytyy silti käyttää täällä, mutta periaatteessa ja käytännössäkin on turvallista. Maailma on täynnä pahoja, arvaamattomia ihmisiä ja heidän tekojaan, mutta täällä kaiken lumen ja puhtaan luonnon keskellä ei tarvitse miettiä – toivottavasti – räjähteitä ja kuolemaa.

Lumi on tärkeä kansallinen symboli. Surullista, että talvet ovat yhä mustempia. Lapsuudessa se olisi ollut katastrofi. Minun elinaikanani ensimmäinen musta joulu saapui vuonna 2006. Kun ensilumi tänä vuonna lokakuun loppupuolella satoi maahan, siitä innostuivat eläkeläisetkin niin, etten edes muista, kuinka moni mamma alkoi työmatkallani jutella minulle.

On mahdollista suorittaa yliopistotutkinto alle 600 eurolla. Lukuvuosimaksu tosin nousee lähes joka vuosi, mutta laskeskelin, että sellaiset vajaat 600 euroa kului kaikkineen lukuvuosimaksuihini. Sen lisäksi ostin omasta tahdostani muutaman opuksen ja käytin YTHS:n palveluita, joista maksoin kaikkine hoitoineen vajaat 100 euroa. Lopulta sain JOKESin opiskelijastipendin 900 euroa pro graduani varten, joten oikeastaan koko tutkinto tuli ilmaiseksi. Stipendin kera tai ilman tämänhintainen opiskelu on lottovoitto. Pelkään pahasti, että jonakin päivänä tällainen auvo viedään vielä pois.

Blogia ja muidenkin medioiden sisältöä voi kirjoittaa vapaasti ilman, että joku estää pääsyn niihin tai alustoille, joilla niitä voi tuottaa. Jos kaipaa aitoa some-taukoa, kannattaa reissata Kiinaan, jossa sosiaalisen median hurvitteluihin ei niin vain, jos ollenkaan, klikata itseään. Monissa muissakin maissa saa toivoa parasta, ettei blogialusta tärkeänä päivänä ole blokattu.

Voi ihan hyvin tehdä itsenäisyyspäivänä vietnamilaisia kesärullia. Tässä maassa sitä paitsi tehdään niin ahkerasti töitä, ettei oikein muulloin kuin vapaapäivänä olisi edes aikaa pitkätöiseen rullailuun. Minun Suomeeni mahtuu monia ruokakulttuureita, ja siksi kesärullat keskellä talvea eivät ole yhtään sen epäsuomalaisempaa kuin karjalanpaistikaan. (No ehkä vähän, mutta ajatus on tärkein.)

Tietovisan voi satavuotiaasta kotimaastamme voi tehdä Ilta-Sanomien sivuilla. 100 kysymystä Suomesta -visa kertoo hyvin siitä, mikä katsotaan ainakin näennäisesti oleelliseksi tiedoksi. Oikeasti tärkeät teemat ovat jotakin ihan muuta.

Tänään juhlitaan, mutta huomenna on taas aika jatkaa kehittymistä. Kaikista hienoista saavutuksista huolimatta on vielä paljon tehtävää.

Kerro kommenteissa tuloksesi. Minä sain 91. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

2 vastausta artikkeliin “Tämä pitäisi tietää 100-vuotiaasta

  1. Hyvä kirjoitus! Minä jätin tuon visan kesken kun en tiennyt mitään muutaman ensimmäisen jälkeen, liian vaikeita kysymyksiä minulle 😀 (politiikka ei ole vahvin osa-alueeni)

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos! Aika yksipuolisia kysymyksiähän nuo ovat, ja paljon on myös turhaa tietoa. Suomesta, kuten myös muista maista, olisi niin pajon muutakin kerrottavaa. Veikkaan myös, että nuoremman henkilön laatimana visa näyttäisi melko erilaiselta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s