Nyhtöherne saapui kaupunkiin

Harvoin näyttäytyvää proteiinipommiuutuutta saa ainakin Kuninkaankulmasta, ja Wayne’s Coffeen bagelissakin sitä on tavattu. Mutta mitä uudelle nyhtöherkulle tapahtui kotikeittiössä?

DSC_0266

DSC_0265

Familia Verden nyhtöherne assosioi väistämättä kanaan vaalean ulkomuodon ja sitkoisen pehmeyden vuoksi. Yleensä lihankorvikkeet ällöttävät minua juuri siksi, että ne ovat kuin lihaa, enkä muutenkaan pidä korvikkeista, koska olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että kasvikunnan alkutuotteita, kuten papuja ja linssejä, pitäisi suosia. Jostain syystä nyhtöherne ei kuitenkaan tuottanut etovia tuntemuksia, ja syy lienee siinä, että olen syönyt kanaa viimeksi viisivuotiaana. Käytännössä kanamuistikuvia ei siis ole.

Seitsemän euroa suomalaisesta, edullisesta herneestä puristetusta pakastemoskasta on aivan järjetön hinta.

Valitettavasti en onnistunut löytämään maustamatonta nyhtöhernettä, joten jouduin ottamaan yrteillä maustetun version, vaikka jokaisen pitäisi kyllä ihan itse maustaa omat tuotteensa. Yrtit eivät suikaleissa maistuneet, vaan lähinnä toivat ulkonäköön rosoisuutta. Nyhtöhernettä myydään ilmeisesti myös kuutioina, mutta ne toivat niin vahvasti oksettavat pizzakinkkukuutiot mieleeni, että niitä en edes testaa.

Nyhtöherneen maku on valmismausteesta huolimatta miellyttävä ja hyvin neutraali, eikä se maistu herneeltä, jonka makua moni varmasti kaihtaa. Pari todella ikävää puolta nyhtöherneessä kuitenkin on. Ensinnäkin nyhtöherne on pakastetuote, ja toisekseen se maksaa lähes 7 euroa. Seitsemän euroa?! Seitsemän euroa suomalaisesta, edullisesta herneestä puristetusta pakastemoskasta on aivan järjetön hinta. Myös pakastaminen tuntuu turhalta, mutta kaiketi siihen on joku hyvä syy. Mainittakoon tässä vaiheessa, että yhdestä pussista tulee noin 2-4 annosta.

Täytetty nyhtöherneleipä

1 annos

luomukauraleipää | neljäsosapussillinen nyhtöhernettä | salaatinlehtiä | ohuita kurkunsiivuja | aurinkokuivattua tomaattia suikaleina | Al’Fezin hummusta | punasipulia ohuina renkaina

Nyhtöhernewok

1 annos

täysjyväspagettia luomuna | neljäsosapussillinen nyhtöhernettä suikaleina | kaksi pientä sipulia | puolikas paprika | pätkä kesäkurpitsaa | soija-seesamikastiketta

Keitä spagetti. Lisää pannulle hieman öljyä, ja paista nyhtöherneet melkein valmiiksi. Lisää paloitellut kasvikset mukaan. Siirrä spagetti kulhoon ja sekoita kasvikset ja nyhtöherne sekaan.

Lorauta mukaan soija-seesamikastiketta niin, että kastike leviää annokseen tasaisesti. Soija-seesamikastikkeen ohjeen voit kurkata kevätrullatekstistäni. Kertauksen vuoksi näet vielä kastikkeen aineet alla, koska olen sittemmin jalostanut reseptiä lisää. Ohjeella sitä tulee muutama desi, joten valmistusannoksesta riittää myös muihin ruokiin hyvin tai useampaan nyhtöhernewok-annokseen.

Soija-seesamikastike

0,5-0,75 dl soijaa | 0,25 dl seesamiöljyä | 0,25 dl oliiviöljyä | yhden limen mehu | 1-2 rkl vettä | peukalonpään kokoinen pala inkivääriä | kaksi valkosipulinkynttä puristettuina | paahdettuja seesaminsiemeniä noin 2-3 rkl

Mittaa soija, seesamiöljy ja oliiviöljy kulhoon. Sekoita hyvin. Lisää vesi, ja sekoita. Purista lime sekaan, ja sekoita todella hyvin. Purista valkosipuli mukaan. Silppua inkivääri pieneksi, ja lisää joukkoon. Ripottele seesaminsiemeniä pinta täyteen. Anna tekeytyä kaapissa.

Mitä pidit? Aiotko testata?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s