En katoa koskaan

Vasta nyt, kun lähes jokaisella on huomattava digitaalinen jalanjälki, ihminen joutuu tilanteeseen, jossa on oikeasti pohdittava, mitä haluaa some-sisällölleen tapahtuvan kuoleman jälkeen.
OLYMPUS DIGITAL CAMERAYksi kuolema ei riitä, sillä on halutessaan kuoltava kahdesti, jos haluaa kadota kokonaan. Ruumiin jatkokäsittelyn lisäksi on joko itse mietittävä tai annettava läheistensä pohdittavaksi se, miten mahdollinen digikuolema tai -elämä toteutetaan. Kaikki eivät kuitenkaan halua kadota kokonaan. Monimukaistuneen kuoleman vuoksi Emonumin Ville Hyyryläinen on bisnesideansa kanssa iskenyt oikeaan väliin. Yritys lupaa säilyttää kuolleen digitaaliset tiedot vuosimaksua vastaan ainakin yhdeksän vuotta.

Hyyryläisen ideoimassa palvelussa läheisilleen voi esimerkiksi jättää viestejä, jotka voi ajastaa lähteväksi tietyn ajan päästä kuolemasta. Kuolleen digitaaliset sisällöt kootaan samalle sivulle, josta niitä on helppo hallinnoida. On kuitenkin vaikea uskoa, että tervehdys tuonpuoleisesta toisi lohtua sureville. Toisaalta on kaiketi yksilöllistä, mikä kenellekin on lohtua. Tuoko aamulla puhelimeen kilahtanut viesti ikiuneen vaipuneelta läheiseltä lämpimän muiston lähelle, vai jatkaako suru vain kulkuaan jättäen tunteen, ettei tämä todellakaan ole ohi? Yksilöllistä on se, ajatteleeko Tämä ei ole ohi -ajatuksen liittyvän siihen, ettei poistuneen elämä ole ohi vai siihen, että omaisten elämää hallitseva suru ei vain lopu.

Kukapa ei haluaisi läheisilleen vain parasta. Jos omaisille kuoleman jälkeen jäävää taakkaa voi keventää, ei ole mitään syytä, miksi digikuoleman kuormaa ei purkaisi itse valmiiksi sen verran kuin pystyy. Käytännössä niin voi tehdä muun muassa määrittämällä itselleen Facebookin perintöyhteyshenkilön, jolloin kuollut ei keiku kaverilistoilla loputtomiin, vaan hänet on helppo deletoida ilman valtavia lisäselvityksiä. Mutta sitten on myös toinen vaihtoehto: kuoleman jälkeen aktiivisesti päivittyvä muistosivu ja läheisille sinkoilevat postuumit viestit.

Aina omaan kuolemaan ei voi varautua, mutta palvelun idea onkin se, että suunnitella voi jo silloin, kun henki pihisee estoitta. Mutta viekö oman kuolemanjälkeisen elämän suunnittelu vain lähemmäksi kuolemaa? Vai voiko se jopa parantaa elämänlaatua, kun lopun jälkeen tuleva aika on turvattu itselle ja läheiset vapautettu some-etiikkaan liittyvistä päätöksistä?

Tervehdykset jostain kaukaa eivät välttämättä kylvä kauhua ja kylmiäväreitä loputtomiin. Ehkä veivien heittämisen jälkeen jatkuvasta some-elämästä tulee arkipäivää, ja poistuneen läheisen päivittäinen tervehdys lämmittää mieltä. Ehkä joskus on niin, että vasta kuolema osa 2, eli digikuolema, tekee poismenosta lopullista myös läheisille. Siihen saakka elämä jatkuu bittivirtana.

Tuleeko elämästä ajatuksellisesti ikuista, jos ihminen jää elämään someen, vaikka arkku painetaan multaan? Vai onko sittenkin niin, ettei elämän pidäkään olla ikuista?

Mitä mieltä olet? Pitääkö ihmisen taipaleen somessa päättyä fyysisen vaelluksen tultua päätökseensä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

2 vastausta artikkeliin “En katoa koskaan

  1. Mielestäni kuoleman jälkeen ei pitäisi jäädä roikkumaan kenenkään kaverilistoille. Profiileja ei pitäisi silti täysin poistaa. Omaisilla tulisi olla pääsy somekanaviin. Nehän toimivat sähköisinä kuva-arkistoina, joihin on tallennettu myös kuolleen tärkeimpiä hetkiä elämän varrelta. Hyvä Ville Hyyryläinen!

    Kuolemanjälkeisistä viesteistä tulee mieleen P.S. I love you -leffa, jossa lesken saamat kirjeet auttoivat löytämään taas elämänilon. Ehkä sen tyyppiset postaukset voisivat toimia tosielämässäkin. Omalle kohdalle tuntuisi kyllä liian spookylle. Jos kuolemaansa varautuu, tulee varmaan myös sanottua etukäteen kaikki mitä on sydämellä. Kuollut mitä kuollut, ei sieltä jostain enää tänne huudella.

    Liked by 2 people

    1. Ja sulla varmaan on tähän kuolemisasiaan aika laaja näkemys jo ammatin takia! Munkin on vaikea kuvitella, että ne ajastetut viestit toisi iloa, mutta toisaalta jokainen tosiaan käsittelee surua eri tavalla.

      Joku kommentoi FB:ssä, että varsinkin lapsille, joiden vanhemmat tai vanhempi on kuollut niiden ollessa pieni, kaikki tieto vähän vanhempana on tärkeetä, ja sillon some-kanavat on loistavia siihen, että pääsee vähän selville, millainen oma vanhempansa oli elinaikanaan. Äiti, jonka vanhemmat ovat kuolleet järjettömän nuorina 30-40 vuotta sitten, taas sanoi, että ei sitä haittaisi, jos jostain tulisi ajastettuja viestejä, koska vanhempien kuolema on luonnollinen osa elämää, mutta vähän jäävihän se on sanomaan, koska siitä on niin kauan aikaa, eikä tällaisten viestien saaminen olisi oikeesti enää mahdollista.

      Varmasti myöhemmin on ihan luonnolllista, että aika moni surffailee omaisensa somessa, ja muistosivutkin varmasti yleistyy.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s