Nyt se on ainakin jotain vakavaa

Pelkään näppyjä, luomia, outoja tuntemuksia ja muhkuroita. Vihlauksia ja särkyjä. Mitä jos en ole enää huomenna terve? Mitä jos pieni poikkeama kehossani on merkki jostain vakavasta? Entä jos läheiseni sairastuvat yllättäen? Kysymykset ovat ahdistavia, koska niiden vastauksia ei voi hallita.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAKirjoitin aiemmin kuolemanjälkeisistä palveluista ja siitä, meneekö elämä ohitse, jos sen kuluttaa suunnittelemalla somesisältöjä ajalle, kun on jo itse heittänyt lusikan nurkkaan. Mutta saa sen lusikan viskaistua nurkkaan nopeammin myös turhalla stressaamisella. Harmi vain, että kaikki pelot eivät ole järkiperusteisia tai sitten ne ennen pitkää hukkaavat viimeisimmätkin järjenhippuset. Oman tai läheisten terveyden puolesta pelkääminen on kuluttavaa siksi, että se on niin kokonaisvaltaisesti elämään vaikuttava tila ja samalla todella abstrakti asia, johon ei voi tarttua ja jota ei aina voi nähdä, eikä varsinkaan aina kontrolloida itse.

Mitä tapahtuu, jos sairastuu vakavasti? En tiedä. Ja siksi se onkin niin pelottavaa. Se on pelottavaa, koska elämästä katoavat ne vähätkin ennustusmahdollisuuden rippeet. Pelottavaa on myös se, että pelosta tulee oikeasti osa elämää, kun se ei ole vain kuviteltua mahdollista pelkoa, vaan todellista pelkoa. Mutta senkin kanssa ilmeisesti oppii elämään, koska on pakko ja koska elämää ei todellakaan kannata tuhlata siihen, että vain pelkää.

Sairastuminen ei aina tarkoita kuolemaa, mutta yleensä sairastumispelko liittyy siihen tai jonkin elintärkeän kyvyn menetykseen ja äärimmäisestä kivusta kärsimiseen, kuihtumiseen. Omat pelkoni kytkeytyvät vahvasti kasvainten ympärille tai ylipäätään fyysisiin ongelmiin, vaikka sairastua voi tietenkin myös henkisesti. Niin kauan kuin on terve, täytyy vain luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Ja jos ei mene, niin saa ainakin hyvää hoitoa, kenties parasta maailmassa. Eivätkä sairauksilta suojaavat elämäntavatkaan ole pahitteeksi, mutta valitettavasti sairausarpajaisissa ei aina kysellä ennakkoon elintapahistoriaa.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän täytyy hyväksyä se, että jokaista kolotusta ei voi säikähtää. Tietääpähän ainakin elävänsä, kun tuntee jotain. Mutta voinko luottaa siihen, että ajatteluni jalostuu vanhetessani niin, että pystyn nauttimaan täyspainoisesti elämästäni ilman, että mietin joka päivä, mitkä kaikki osat kehostani voivat tuhoutua yllättäen. Kaikesta huolimatta elämää pitää jatkaa, vaikka viimeistään vanhetessa menetykset tulevat osaksi elämää.

Sairaus-terveysjaottelussa pelon taustalla on pitkälti henkilökohtainen herkkyys ja elämää ylläpitävät alkukantaiset tuntemukset ylipäätään. Uskallan silti väittää, että myös yhteiskunta jakaa osansa pelon ruokkimiselle. Ei ole sattumaa, että lääketeollisuus on yksi maailman merkittävimmistä bisneksistä. Terveys on myös vahvasti esillä journalismissa niin juttujen näkökulmina kuin omana aihealueenaan kokonaisen lehden teemana tai yhtenä kategoriana.

Sitä paitsi media rakastaa sairaustarinoita ja varsinkin niistä selviämiseen liittyviä kertomuksia, jotka heijastavat valoa synkkiin hetkiin. Vaikka tarkoitus on nostattaa henkeä, aiheuttaa se väistämättä myös pelkoa, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että sairastumisesta pitäisi vaieta. Päinvastoin, ehkä terve suhtautuminen sairastumiseen naturalisoi myös pelottavat sairaudet. Onneksi on olemassa myös terveysviestinnän ohjeet ja säädetyt lait, jotka pitävät sairaus- ja terveysmarkkinoinnin ruodussa. Hyvä esimerkki tästä on Mitä lääkärit eivät kerro sinulle –lehti, joka onnistui sujahtamaan lehtihyllyille, mutta sai lähtöpassit kioskitelineistä varsin pian. Ja syystä!

Lohdullista on kuitenkin se, että terveys on ennen kaikkea kokemus. Yksinkertaista: lääketieteellisesti määritelty sairaskin voi kokea olevansa terve. Kokemus hyvästä elämästä auttanee jaksamaan ja ehkä myös pidentää elinaikaa. Vaikka sairaudesta saa uusia perspektiivejä elämään, ei kukaan silti halua sairastua. Siksi terveydestä kannattaakin nauttia, kun se vielä on omissa käsissä. Jos yksi tupakka vähentää elämää muutamalla minuutilla, niin voisin veikata, että saman tekee myös pienen rasvapatin tarkastelu tärisyttävässä paniikissa ja Terveyskirjastosta kaivettujen sairastumistodennäköisyyksien sovittaminen omaan tilanteeseen.

Mitä ajatuksia heräsi? Kommentoi alla!

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s