Kannattaako journalistiikkaa opiskella?

Kevään uuvuttavat pääsykokeet lähenevät, ja se on tuonut melko paljon liikennettä opiskeluaiheisiin teksteihini. Surkeat taloussuhdanteet ja heikentynyt työllisyyspolitiikka eivät varsinaisesti lisää intoa hakeutua opiskelemaan tutkintoa, josta valmistuneiden työuralle tarjotaan hauta-arkkua, ennen kuin ura on edes alkanut.

dsc_0016-2

Minusta piti tulla matemaatikko, Seine-joen varrella maalaava taiteilija tai annaleenahärköstyylinen kirjailija. Ahmin myös sisustuslehtiä, ja harkitsin Helsingin taideteollista, nykyistä Aalto-yliopistoa. Helsinkiin en halunnut muuttaa, ja kirjailijana en uskonut elättäväni itseäni. Hain viestintälukioon, ja yhtäkkiä olikin selvää, että minusta tulee toimittaja. Hain yhteishaussa myös pohjoismaisiin kieliin, mutten jaksanut mennä pääsykokeisiin. Journalistiikan, jonka tiedotusoppi-nimen poistumisesta olin kauhuissani, pääsykokeissa katselin kolmesataapäistä hakijalaumaa, ja päätin, että näistä mahdun kyllä neljänkymmenen ensimmäisen joukkoon. Ja mahduin.

Kun opiskelut alkoivat kesän jälkeen, käytännön kurssit eivät mullistaneet osaamistani, sillä olin hankkinut jo ennen yliopistouraa lukioaikana ja välivuonna ikääni nähden kattavan journalistisen kokemuksen, ja tein lehti- ja radiotuotoksia perusvarmasti. Siksi keskityin erityisesti sivuaineisiin. Koen kuitenkin journalistisen osaamiseni kehittyneen vuosien varrella, koska kursseilla saatu palaute on hionut taitoja, vaikken ponnistanutkaan opintoihin Pidän äidinkielen esseiden kirjoittamisesta -pohjalta.

Uhkakuvissa työllistymisestä on tehty sysimusta oligarkkien oikeus.

Journalistiikka tarjoaa mahdollisuudet työllistyä myös markkinoinnin tai viestinnän alalle, jos kurssit valitsee oikein, eikä aina itse asiassa tarvitse edes valita oikeita kursseja, sillä journalisteja palkataan muutenkin viestintäalalle. Silti uhkakuvissa työllistymisestä on tehty sysimusta oligarkkien oikeus. Jos työtä ei tipu heti valmistuttua, kannattaakin miettiä, heittäytyykö opintojen jälkeen tyhjän päälle lepäilemään ja bloggailemaan kotiin vai tekeekö muita töitä sen aikaa, että oman alan paikka aukeaa. Kumpi on pahempaa: oman alan vierestä oleva kokemus vai tyhjä aukko CV:ssä? Työn ylenkatsominen ei tee kenestäkään taitavampaa toimittajaa.

Taitava työllistyy kyllä. Tutkinto-ohjelma antaa erinomaiset taidot alalle, mutta lisäosaaminen ja työpaikan saannin helppous ovat kiinni henkilökohtaisesta ahkeruudesta ja sattumasta. Ammattikorkeassa saanee myös kattavat käytännön taidot, mutta pidän silti yliopistotutkintoa ensisijaisesti arvokkaimpana journalistikoulutuksena analyyttisen ja akateemisen ajattelutavan vuoksi. Teoreettiset lähtökohdat eivät myöskään tarkoita sitä, että suorittavan tason työntekijöistä tulisi rutikuivia pilkunviilaajia tai vähemmän rempseitä duunareita.

Kuulostaa ällöttävän puhki kuluneelta, mutta yliopiston tärkein oppi itselleni on ollut todellisuuden tulkitseminen ja ymmärtäminen. Pienenkin ilmiön taustalla on kaiken selittävä teoria, joka pystyy kytkemään ohikiitävän nännikohunkin maailmanlaajuiseen kontekstiin.

Journalistiikkaa kannattaa siis opiskella, jos haluaa alan, joka yhdistää käytännön tekemisen ja teoreettisen tiedon. Alalla vaaditaan monipuolista tietoa, sen soveltamista ja nuuskimista, joten jokainen tehty työ, opiskeltu ammatti tai sivuaine parantavat menestymismahdollisuuksia. Helpompiakin elannon kokoonraapimiskeinoja tosin on.

Kysy ihmeessä lisää!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s