Ex-läski on hyvä ihminen

Olen kuusivuotias, kolmetoistavuotias ja lopulta kahdeksantoista. Olen läski. Lihava, pyöreä, vähän sellainen tomaatti kuulemma, kun kasvotkin punottavat herkästi. Kerrotaan, että kaadun pyörällä jyrkässä mutkassa ja pidän makaronilaatikosta, koska olen läski. Mitä tapahtui, kun Plussa-pallomuodot sulivat?

Ennen ihmettä jännitin liikuntatunteja, koulukuvausta, ruokailua, kotitaloustunteja ja eritoten ruotsintuntia, jossa käsiteltiin Tamina-tomaatista kertovaa tekstiä. Ensimmäisellä bileristeilyllä mietin, mitä läski voisi pukea laivaravintolaan. Sitten tapahtui kummia: 20-vuotiaana minusta tuli ex-läski. Ei todellakaan mikään luuviulu, mutta muutos entiseen oli huomattava.

”Karmeimpia otoksia lukuun ottamatta kuvista voi olla vaikea nähdä selkeää fyysistä muutosta saati sosiaalisia muutoksia. En joutunut vapautumaan itseltäni, koska eihän minua mikään vaivannut, vaan muita. Kuvien välissä on 25 kiloa ja 12 kuukautta. Sitä ei voi kiistää, ettenkö jälkimmäisessä olomuodossani olisi ollut tyytyväisempi itseeni.”

Jotain on pielessä. Siis muuallakin kuin murrosikäisten kammottavissa opinahjoissa. Vai onko normaalia, että lihava nainen -teemalla joutuu pitämään blogia? Käytän joutua-verbiä siksi, että eihän oikeasti tietynkokoisen henkilön olemassaolon pitäisi olla blogin aihe vain siksi, että joku on päättänyt henkilön olevan vääränkokoinen. Silti Lihavan naisen markkinat on luettavissa Menaiset.fi-sivustolla.

Eli kyllä lihava ihminen, siis läski, vain on ihan pätevä aihe, koska läskiys on diskursiivinen käsite, joka mitätöi yksilöllisyyden liittämällä ylipainoisen läskientiteettiin. Lihava ihminen muuttuu yksityishenkilöstä julkiseksi olennoksi, jonka tavat ja tottumukset ovat vapaasti arvioitavissa. Mutta mihin ihmeeseen sitten syljetään, jos taivaat sattuvat aukeamaan, läski saa vapahduksen – ja laihtuu?

Läskiksi luotu

Eräässä pubissa ystäväni baarituttava kertoi minun olevan varmaan vähän tyhmä, kun olen niin läski. Tuoreena täysi-ikäisenä olin niin arka, etten osannut sanoa oikein mitään. Vähän myöhemmin otin metodikseni toistamisen. Pyysin pilkkaajaa kertaamaan sanansa. Harva pystyi. Paitsi pubitarinan peräkammarinpoika itäpirkanmaalaisessa räkälässä.

Vaa’an näyttämä liian suuri lukema ei ole synonyymi läskiydelle. Ajattelen läskiyden olevan lähinnä ulkopuolisten konstruoima, itseen pakkoujutettu ominaisuus, jos siis unohdetaan itsetuntoon liittyvät vääristymät. Ylipainoisesta diskursiiviseksi läskiksi muuttuminen on vaivatonta, mutta läskiydestä vapautuminen on vaikeaa, vaikka uudet fyysiset faktat kertoisivat muutoksesta. Ex-läski on pitkään ’se lihava’ muille ja itselleen.

Surullisinta omassa tarinassani ei ole vuosien parjaaminen ulkonäöstä, vaan se, miten kaikki loppui. Kun olin laihduttanut kaksikymppisiini mennessä liki 25 kiloa, ketään ei enää kiinnostanutkaan ulkonäköni tai lautaseni antimet. Ex-läski sai syödä makaronilaatikkoaan rauhassa, käydä missä yökerhossa tahansa ja kertoa mielipiteitään, mikä kielii aivan kohtuuttoman julmasta arkiympäristöstä.

Helppo elämä

Iltaa on kiistatta huomattavasti mukavampi viettää, kun ei tarvitse käydä puolijulkisissa tiloissa dialogia omasta vaatekoostaan. Suututtaa, että joudun oikeasti toteamaan ex-läskin elämän olevan helpompaa kuin edellisen ’epäonnistuneen’ versionsa. Syy ei ole minkään abstraktin instituution, kuten median, vaan jokapäiväisten kommenttien, joita ohimennen ladataan päin läskin lärviä. Siihen asti, että laihtuu. Katsos, siihen asti, että laittaa itsensä kuntoon, niin voi saada joskus miehenkin, kerrotaan.

Se toki on myönnettävä, että median menestystarinat ja Jutan (Gustafsberg) jumppaohjelmat pitävät huolen, etteivät kunnon lisäksi stereotypiat pääse rapistumaan. Ex-läski on hyvinvointiuutisten onnistuja, mutta samalla todetaan, että läski on silti läski, vaikka sitten ex-etuliitteen kanssa. Uutiset sortuvat korostamaan aiemmin koettua itseinhoa ja edessä aukeavaa uskomatonta maailmaa, jossa lähes kaikki vaatekaupan koot ovat ex-läskin käytettävissä. Juhlan aika!

Jälkikäteen mietin, kuinka paljon ilkeitä huomioita yksi henkilö ikään katsomatta voi suoltaa. Loukkausten määrä kasvaa rajusti, kun ilkeilijöitä on kourallinen tai tusina. Media ei tee lapsista läskejä tai diskursiivisten läskien tekijöitä, vaan kasvatus. Se, mitä aikuisuudesta ammenetaan eteenpäin. Ja jos kasvatus ei ole syyllinen kiusanteon kylvämiseen, niin siihen ainakin, ettei se lopu.

Läskit eivät katoa laihdutuspillereillä, vaan sillä, että läskipuhe loppuu.

Vai kuinka?

2 vastausta artikkeliin “Ex-läski on hyvä ihminen

  1. Tänään juuri kuulin, kun vanhus pohti lapsestaan (selän takana), kuinka sekin on niin lihonut viime näkemän. Mitä sitten? Antaa ihmisten lihoa ja laihtua miten tahtoo, kunhan ovat onnellisia elämässään. Sivullisten ei tarvitse välittää paskaakaan, ei edes oman äidin. Elämänmuutokseen jokainen lähteköön omasta tahdostaan, prakaa terveys tai ei.

    Läskipuheet Kankkulan kaivoon, kannatetaan!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s