Miksi piestä sorsaa, kun voi sanoa suoraan

”Ei koira siitä suutu, kun sitä leivällä päähän viskaa”, toteaa suomalainen sananlasku. Siinäpä vasta viisaus – mitä ikinä se tarkoittaakaan. Eläinteemoihin ja näköjään eläinrääkkäykseenkin usein uskovat vertauskuvalliset elämänohjeet vaikuttavat nykypäivänä varsin järjettömiltä. Ei aina käy huonosti, vaikka uskaltaisi tavoitella sitä, mitä tahtoo.
DSC_0042Suomalaiset sanalaskut korostavat ahkeruutta, vaatimattomuutta ja sitkeyttä. Eihän haukku haavaa tee, sillä tiedämme, että lopussa kiitos seisoo, ja lisäksi on tietenkin parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Huomionarvoista on myös se, että usein sananlaskuihin liittyy jokin eläin. Vertauskuvalliset elämänohjeet ovatkin luonteeltaan lähellä faabeleita, eli yhteiskunnasta ja sen ihmisistä kertovia eläinsatuja, joihin on yleensä kätketty moraalinen opetus.

Sananlaskut harvoin tuovat mitään lisää tekstiin tai puheeseen, sillä ovathan ne melko puhki kulutettuja. Ei toki pidä suhtautua liian kapeakatseisesti sananparsiin. Niitä nimittäin syntyy koko ajan lisää. Nykyään niitä tuottavat massakulttuuriteokset, kuten musiikki ja tv-sarjat. Erittäin luotettava kansan tietopankki Wikipedia listaa Wiki-sitaatit-sivullaan sananlaskuiksi muun muassa ”Kaverille ei jätetä!” ja ”No nyt on kyrpä otsassa!”. Varsinaisia sivistysklassikoita, mutta veikkaan, että ainakin jälkimmäistä käytetään oikeasti huomattavasti useammin kuin sitä, että ”jokainen pisara muovaa kiveä” tai ajatusta siitä, että ”haukkuva koira ei pure”. Eikö asioita ole uskallettu tai voitu sanoa suoraan silloin, kun elettiin aikaa, jonka me tunnemme nyt määreellä ”ennen vanhaan”?

Katsotaanpa muutamaa eläinaiheista sananlaskua nykykontekstissa.

”Heittää vesilintua” on varsin brutaali ratkaisu epämieluisaan tilanteeseen. Miksi ihmeessä sorsaa tai silkkiuikkua pitäisi mukiloida, jos itsellä ovat asiat pielessä? En muutenkaan ymmärrä, miten mikään muuttuisi, kun viskoo tavaraa lampeen tai järveen. Tulee vain jätettä, eikä eläimiä muutenkaan kannata piestä. Eivät ongelmat katoa väkivallalla. Ja kyllä sorsillakin on oltava jokin arvo.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa, kun tuo esiin epäkohtia. Suomalainen kansanperinne näyttää tulkitsevan asian niin, että parempi olla hiljaa, jos kaikki on edes kohtalaisesti. Suomalainen ei avaa suutaan, vaikka asiat olisivat menneet päin mäntyä. Esiintulo tulkitaan syyllisyyden tunnoksi, jonkinlaiseksi syyllisyyden tunnustamiseksi. On toki mahdollista, että joskus omatunto soimaa, mutta kuka silloin oikeasti älähtää. Nykyään ainakin ollaan ilmeisen hiljaa.

Ei kukko käskien laula -kortti on helppo vetää esiin, kun komentoja tulee liikaa. Valitettavasti kuitenkin nykyään on niin, että kyllä kukon on laulettava käskystä. Ehkä ennen on voitu heittää sirpit ojaan ainakin tietyissä piireissä, jos työt eivät ole maistuneet, mutta nykyajan tuotantotalous laulaa tasan silloin, kun on pakko. Työhön ja toisaalta myös sosiaaliseen elämään liittyy myös se, että ”kissa kiitoksella elää”. Ehkä entisaikaan rakentavaa keskustelua ja järkevää viestintää johdon ja työntekijäin välillä ei ole nähty tarpeelliseksi, mutta tosiasia on se, että kyllä kissa ainakin osin elää kiitoksella. Kannustaminen kuuluu työkulttuuriin. Myös sosiaalisissa suhteissa voi kiittää ilman, että vaatii vastapalveluksia.

No, jos työssä nyt sattuu kaikki olemaan kunnossa, niin ainakaan ei kannata alkaa mahtailla. Sillä sehän tiedetään, mitä käy ihmiselle, joka kuuseen kurkottaa. Yllätys: Se katajaan kapsahtaa. Mutta käykö nykyään enää niin? Joskus voi oikeasti sanoa ääneen, mitä haluaa ja havitella avoimesti sitä, mihin tähtää. Jos sen tekee muita kunnioittaen, ei katajaan varmasti rymähdä. Kasvavatko männyt ja katajat muuten vierekkäin? Tuli vain mieleen pohtia sitä, onko teoriassa mahdollista kapsahtaa katajaan, jos kiipeää mäntyyn.

Kuten todettu, jotkut etenevät keinoja kaihtamatta, ilman että puhtaat jauhot ovat pussissa. Silloin on siis oma lehmä ojassa. Vertauskuva viittaa kepulikonsteihin ja viekkauteen. Miten se, että oma lehmä on ojassa, vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle pääsee? Mitä se hyödyttää, että mansikki makaa mudassa? Onko tarkoitus piilottaa lehmä ja saada toinen tilalle? Vai kenties tavoitella väärin perustein apua?

Ei hätää! Jos lehmä jäi ojaan, niin kotona on todennäköisesti vielä koira. Ja sehän ei uusia temppuja opi. Sananlaskun taakse on helppo kätkeä keski-ikäinen kiukuttelu uutta teknologiaa ja uusia käytänteitä vastaan. En tunne eläimiä, mutta oletan, että vanha rakki on hieman hidas oppimaan temppuja, mutta mahdollista se on. Niin kuin myös kaikki ihmiset, jotka haluavat, voivat halutessaan hypätä mukaan uudistuksiin.

On se kuitenkin niin, että jokainen taaplaa tyylillään. Päätän kuitenkin tämän tekstin sanomalla: ”Hellurei ja hellät tunteet!”

Ps. Onko oksettavampaa sananlaskua kuin ”Joka kusematta pieree, se naimatta kuolee”? Nykyään asia nähdään ehkä toisinpäin.

Mikä on mielestäsi järjettömin sananlasku? Entä tänä päivänä käyttökelpoisin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s