Hirvein hostellikokemus: Mitä voi vaatia?

Missä menee yltäkylläisen majoituksen raja? Pitääkö kohdemaan varallisuustaso huomioida kattoa pään päälle etsiessä? Entä paraneeko vakavasti otettava reppureissu extreme-kurjuutta tarjoavissa kolhooseissa?
DanbaIhan oikeasti, heinäkuu. Ei ihme, että lentokoneet syöksyvät kaukomaille suvi-Suomesta, kun jokaisena keskikesän aamuna täytyy pukeutua samaan takkiin kuin maaliskuussa. Lomailusesongin vuoksi majoitushakukoneet hyrräävät entistä iloisemmin sadepisaroiden paiskautuessa tuplalasiin.

Jos omiin havaintoihini on uskominen, omasta lempisuunnastani Kaakkois-Aasiasta on tulossa kovaa vauhtia uusi Kanaria. Mutta ei ihan vielä, koska toistaiseksi usean maan muodostaman maantieteellisen alueen matkavaltiaita ovat reppureissaajat peruskaljaturistien sijaan. Rinkan kanssa reissaamiseen mielletään yleensä pienen budjetin pitkä loma ja mahdollisimman aidon paikalliselämyksen tavoittelu. Superhalvat majatalot houkuttelevat. Kiinan vielä toistaiseksi epätrendikkäillä, turistien tavoittamattomissa olevilla länsialueilla yön voi saada alle kolmella eurolla kahden hengen kopista. Se on halvin hinta, johon olen törmännyt. Ja ainoa huone, josta olen koskaan kieltäytynyt. Rajansa kaikella.

Kaakkois-Aasiaan matkustaminen on jo lähtökohtaisesti pienen budjetin matka, koska kohdemaan hintataso on aina naurettavan edullinen Suomeen verrattuna. Vain lennot ovat kalliita, ellei iske oikeaan väliin tai suostu kuljetettavaksi hieman epävarmalla itärajan takaisella lentokonemallilla. En kuitenkaan ymmärrä sitä, miksi matkabudjetti pitää polkea niin alas, että se lähentelee jo selviytymistaistelua. Eikö matkan tavoite ole nauttia? Sikailla ei tarvitse eikä saa, mutta sillon, kun noin kerran vuodessa hurautan ilmakehän ohuutta uhmaten, valtavat lentosaasteet taakseni jättäen kaukomaille, en ole menossa Selviytyjien kuvauksiin, vaan ansaitulle lomalle.

On järjetöntä ajatella, että reissu paranisi läävässä majoittumalla. Höpöhöpö. Kutsun sitä extreme-kurjuudeksi, jolla tavoitellaan elämyksiä. Elämää, jota ei oikeasti joudu elämään, koska koti sattuu olemaan hyvinvointivaltiossa. Kun ei oikeasti elä epähygieenisessä kolossa, jossa vaeltavat torakat ja luteet, on mukavaa hakea reissuaitoutta räjähtäneestä hostellista. Mutta miksi majoittua kolmen euron ludeluolaan, jos voi yöpyä 10 euroa henkilöltä maksavassa hotellihuoneessa, joka vastaa Suomen perushotellien tasoa? Hinnanerotus ei ole matkaan lähteneen rahapussille mitään. Paremmin paikallista taloutta auttaa maksamalla enemmän ja samalla tietenkin suuria hotelliketjuja välttäen, jotta roposet edes jotenkin päätyisivät paikalliseen pussiin.

Niin kuin kaikelle, myös Selviytyjät-torakkahuonematkailijoille on vastaparinsa. Ne, joille ei kelpaa mikään. Vaikka rahalla saa oikeastaan mitä tahansa, ei kohteeseen voi saapua vaatimaan sellaista, mikä ei kuulu paikalliseen kulttuuriin. Jos kylpyhuoneen varustukseen kuuluu pöntön virkaa toimittava reikä lattiassa, röörin kanssa täytyy yrittää selvitä. Toki myös itse valitsen mieluummin hotellin, jossa on länsimainen wc, mutta jos muuta ei ole tarjolla, on turha alkaa kiukutella. Paljon hyödyntämäni parinkympin perushotellihuoneet ovat yleensä olleet siistejä ja länsimaalaisella pytyllä ja joskus myös aasialaisella aamupalalla varustettuja. Olen kuitenkin kuullut, etteivät ne todellakaan kelpaa kaikille, mutta enempää ei haluta maksaa. Mitä 20 eurolla pitäisi saada?

Suosittelen yhtäaikaista nauttimista ja paikallisen kulttuurin kunnioittamista. Koska olen ollut onnekas ja säästynyt reissuilla vaaratilanteilta ja vaikeilta kohtaamisilta, on toistaiseksi hankalin ja sydäntä särkevin tilanne ollut siellä ainoassa huoneessa, josta olen ikinä kieltäytynyt.

Aurinko oli jo noussut piskuisen Tagongin vuoristokylän ylle, kun saavuimme jaetulla taksilla paikallisen munkin ja kiinalaisturistin kanssa tyhjään keskustaan, jossa jolkotteli vain muutama aasi. Ainoa Lonely Planetin mainitsema hostelli oli jenkkinaisen pitämä majatalo, joka oli suljettu hetkellisesti. Paikalla ollut hollantilaistyttö kertoi aivan kulman takana olevasta toisesta hostellista. Pujahdimme talon taakse pihaan, jossa piti väistellä kanoja. Aution majatalon tiskillä istui puoliksi hampaaton mies, joka väläytti aurinkoisen hymyn saadessaan vihdoin vieraita.

Koska huone oli pakko saada, otimme avaimet, ja kapusimme talon yläkertaan. Ovi oli niin pieni verrattuna aukkoon, että väleistä sai käden läpi. Tässä vaiheessa ajattelin vielä, että antaa mennä. Onhan tässä kuitenkin lukko, ja verhon saa eteen. Viimeinen niitti tuli vain parin askeleen päästä. Huone oli niin kylmä, että ulkovaatteita ei voinut riisua. Niinpä niin, liki neljässä tonnissa sijaitsevassa Tagongissa oli totisesti talvi. Annoin silti vielä mahdollisuuden. Ehkä sängyssä voisi lämmitellä. Mutta. En ole koskaan nähnyt yhtä etovaa petiä. Reikäiset ja tahraiset lakanat kruunasi repaleinen sähkölämmitteinen peitto, joita muuten Aasiassa käytetään paljon. En olisi ikinä uskaltanut tuupata peiton töpseliä seinään. Jos nyt tönössä olisi edes ollut sähköjä.

Mietin majatalon miehen lempeää, joskin hampaatonta, hymyä. Laskeuduimme hiljaa jyrkät tikkaat alas ja livahdimme pois. Tuntui pahalta, mutta ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Vaikkei se paikallisen talouden tukeminen onnistunut ainakaan niin, että raha olisi mennyt sitä tarvitsevan taskuun. Myöhemmin loukkaava ratkaisu osoittautui oikeaksi. En nimittäin tiennyt, että pari tuntia livahtamisen jälkeen sairastuisin vuoristotaudin esioireisiin, jota potisin ylihinnoitellussa, ylellisessä hienostohotellissa. Ehkä munkin taksissa lausumat rukoukset olivat kaikuneet tyhjyyteen.

Miten sinä majoitut? Missä menee raja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s