Yhdeksän oppia elämästä ennen eläköitymistä

Harmaakarhut sanovat aina, että elämästä tietää sitten vanhana. Se on aika surullinen ajatus. Siihenkö asti pitäisi odottaa, ennen kuin taaplaamisesta tulisi kaiken vaivan arvoista! Tässä yhdeksän periaatetta, jotka olen oppinut ennen eläkeikää ja joita yritän parhaani mukaan noudattaa.
DSC_0012.JPGJokainen Anna-Leena Härkösen kirja kannattaa ostaa.
Minulla ei ole idoleita, mutta Härkönen on ihminen, joka on tehnyt kaiken sen, minkä minäkin olisin halunnut ja haluaisin tehdä. Härkösen dialogi on kekseliästä ja aiheet sellaisia, että ajattelen joka kerta, miksen itse keksinyt tätä. Se on hyvä merkki. Kunnioitan Härköstä, ja ostan jokaisen hänen teoksensa. Viimeisimmän sain ystäviltäni lahjaksi.

Kuluta vain asioihin, joista oikeasti pidät. Olivatpa ne tarpeellisia tai eivät.
Ostokrapula tuntuu pahalta. Tuntuu ikävältä heittää kirpparille suuntaavaan Ikea-kassiin tavaraa, jota ei ole käyttänyt kertaakaan. Kaukomailla tuotetut tahnat ja harvinaiset hedelmät mädäntyvät kaappiin. Kuluta niin paljon kuin haluat ja pystyt, mutta kunnioita sitä. Tee ostopäätöksiä, jotka tuntuvat hyvältä. Ei sitten myöhemmin kaduta.

Sano aina mielipiteesi, jos se on jossain määrin järjellinen, eikä loukkaa tarpeettomasti muita.
Vaikeneminen sattuu, jos sen tekee väärässä tilanteessa. Turhaan loukkaamiseen ei kannata sortua. Minulle tulee pakottava ja ahdistunut olo, jos en sano, mitä mieltä olen. Nielen kuitenkin näkemykseni, jos ne loukkaavat toista tarpeettomasti. Oikea mielipide ei ole sellainen, joka pinnallisesti arvostelee kanssaihmistä.

Älä jätä huomiselle mitään, minkä voit tehdä jo tänään.
Asiat eivät muutu sängyssä makaamalla. En olisi koskaan uskonut, että yliopistossa minusta tulee deadline-taistelija. Että istuisin yksiössäni naputtamassa paniikissa Web 2.0:sta kertovaa esseetä samalla, kun Moodle uhkaavasti julistaa jäljellä olevaa aikaa. Jostain syystä selvisin kiitettävillä numeroilla. Ota oikeasti aikaa siihen, mitä teet. Tee pienet asiat heti alta pois. Jos sähköpostin avaaminen alkaa ahdistaa, mieti, mikä on pielessä.

Ei kannata olla mustavalkoinen.
Ihmiset tekevät valintoja, jotka eivät aina ole suoraan oppikirjasta. Muiden tuomitseminen on oikeasti aivan tarpeetonta, jos kyse ei ole vakavista rikoksista. Se, miten arjessa menettelee, on monien asioiden summa. Mustavalkoiset ajatukset ehkä harmaantuvat, kun samoja valintoja kohtaa itse. No, tämäpä kuulosti tätimäiseltä! On kyllä silti täysin totta.

Ilmaise itseäsi jollakin tavalla.
Se voi olla taidetta, kirjoittamista, valokuvaamista, liikuntaa tai arjen askareita. Autoremonttia tai puutöitä. Ihan mitä vain! Jos saa oman äänensä kuuluviin, ei sillä ole tarpeen loukata ketään. Ehkä voi jopa oppia tuntemaan itsensä paremmin. Kirjoittaminen on opettanut minulle paljon. Luen usein vanhoja tekstejäni ja korjaan siten vääriä ajatusmallejani.

Jos olet vähääkään kiinnostunut luovasta alasta, lue. Ja lue. Ja lue.
Luovuuden lähteellä ei ole merkitystä. Isomummoni luki kaiken mainoksista ja uutisista pornolehtiin ja korkeakulttuurin teoksiin. Jos haluaa ammentaa ympäröivästä maailmasta, kannattaa tutustua siihen, miten muut kuvaavat maailmaa. Jallu nyt ei ole paras opus, mutta se onkin jo lopetettu. Siitäkin olisi voinut teoriassa oppia. Kuinka kiintoisaa on katsoa, miten alan lehteä tuotetaan! Kuka sitä lukee ja miksi? Suosittelen kuitenkin ennen kaikkea suuntaamaan huomion kotimaiseen kulttuurituotantoon, jos haluaa tähdätä kotimaiselle kulttuurikentälle. Jos ei, katse kansainvälisyyteen ja järki käteen.

Tarpeeton huonon omantunnon poteminen ei johda mihinkään.
Muistan poteneeni huonoa omatuntoa aina ihan päiväkodista asti, vaikkei siihen ollut mitään syytä. Mietin monesti nykyäänkin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Samalla kuitenkin yritän ajatella kevyesti. Ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä. Jos on, sitten pyydetään anteeksi ja keskutellaan asiasta. Usein huono omatunto liittyy stressiin, joka maalaa kaiken mustaksi. Onneksi elämässä on muitakin värejä, jotka peittävät mustan.

”Kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan” ei kulu puhki koskaan.
Jos nyt ei puhuta mistään poikkeuksellisista ja sairaista toiveista, tämä elämänohje oikeasti toimii. Mietin asiaa joskus ylikorostetusti, mutta toisaalta taas olen myös hyvin joustava ihminen ja kestän aika paljon kaikenlaista, mikä joskus – onneksi harvoin – johtaa ristiriitaisiin lopputuloksiin. Koitan ihan oikeasti olla hyvä ihminen pienissä asioissa. Kahvilassa kerään kuppini, vaikkei huvittaisi, mutta ketä huvittaisi poimia niitä raskaan työpäivän jälkeen? Tosin jos saan huonoa palvelua, kiukuttelen hiljaisesti jättämällä kaiken sikseen. Yritän olla toisille läsnä niin kuin haluaisin, että minulle ollaan. Kysyn toiselta, onko jokin hätänä, jos aistin niin.

Mikä on paras elämänohjeesi? Voiko elämästä oikeasti tietää kaiken vasta sitten, kun loppu häämöttää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s