Kalenteriremontti tyhjään elämään: Aikaa liikunnalle

Mistä sitä saa? Kaamosvankila on näköjään vienyt liikunta-ajankin mukanaan. Kehon liikuntatarve on kuitenkin ennallaan, mutta toteutustavat ovat täysin hukassa.
DSC_0037Aika räikeästi todettu, että elämäni olisi tyhjää. Ei suinkaan. Elämäni on kuitenkin aikataulullisesti tyhjempää kuin vuosiin, vaikka kolmasosa päivästä kuluu jossakin muualla kuin kotona. Viimeksi minulla oli näin paljon vapaa-aikaa kesällä 2012. Sitä ennen kunnon löysäilyä oli kesällä 2011, sillä olin ahkeroinut kesätyöt jo keväällä lukion lukulomalla, ja odotin syksyn töiden alkua. Saivat muuten ylioppilasrahat tuolloin kyytiä. Ne olisi voinut käyttää järkevämminkin.

Kun gradu on viimeistä silausta myöten valmis, ja muut käynnissä olleet projektit ovat päättyneet, ei minulla pitäisi kaiken järjen mukaan olla muuta kuin aikaa päivätyön jälkeen. Mutta silti tuntuu, ettei sitä ole! Saavun kotiin, syön, lepäilen ja selaan puhelinta, katson Salatut elämät, teen ruokaostokset lähikaupassa ja samalla lyhyen – siis todella lyhyen – kävelylenkin, kirjoitan, oleilen, siivoan ehkä keittiötä tai kylpyhuonetta, käyn suihkussa ja sen jälkeen kirjoitan vielä päämäärättömästi ja katson ohjelmia. Valot sammuvat puolenyön tienoilla. Ja tähän mihinkään väliin ei muka jää aikaa liikunnalle. Jostain kumman syystä kesällä oli kuitenkin aikaa jokapäiväiselle parin tunnin pyöräretkelle.

Ilmeisesti ihmisen ruho tarvitsee kuitenkin liikuntaa ihan jo terveyden ylläpitämiseksi. Kroppa vanhenee yllättävän nopeasti, vaikka ikävuosimittari ei vielä kävisikään ylikierroksilla. Sitten se vasta vanheneekin, jos sitä ei helli joskus myös liikunnalla. Kaikki on hyvin, kun nauttii sopivassa suhteessa hemmottelua. Ei lenkki viini-illoille, draamasarjoille, keskustelutuokioille ja kirjoittamiselle vertoja vedä, mutta se olisi tervetullut lisä arkeen, joka on muka kiireistä, mutta näyttää silti aika tyhjältä.

Siksi käännynkin teidän puoleen. Mitä reipasta ja rentoa kotitreeniä suosittelet? Vai onko mielessäsi jokin hyvä lenkkiohjelma tai joogaharjoitussarja? Sellainen hyvin arkeen mahtuva. Kävelen tai pyöräilen jo kaikki pakolliset arkimatkat.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s