American Dinerin nyhtösoijassa on yritystä, mutta kokonaisuus jää vaisuksi

Nyhtöbuumiin mukaan joutunut soija vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta, mutta hinnoittelu ja annoksen muut osat laimentavat yleisvaikutelmaa. Pitääkö mättöruoan aina olla tunkkaista?
DSC_0022DSC_0021DSC_0028 (2)DSC_0023 (2)
Viime sunnuntaina iski hirvittävä rasvaisen burgerin himo. Niin saattaa käydä, kun on tarpeeksi väsynyt. Kuola valui suupielistä niin, että tilasin kotiinkuljetuksella American Dinerin vegaaniburgerin. Sinne meni 15,90 euroa! Kotiin saapuneeseen pahviboksiin oli sullottu kallis ravintola-annos. Ravintolaglamour tosin oli kaukana pahvisesta paketista, joka muistutti lastenannoksista tuttua leikkipakkausta.

Päätin, etten anna kiskurihinnan tai leikkisän pakkauksen häiritä. Enkä sen, ettei American Dinerin konsepti välttämättä ole minulle. Purilainen lautaselle, ja maistelu käyntiin. Dinerin burgereissa on valtavasti ranskalaisia. Ihan liian paljon. Osan voisi korvata salaatilla, mutta sen taas korvaavat jo coleslaw ja suolakurkun pätkä. Yleisvaikutelma lisukkeista on tunkkainen, mutta hyvin amerikkalainen. Coleslaw vegaaniburgerissa on tietysti vegaanista, ja siinä maistuu mukavasti sipuli. Lisukkeen valkoinen majoneesi ei sitten vastapainoksi maistu miltään. Sitä on myös hampurilaisen sisässä, mutta maku ei pääse sielläkään esiin, vaan tehtävä on lähinnä kosteuttaa. Ilmeisesti.

Tässä vaiheessa American Dinerin vegaaniburgeri ei vaikuta ainakaan yli 15 euron arvoiselta. Isken haarukan hampurilaissämpylään. Tavallinen höttölätty, jossa tosin ei ole iänikuisia seesaminsiemeniä päällä. Ehkä nämä tulevat toisesta tukusta. Kostuttavan majoneesin lisäksi sämpyän välissä on tomaattia, salaattia, purkkiananaksen viipale ja salsaa sekä tietenkin nyhtösoijaa. Tähän väliin huomautettakoon, että yli 15 eurolla pitäisi saada tuoretta ananasta makean purkkirinkulan sijaan. Hampurilaiseen kuuluisi myös vegaaninen juustoviipale, mutta sen jätin pois.

Mutta se nyhtösoija! Koostumukseltaan nyhtösoija muistuttaa yllättävän vähän nyhtökauraa, sillä tuntuma on hyvin pehmeä ja jopa vetinen. Ulkonäöllisesti se näyttää erehdyttävästi pulled porkilta, jota en tosin ole koskaan tietenkään syönyt, mutta nähnyt sentään. Soijarouheelle tyypillisesti nyhtösoija on itsessään mautonta ja vetisen pehmeää, mikä tulee esiin pureskellessa. Nyhtösoija on onneksi maustettu voimakkaasti, ja salsan hento jalapenotuulahdus pelastaa paljon. En myöskään voi välttyä pieneltä etomistunteelta katsoessani nyhtösoijapalaa. Aivan kuin erottaisin jänteitä. Kuuluu selvästi nyhtöpossun sukuhaaraan.

Mikään huippukeksintö nyhtösoija ei ole, mutta virkistävä yritys elävöittää vegaanipurilaista. Varsinkin, kun saman ravintolan kasvispihvit eivät ainakaan vuosia sitten vakuuttaneet. Hinta nyhtösoijaburgerille on törkeä, kun ottaa huomioon, että soija on todella edullista, ja erikoisempia burgereita saa halvemmalla muista paikoista. Kaiken lisäksi osa tuhdeista lihaburgereista on edullisempia kuin vegaaniversio. Katteet ovat ainakin kohdillaan.

Jos unohdetaan ylihinnoittelu ja salaatin puute, nyhtösoijaburger on kuitenkin ihan kelvollinen purilainen, joka sopii amerikkalaisravintolan konseptiin. En usko tilaavani hampurilaista enää, mutta jos jostain syystä päätyisin tietyssä porukassa yhteisillalliselle American Dineriin, nyhtösoijaburger olisi tarpeeksi hyvä valinta. Ravintolan hinnoilla pitäisi tosin saada korvattua osa ranskalaisista salaatilla.

En ole vuosiin käynyt Finlaysonin ravintolassa, mutta ohikulkumatkalla on käynyt selväksi, että sisustus on ennallaan. Ehkä vähän levoton ja mauton, mutta konseptiin sopiva ja kelpo kolonen mättöpurilaisten nauttimiseen. Kaikkien ei tarvitse lähteä mukaan terveysintoiluun, eikä tarjota kaikkea mahdollista, mutta pieni raikastus annoksiin ei olisi pahitteeksi.

Onko siellä American Dinerin faneja? Onko konsepti jo vähän elähtänyt? Joko testasit nyhtösoijaburgerin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

 

 

2 vastausta artikkeliin “American Dinerin nyhtösoijassa on yritystä, mutta kokonaisuus jää vaisuksi

  1. Me ollaan käyty syömässä tuolla pari kertaa. Ekalla kerralla annos oli ihan ok (taisi olla juuri sama minkä sinäkin otit), kellään ei ollut pahemmin valittamista MUTTA se toinen kerta. Äitini ruoka oli kylmää ranskalaisia myöten, miehen haaleaa ja minun kuumaa. Toisella kerralla otin toastit ja annokset olivat aivan liian isoja. Hinta mikä me reissusta maksettiin oli aivan järkyttävä laatuun ja palvelun hitauteen nähden ja jääkin paikka meiltä käymättä tästä lähtien. Harvemmin on tullut näin huonoja kokemuksia vastaan ja sinänsä ikävä niistä sanoa, mutta kyllä jäi rahastuksen maku suuhun. Onneksi Tampereella on mistä valita.

    Liked by 1 henkilö

  2. Onpa kurja kokemus! Onneksi valinnanvaraa on. Kyseisen ravintolan hinnoilla pitäisi saada jotain muuta kuin haaleaa huttua. Muutenkin American Dinerin kannattaisi tarkistaa hinnoitteluaan ihan oikeasti. Pakasteranskalaisista ja peruspurilaisista about 15 euroa on paljon. Muualta saa edullisemmin ja parempaa ruokaa. Ennenhän American Diner on ratsastanut mahtipontisilla annoskoillaan, mutta sehän johtuu yksinomaan ranskalaisten määrästä. Veikkaan, että nykykuluttajaa ei kauheasti jättimäiset annokset kiinnosta, jos laatu on heikkoa. Muutenkin laatua ehkä arvostetaan enemmän kuin ennen, ainakin enemmän kuin annoskokoa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s