Muusassa viini viipyy, mutta palvelu ja avokadot ovat kaupungin parhaita

Ravintola Muusa pitää huolen illankulusta, korjaa virheensä pikaisesti ja ylihemmottelee asiakkaitaan. Laadukkaan palvelun lisäksi Muusa tullaan muistamaan kekseliäästi lisukkeena käytettävistä, täydellisesti kypsytetyistä vihreistä herkuista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOlympia-kortteliin Satakunnankadulle loppuvuodesta 2016 avautuneessa Muusassa on ensimmäisenä aukiolokesänä varsin velmu tunnelma tiistaiksi. Pöytäseurueiden puheensorina hukkuu rentoon taustamusiikkiin, joka on voimakkaimmillaan tiskin kohdalla. Paikalla on hyväntuulisia ihmisiä! Vaikka Muusan kotikatu rauhoittuu arki-iltana, ravintolassa on yllättävän paljon porukkaa niin ruokapuolella kuin baariosassa, jossa voi yhtä lailla syödä, mutta ruoka pitää silloin tilata tiskiltä. Näin teemme, koska haluamme seuralaiseni kanssa hämyiseen nurkkapöytään häkkiseinän viereen. Sen toisella puolella tosin istuu aivan vieressä yksinäinen juomanautiskelija, joka kuulee kaikki keskustelumme.

Muusan miljöö sopii kaupungin imagoon: se on rosoinen, tehdashenkinen ja silti viimeistä huutoa. Baarin puoli on rauhallinen, eikä sitä ainakaan arkena erota ruokapuolesta muuta kuin tilaustapa. Ruoka tuodaan pöytiin, ja itse asiassa palvelu on niin huomaavaista, että voisi luulla illastavansa hienommassakin paikassa. Listalla on pieniä alkuruokia, pääruokina hodareita, burritoja, kulhoruokia ja salaattipohjaisia aterioita. Alkuruoat maksavat vajaan kympin, pääruoat ainakin 15 euroa. Ei mikään edullisin valinta, mutta tähän iltaan Muusa listoineen sopii täydellisesti. Viinipullon voi tilata yhdessä ja maksaa kätevästi omalla laskulla puoliksi. Hintaa omalla valinnallamme on melkein 30 euroa yhteensä, mutta maksaisivathan ne yksittäiset lasitkin paljon. Niiden hintoja ei muuten listalla näy.

Valitsen vegaanisen kimchihodarin (16€). Usean ruoan kohdalla lukee annoksen olevan pyydettäessä vegaaninen, mutta kimchiversio on sitä jo valmiiksi. Korealaisen hapankaalin eli kimchin lisäksi hodarissa on persikka-aiolia, tomaattisalsaa ja pikkelöityä lehtikaalia. Maku on yllättävän tulinen, vaikken kimchiä varsinaisesti maistakaan. Kastikkeista tuleva hedelmäinen tervehdys sopii hodariin. Täytteet ovat viehättävällä tavalla sekamelskana kuohkean hotdog-sämpylän virkaa toimittavan leivän välissä. Samantyylinen ja kuulemma yhtä herkullinen on ystäväni jokirapuhodari (17€).

Kekseliäät täytteet eivät ole kuitenkaan mitään verrattuna illan päätähteen. Avokadolisukkeeseen. Toteamme yhdessä, että avokadon puolikkaat ovat pehmeintä ja samettisinta mitä suuhunsa voi laittaa. Avokado on niin täydellisesti kypsytetty, että voisi jopa luulla, että sen valmius on kellotettu. Näitä pitäisi voida ostaa kerralla paljon! On sitä paitsi piristävää, ettei pääruoan kyljessä ole aina perunaa tai salaattia. Rasvaisen raikas avokado toimii annoksessa suolaisia vaihtoehtoja paremmin – ja kevyemmin.

Samalla, kun ihmettelemme illan parasta herkkupalaa, odottelemme myös sitä tiskiltä tilattua kolmekympin viinipulloa. Ehdin melkein takaisin tilaustiskille, kun tarjoilija muistaa unohtaneensa viinin, pahoittelee ja kertoo tuovansa sen pian. Palveltavia asiakkaita on niin paljon, että viinillä kestää. Ja kestää. Kauniisti aseteltu hodari alkaa jo olla mutusteltu, kun meille kerrotaan, että viini tuodaan ihan pian ja saamme hyvityksenä jälkiruoat.

Lopulta saksalainen riesling saapuu juhlallisesti pöytään jäillä täytetyssä ämpärissä. Valitsemme kaksi jälkiruokaa yhteiseksi. Valkosuklaa-basilikajuustokakkua ja smoothie bowlin hedelmillä. Valkosuklainen basilikalla maustettu kakunpala on sopivankokoinen kahdelle, ja sitä jää jopa yli. Kakku on täydellistä, mutta kokeilepa kotona yhdistää valkosuklaa ja basilika! Niinpä, parempi vain porhaltaa Muusan jälkiruokapatojen äärelle. Marjoilla ja hedelmillä koristeltu smoothie tarjoillaan valtavasta kulhosta, joka muistuttaa lähinnä aamupala-annosta. Sellaiseksi mainiolta maistuva smoothie ja tuoreet hedelmät sopisivatkin paremmin. Ei hotdogin jälkeen syödä enää aamupuuroa!

Muusa erottuu muista ravintoloista taivaallisen avokadon lisäksi palvelullaan. Ehkä olemme tavallista kärsivällisempiä asiakkaita, mutta emme me olisi tarvinneet hyvityksiä. Kävimme tiskillä, koska tuli vain mieleen, että olisipa kiva juoda sitä tilattua viiniä jo ruoan kanssa. Ilmainen jälkiruoka tai muu hyvitys ei ole palvelussa olennaisinta, vaan se, että joku huomioi. Meitä palvellut tarjoilija sitä paitsi näyttää huolehtivan koko paikasta aivan kuin se olisi hänen luomuksensa. Tämän paremmin työtään ei voi hoitaa.

Piti käydä vain nopeasti alkupaloilla ja lasillisilla, mutta Muusa teki siitä hemmottelua.

Joko olet käynyt Muusassa? Minkälainen oma kokemuksesi oli?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s