Se, jota kannat ikuisesti

Tänäkin viikonloppuna monta pientä palleroa kastetaan ja nimetään. Isoja päätöksiä, huonoja valintoja ja täysosumia. ”Ei nimi miestä pahenna” on valhetta, johon pitää varautua.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAEi tule mieleen kulttuuria tai uskontoa, jossa nimensä voisi itse päättää. Se annetaan, joskus ansaitaan. Siltä vain näytetään ruttuisena vastasyntyneenä. Kannetaan hautakiveen asti vanhempien suosikkinuken nimeä, isosisarusten heittämää vitsiä, naapurin suloisen pellavapään perintöä. Oli niin söpö, että oli pakko antaa omallekin lapselle.

Suomessa ei nimetä heimopäälliköitä tai automaattisesti anneta isän ja isoisän nimeä, joita tosin monet silti suosivat perinteitä kunnioittaakseen. Vanhemman vastuu on pienen elämän alkaessa valtava. Nimi on pienin murheista, mutta silti käytännön asia, joka vaikuttaa arjessa yllättävän paljon mitä vanhemmaksi verso kasvaa.

Maailman kansainvälistyessä muuttuu entistä ajankohtaisemmaksi pohdinta siitä, ovatko marjaliisat, kalevit ja arhipat jo nähneet parhaat päivänsä. Pitäisikö miettiä täysin kansainvälistä nimeä, edes yleispohjoismaista? Vai tyytyä supisuomalaiseen? Sellainen, jonka kanssa ei tule ongelmia ja jonka takia ei kiusata. Nimeämisen vapauduttua täytyy myös tottua muihin kuin Kaanainmaan ja Mooseksen antimiin. On hedelmiä, väännöksiä kaukomailta ja luonnonihmeitä ihmislasten niminä. Tarinoita lähiöistä ja menneeltä vuosituhannelta kaivettuja aarteita.

Olen sitä mieltä, että vanhemman vastuulla on valita nimi, joka ei aiheuta tahallisesti törkeitä mielikuvia tai sellaisia mielleyhtymiä, jotka kohdistavat huomion tarpeettomasti nimeen. Toisaalta on kuitenkin älytöntä ajatella, että nimi pitäisi valita sen perusteella, ettei lapsi joudu kiusaamisen kohteeksi. Vanhemman tehtävä on kasvattaa lapsi niin, ettei hän kiusaa. Ei nimen tai minkään muun takia.

Suomessa nimiä ei ajatella merkityksen näkökulmasta – ainakaan yhtä paljon kuin monessa muussa maassa ja kulttuurissa. Ei minua nimetty tarkoittamaan armoa tai tuomaan sitä tähän maailmaan. Ei ystävästäni kasvatettu prinsessaa tai kapinallista, vaikka nimet niin antavatkin ymmärtää. Ei aurinkoa, ei uskonnollisen tehtävän suorittajaa. Voisi siis luulla, ettei nimellä olisi väliä, jos sillä ei ole tarkoituksella valittua merkitystäkään. Itse asiassa, koska lähes kaikki nimet polveutuvat tavalla tai toisella heprean kielestä tai Raamatusta, on erikoista, ettei niiden merkitystä pohdita tarkemmin. Mitä oman lapsensa nimellä haluaa sanoa? Vai haluaako vain lausua kauniilta kuulostavan nimen vuoden jokaisena päivänä? Kauneus on korvakohtaista.

Aina nimen kantajan mieltymykset eivät kohtaa sitä, mitä kehdossa annettiin. Nimeään voi oikeasti inhota. Monesti kyse on teinikapinasta, periaatteellisesta inhosta. Kun ei kukaan muukaan täällä ole Silja, Miina tai Lasse. Joskus epämukavuus kantaa aikuisuuteen asti. Omien havaintojeni perusteella nimen vaihtaminen herättää yleensä kummastusta, sukulaisissa jopa suuttumusta. Moni voi odottaa niin kauan, että vanha sukulainen potkaisee tyhjää, jotta nimen voi vaihtaa ilman välien katkeamista. Meillä on velvoite olla nimettyjä väestörekisterissä ja siksi pitäisi myös olla vapaus ja oikeus muuttaa nimeään. Valtion puolesta toimenpide hoituu ilmeisesti ongelmitta ainakin ensimmäisellä kerralla, mutta henkinen taakka voi olla yllättävän painava. Mitä niin pyhää annetussa nimessä on, ettei sitä voisi vaihtaa?

Olen inhonnut omaa nimeäni. Paljon ja hartaasti. Mutten niin syvästi, että vaihtaisin sitä. Olisin halunnut olla Sofia tai Aleksandra. Ysäritrendien puolesta kaikki mahdollisuudet olivat olemassa, mutta joku muu päätti toisin. Näin aikuisena olen ihan sinut nimeni kanssa, vaikka se on pitkä ja vaikea, eikä usein mene oikein. Vanhuksena ei varmaan edes kynä pysy enää kädessä allekirjoituksen pitkän nimenselvennyksen raapustamiseksi. Silloin surkeat puumerkit saavat riittää, sillä olen kaikesta huolimatta sitä mieltä, että tällä mennään loppuun asti.

Jotain siitä, kuinka vakavasti nimet otetaan, kertoo se, että kalenteri listaa myös nimipäivät. Suuri, juhlallinen hetki on se, kun uusi nimi pääsee listalle. Jos oikein tarkasti ajattelee, niin mitä sitten. Mitä pitäisi juhlia? Sitä, että vanhempien valitsema nimi on vihdoin virallisesti kaikkien nähtävillä. Elämässä on onneksi paljon tärkeämpiä asioita kuin muutama kirjain passissa.

”Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä”, sanoi äiti. Se on totta kuitenkin vain kohtuuden rajoissa. Aika moni nimi onneksi mahtuu tähän mittaan. Jos jostain syystä kokee, että tilaa on liian vähän, on sekin kohtuullista, että tekee haluamansa muutokset. Tänään voi olla uuden nimesi päivä.

Mitä mieltä olet omasta nimestäsi? Entä lapsesi nimestä? Oletko harkinnut nimen vaihtamista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s