Viikon matkamuisto: Vahingossa kiinalaisessa seksikahvilassa

Kahvihammasta jyhmi jo niin armottomasti, että kahvia oli saatava piittaamatta paikallisesta kulttuurista, rahasta ja laadusta. Lopputuloksena oli 5 euron kahvikuppi nautittuna erään trendikkään kahvilan salongissa, joka paljastui lopulta kuksimiskopiksi.

Kangding

Ammattilaiskahvinjuojana neljä viikkoa ilman sumppia vastaa kokemuksena 1860-luvun nälkävuosia. Apua on turha odottaa teemaasta, koska länsimaisesta näkökulmasta melko koskemattomasta Länsi-Kiinasta ei todellakaan saa kahvia. Ainakaan kovin helposti.

Vuoristoiseen Kangdingiin saapuessa olimme kiinnittäneet huomiota Lovever-nimiseen kahvilaan, jonka vähän epäonnistunut, mitään tarkoittamaton nimi ja muutenkin teennäinen trendikkyys naurattivat. Niinpä litkimme teetä ja ahdoimme dumblingseja tiibettiläistyylisessä kahvilassa, joka oli aidosti paikallinen.

Kahvi ei kuulu kiinalaiseen kulttuuriin, eikä sitä oikeasti saa juuri mistään. Korkeintaan marketeista löytyy vanhentunutta pikakahvia. Kun kolme viikkoa neljästä oli kulunut, kolotus oli yltynyt jo siihen mittaan, että hömelönkuuloinen Loveverkin alkoi kuulostaa hyvältä.

Keskeisellä paikalla monikerroksisessa pytingissä sijaitsevaan Loveveriin päästäkseen piti läpäistä monia ovia ja jopa yksi pressu, ja ovella odotti kultainen Amor-patsas. Etiopialainen luomukahvi siinsi silmissä, joten en jäänyt pohtimaan Amor-patsasta tai sokkeloista yleisilmettä. Kahvilista oli varsin laadukas, vaikka itse kahvi ei lopulta ollutkaan kuin Suomen kahviautomaattitasoa. Hintaa oli 5 euroa, jolla saa noin 10 nuudelisoppaa tai kolmen ruokalajin illallisen hienossa ravintolassa.

Meidät ohjattiin yhteen privaattisalonkiin, mitä ihmettelin, koska olisin halunnut katsella maisemia pienestä yleisestä tilasta. Salonki oli yleisilmeeltään siisti, mutta sohvat olivat tahraisia ja nuhjuisia. Huoneessa oli myös hämmentävästi oma vessa. Hämmentävää tämä on siksi, että Kiinassa ehtii lirauttaan housuihinsa, ennen kuin jostain löytää yleisen vessan, puhumattakaan, että liikkeissä tai ravintoloissa olisi aina wc.

Kahvilassa ei näkynyt asiakkaita, mutta työntekijät kolkuttelivat salonkeihin ja tarkkailivat niitä käytävillä askeleista päätellen. Huonetta ihmetellessä alkoi jo vähän ahdistaa hiljaisuus ja omituinen ilmapiiri. Tahraisista sohvista, Amor-patsaasta ja kummasta privaatti-wc:stä huolimatta ihmettelin vain aavemaista tunnelmaa.

Mutta sitten tuli aika lähteä, ja välittömästi oven takana seisoi naistarjoilija, joka hymyili leveästi ja kysyi hataralla englannilla: ”Was good? Enjoyed? Feeling good?” Ja jotenkin yhtäkkiä kaikki kävi järkeen.

Me olimme menneet seksikahvilaan. Ei vain jostain syystä tullut mieleen, että tosiaan ilman seksipalveluita sellaisiakin tarjotaan. Tosin luulen, että kolmaspyöräkin olisi järjestynyt pyytämällä, huh!

Olo oli huvittunut, mutta myös hävetti. Nyt ne sitten luulevat, että piti vielä länsimaalaisen matkaajan tulla koluamaan autenttisia paikkoja ja hässimään panokahvilaan.

Toisaalta ymmärrän kahvilan funktion, jos ajatellaan kiinalaista kulttuuria, jossa seksi on tabu. Seksuaalisuutta, tai minkäänlaista hellyyttä, ei osoiteta julkisesti, koska ne kuuluvat vain makuuhuoneeseen avioparille, ja niissä makuuhuoneissakin on tavallisesti pariskunnillakin erilliset sängyt, koska se on siveellistä.

Enpä siis ihmettele, jos länsikiinalaisen nuoren tai erillään asuvan pariskunnan on joskus käytävä Loveverissa. Viiden euron kahvikin on kohtuullinen, koska se taitaa kattaa myös palvelumaksun. Ja todennäköisesti vaitiolovelvollisuudenkin.

Mediakassa käynnistyy nyt jokaviikkoinen matkailuaiheinen sarja Viikon matkamuisto, joka esittelee huvittavia, henkeä salpaavia ja hikoiluttavia kokemuksia Kaakkois-Aasiasta, ja välillä vähän lähempää.

Alkoiko jollain soida päässä Leevi and the Leavingsin Kiinalaisessa pesulassa?

2 vastausta artikkeliin “Viikon matkamuisto: Vahingossa kiinalaisessa seksikahvilassa

  1. Mulle tän tarinan järisyttävin pointti oli toi kahvittomuus 😂 Hyvä tietää tämä, jos joskus eksyn Kiinaan ( luultavammin en) mutta siis omat kahvit mukaan sillä ilman kahvia ei voi elää!

    Tykkää

  2. Ensimmäinen reissu kesti kaks viikkoa, ja se vielä meni ilman kahvia. Kuukausi olikin jo pahempi 😀 Varmaan Shanghaista ja Hongkongista ja Pekingistä saa ainaki makeita kahveja, mutta vähän, kun syrjään lähdetään, niin kahvia ei todellakaan saa. Toinen harmi oli se, että alkoholihan Kiinassa tarkoittaa joko sitä 40-70-prosenttista kansallisviinaa tai olutta. Yök! Se niistä ihanista viinihetkistä, mutta onneks kuukausi ilman viiniä ei ole yhtä paha kuin kuukausi ilman kahvia 😀

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s