Täytyykö kaikkien pitää musiikista?

Musiikki on valtavaa huomiota kahmiva kulttuurin muoto, jota on helppo kuluttaa arjessa, ja siksi se ajaa niin monen muun lajin ohi. Onko kaikkialle ulottuvasta musiikista kuitenkaan ihan pakko tykätä?
OLYMPUS DIGITAL CAMERA”Ai, sä et kuuntele musiikkia?” No, enpä kuuntele, muuta kuin Spotifystä satunnaisia kappaleita ja muutamia ikisuosikkeja. Pidän hiljaisuudesta, ja olen siinä mielessä erittäin kuiva tyyppi, etten intoudu edes tanssimaan.

Kukaan ei kuitenkaan koskaan kysy, käynkö taidenäyttelyissä, teenkö savitöitä, harrastanko museossa käyntiä tai pikkutarkkaa valokuvaamista. Koska musiikki on jonkinlainen kulttuurinormi, tai voisiko sanoa jopa ’normikulttuuria’, nyky-yhteiskunnassa. Musiikin kuunteleminen on helppoa, eikä vaadi itsestään antamista. Ei vaadi, mutta antaa siihen tietenkin myös mahdollisuuden.

Tässä vaiheessa kirjoittamista olohuoneesta alkaa kuulua rähinää aiheesta: ”Musiikki on hyvä ilmiö meidän ajassa. Kaikki kuuntelevat sitä. Yleensä jotkut jättimäiset valkoiset kuulokkeet päässään kadulla muihin törmäillen. Ihmisillä ei ole aikaa mennä syvälle musiikkiin eikä aikaa rauhoittua oikeasti. Ja se on surullista.”

Äänen tuottaminen on mielenkiintoinen ilmiö, jonka juuret ovat tuhansien vuosien takana. Ihmisellä on kaiketi jo luolamiesajoista lähtien ollut primitiivinen halu luoda ääniä ja äänteitä, josta aikojen saatossa on muodostunut musiikkia. Se on inhimillistä toimintaa, eikä mikään muu laji pysty yhtä korkeatasoiseen ajatteluun, joka mahdollistaisi tavoitteellisen musiikin tekemisen.

Ei liene yllätys, että musiikki yhdistää ihmisiä ympäri maailmaa. Kaukaisessa yhteisössä tuotettu musiikki voi koskettaa, vaikka kuuntelija ei todellakaan kuuluisi samaan yhteisöön tai edes lähikulttuuriin; ääniaalto huuhtoo mennessään maantieteelliset rajat. Maailmanlaajuisena ilmiönä musiikin voima on yllättävän suuri, mistä hyvä esimerkki on Vietnamin sodan päättymiseen liittyneet musiikilliset mielenilmaukset.

Mutta pitääkö musiikin aina ottaa kantaa, yhdistää yhteisöjä eri puolilta maailmaa ja olla korkeatasoisesti tuotettuja säveliä? Ei tarvitse. Siitä huolimatta klassinen musiikki ja musiikkityyleistä riippumattomat painavat tekstit ajatellaan ehkä jalompina musiikin muotoina kuin hömppäpopin ja klubihittien antimet, vaikka Mozartista ei ole jäljellä edes luita. Jos ajatus todella elää edelleen korkeakulttuuripiireissä, näkemys on melko ironinen, koska oletan, että nykyään klassista musiikkia ja raskaasti kantaa ottavia kipaleita tehdään vähemmän kuin ikinä. Musiikkimerellä puhaltavat uudet tuulet, eikä mielipiteitäkään tarvitse piilotella, joten ei ole tarvetta joikata Monrepos’n muisteloista kertovia Karjala takaisin -salabiisejä.

Musiikin arvokkuus on henkilökohtainen kokemus. Olen miettinyt paljon sitä, mikä voisi olla vaikkapa Katy Perryn tai David Guettan konerallatusten sanoma. Onko sellaista? Hauskanpito? Elämästä nauttiminen? Hetkessä eläminen? Jos selkeää sanomaa ei ole, mutta musiikki liikuttaa ja tanssittaa, onko se kuitenkaan vähemmän arvokasta kuin pateettiset ja hyvin kirjoitetut Suomi-rakkaushitit tai vasemmistolaiset julistusräpit? Tuskan lievittäjänä kevyet hitit ainakin ovat käypiä, joten jos ne toimivat siinä roolissa, niin ei kai niistä haittaakaan ole. Hektinen yhteiskunta vaatii kevyttä viihdettä. Itse arvostan intertekstuaalisia elementtejä sisältävää, kauniisti kirjoitettua ja oivaltavaa tekstiä, joka yleensä koskettaa poikkeuksellisen paljon, jos se linkittyy jollain tavalla omaan elämään. Aika itsekästä, itse asiassa.

Ala- ja yläkoulussa oli tapana kirjoittaa ystäväkirjaan, ettei voisi elää ilman musiikkia. Niin kirjoitin minäkin, koska en keksinyt muutakaan, jos ilmiselvä vastaus ”läheiset” unohdetaan. Myöhemmin vaihdoin vastauksen luovuuteen, koska tajusin, että eihän musiikki sellaisenaan merkitse minulle mitään muuta kuin satunnaista huvia, toisin kuin muut kulttuurimuodot. Uusia näkökulmia tähän on tosin tullut, kun asuu samassa taloudessa hyvin fanaattisen musiikkiharrastajan kanssa, jolle ikävä kyllä en pysty tarjoamaan musiikin tulkintaa muuta kuin tekstin tasolla. Teksti on ainoa asia, joka merkitsee minulle mitään musiikissa. Vaikka musiikkia voi arvioida puhtaasti kulttuurinäkökulmasta, ymmärrys ehkä laajenisi, jos olisi musiikillis-teknisiä lahjoja ja ymmärrys musiikin tekemisestä.

Teiniaikaiset musiikkisuosikkini antavat aika dramaattisen, tai ainakin melodramaattisen, kuvan lapsuudestani, vaikka ihan kivasti oikeasti pyyhki. Luukutin Mp3-soittimestani koulumatkalla kappaleita, ja sain niistä valtavasti inspiraatiota yhtä dramaattisiin esseisiini. Sittemmin tyyli on vähän rauhoittunut.

  • James Blunt: Goodby my lover
  • Nelly Furtado: All good things (come to an end)
  • OneRepublic: Apologize
  • Delta Goodrem: Innocent eyes
  • Anastacia: Left outside alone
  • Avril Lavigne: My happy ending
  • Nirvana: Heart-shaped box

Hyvää viikonloppua!

Mitä musiikki merkitsee sinulle, vai merkitseekö se mitään? Jaa myös teiniaikaiset musiikkimokat kommenttikenttään!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

4 vastausta artikkeliin “Täytyykö kaikkien pitää musiikista?

  1. Terveiset täältä toisesta ääripäästä!

    Melodian kauneus ja koukuttavuus, rytmi – näiden eläminen kappaleen aikana. Millä äänimaailmaa on luotu, onko erikoisia vivahteita. Aika usein miettii kappaletta siltäkin pohjalta, että riittääkö taitoni soittamaan/laulamaan sitä. Jos ei, arvostan kappaleen tekijöitä/esittäjiä vieläkin enemmän.

    Siinä vaiheessa kun pääsen laulu- tai soittoasteelle, alkaa viimeistään se tekstiinkin tutustuminen. Usein on käynyt niin, että tuttu kappale avautuu vasta kitaran kanssa laulaessa ja herkistyminen keskeyttää koko soiton. Kyllä radiotakin kuunnellessa tulee kiinnitettyä huomiota sanoituksiin, jos ei ole pää täynnä muita ajatuksia. Silloinkin kauniit kielikuvat aiheuttavat kylmiä väreitä (sikäli mikäli sanoista saa selvää).

    Liveyleisöstä löytää varmasti useammin minun- kuin sinunkaltaisesi kuulijan. Livetilanteeseen tuo lisähienoutta yhteenkuuluvuuden tunne: tämä kappale koskettaa nyt useaa samanaikaisesti. Esittäjät elävät tätä kappaletta myös. Joskus he ovat tehneet kappaleestaan uudenlaisen version.

    Sitä olen ihmetellyt, että miksi runo on koskettavampi laulettuna, ainakin minulle. Päästäänkö vasta melodian kautta koskettamaan sisäisimpiin sopukoihin?

    Liked by 1 henkilö

    1. Yhteenkuuluvuus varmasti keikalla on tekijä, joka nostaa musiikin ihan uudelle tasolle. Runon koskettavuus laulettuna taas on aika henkilökohtainen kokemus, koska luulen, että on vähän kahta koulukuntaa: ne, jotka elävät tekstin kautta ja ne, jotka elävät melodiaa. Sitä ihmettelen nimenomaan omasta näkökulmastani, että miksi kukaan kuuntelee musiikkia, josta ei saa selvää. Mutta ehkä se on se melodia, jota en ymmärrä ja arvosta, koska musiikillis-tekniset taidot ovat nollassa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s