Kaamosvankila

Jos olisin väri, olisin keltainen. Jos olisin eläin, olisin varmasti myyrä. Se, joka epätoivoisesti yrittää kaivautua kolostaan, muttei saa silmiään auki. Ei edes kaamoksen aikaan, vaikka kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla mahdollista, sillä eläin näkee parhaiten pimeässä. Minä en.
DSC_0017.JPGKaamos on kuitenkin valtavan inspiroivaa aikaa. Se on saanut ajattelemaan paljon suhteellisuutta. Aivan ensimmäiseksi pimeää. Kesällä illan hämärtyminen puistossa tuntuu pimeydeltä, mutta talvella valona alkaa näyttäytyä jo se, ettei neljältä olekaan vielä täysin pimeää, vaikka onkin monin verroin synkempää kuin kesäkuussa. Ja kuinka epäoikeudenmukaiselta heinä- ja elokuun vaihteen hämärtyvät illan tuntuvatkaan. Olisi pitänyt parvekkeella maristessa muistaa se, ettei talvella näe päivänvaloa oikeastaan koskaan.

Välimatkat! Kaikki tuntuu pidemmältä pimeässä. Pimeys pelottaa. Mietin toisinaan, miten olen uskaltanut kulkea parin kilometrin matkan kouluun läpi hiljaisen nukkumalähiön, metsän ja teollisuusalueen. Kaamoksen saapuessa ensimmäiset pimeät aamut ja illat ovat vaikeita myös kaupungissa. Siihenkin tottuu niin, että pimeys alkaa tuntua turvalliselta. Ensimmäiset matkat pelottavat.

Lopulta joitakin viikkoja kaamoskärsimyksen alkamisesta saapuu joulu. Mikä ihana kaupallinen katastrofi ja keskitalven tunnelmanluoja! Otan tänä vuonna toisenlaisen suhtautumistavan jouluun, sellaisen aika minimalistisen. Voisi jopa osallistua järkevään hyväntekeväisyyteen, ahtaa vähemmän suklaata ja lakata hamstraamasta turhaa joulukrääsää.

Kauneimpia hetkiä ovat ensilumen rippeet sopivan kirpeänä aamuna ja illan viimeiset hiutaleet parvekkeelta tiirattuna. Silloin on melkein mahdollista unohtaa elävänsä kaamosta. Ja jossain kesän korvilla voi alkaa taas ihmetellä, mihin valo onnistui piiloutumaan talven ajaksi. Aika mieletöntä, että kaikki on vain siitä kiinni, kuinka maapallo kallistuu. Vaikka onkin vaikea hahmottaa ainutkertaista kallistuskulmaa, kun tarpoo sysipimeässä vähän säikkynä kohti kotia, joka on pimeä herätessä ja sinne palatessa.

Jos olisin väri, olisin keltainen. Talvisin näköjään sellainen, johon on sotkettu harmaan sävyjä. Sillä kuravedellä, jota vesiväreistä tulee sekoituskuppiin väkisin. Jos olisin myyrä, jaksaisin uskoa siihen, että kaamosvankilan portti avataan ihan pian.

Miten kaamos vaikuttaa sinuun?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

3 vastausta artikkeliin “Kaamosvankila

  1. Hyvä teksti jälleen kerran! Kaamos alkaa tuntumaan ja olen ensimmäistä kertaa todella harkinnut kirkasvalolampun ostoa. Nyt kello on viisi ja ulkona sysipimeää, sisäinen kello luulee että on ilta ja kroppa ihan sekaisin. Ehkä tämä tästä helpottaa sitten keväällä!

    Liked by 1 henkilö

  2. Kiva, että pidit! 🙂 Jotenkin tässä viime päivinä kaamos on kyllä ottanut vallan. Tänään on ehkä ensimmäinen päivä, kun tuntuu siltä, että olen hereillä. Kiukuttanut on muuten vain sitäkin enemmän. Tasapeli siis! Kevättä odotellessa! Ehkä sitä osaa taas arvostaa!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s