Inspiraatiota Aasiasta: Nopeat salaattirullat

Maailmankeittiöt ovat kiehtovia, mutta harvoin peripirkanmaalaisessa keittiössä aitoa aasialaisruokaa syntyy. Inspiroituminen on kuitenkin sallittua. Sen kruunaa lähikaupan uusi ja vihreä tuttavuus.
DSC_0094DSC_0088DSC_0096Tapasin tänään uuden ihastukseni sattumalta Kuninkaankulmassa. Itsepalvelukassan työntekijä oli yliystävällinen, mutta varsinainen himotus löytyi vihannesosastolta. Vuonankaali! Rehellisyyden nimissä ostin sen vain siksi, että vuonankaaliversot näyttivät aivan ihanilta, mutta päivän aterian valmistuttua paljastui, että kasvin maku on varsin maukas.

Ruoassa tärkeintä minulle on maku, suutuntuma ja olo, jonka ruoka jättää. Vietnamilaistyyliset salaattirullat täyttävät kaikki kriteerit. Maku ja jälkiolotila ovat raikkaita. Suutuntuma on rapea, mutta samaan aikaan myös pehmeä ja sopivan sitkeä paistetun tofun ja vesikylvyn saaneen riisipaperin ansiosta. Olo on aterian jälkeen kevyt, eikä turvotusta tarvitse pelätä.

Tofu-salaattirullat

8 kpl

Kahdeksan riisipaperia | Pussillinen jäävuorisalaattia | paketti vuonankaalia | 250g tofua | kourallinen vermisseliä eli riisinuudelia | yksi paprika| yksi punasipuli | ruukullinen tuoreyrttiä oman maun mukaan, esimerkiksi korianteria

1. Kuumenna vesi kiehuvaksi, ja kaada lievästi syvälle lautaselle. Kastele riisipaperi vedessä lautasella. Kun paperi on kostunut, siirrä se toiselle lautaselle täyttöä varten.
2. Kokoa keskelle riisipaperia revitty jäävuorisalaatti, vuonankaali, keitetty vermisseli, paistettu tofu ja freesatut paprikasuikaleet ja punasipuli. Revi päälle korianteria.
3. Kääri rulla burritotyyliin. Käännä vasen ja oikea reuna täytteiden päälle, ja taita sitten myös alaosa täytteiden päälle. Kääri paperi täytteineen rullalle tiukasti kohti auki jäänyttä sivua. Siirrä odottamaan tarjoilulautaselle.
4. Anna rullien vetäytyä hetki, jotta riisipaperisaumat pysyvät varmasti kiinni. Dippioihjeita voi kurkkia aiemmasta kesärullareseptistäni.

Näiden rullien kohdalla nopeus ei ole valehtelua, ehkä pientä liiottelua, mutta omassa kategoriassaan totisinta totta. Sorminäppäryyskin karttuu rullaillessa. Rullat sopivat myös aloittelijalle, sillä ne ovat tavallista suurempia, ja siksi helposti käsiteltäviä.

Mitä muuta salaatista ja vuonankaalista voisi tehdä – kuin salaattia? Jaa myös paras Aasiasta inspiraationsa saanut reseptisi!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Yksi vastaus artikkeliiin “Inspiraatiota Aasiasta: Nopeat salaattirullat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s