Vesala: Vesala

Vesalan osuvien singlejulkaisujen siivittämä albumi vie yllättävän synkkiin tunnelmiin ja vaatii kuuntelukertoja sykähdyttääkseen. Näin kuitenkin lopulta tapahtuu. Vaikka kiintyminen vie aikaa, ovat albumin parhaat hetket totisesti verkkaisen maistelun arvoisia.

paula_vesala7_highreso_viivihuuska-3

Kuva: Warner Music (Viivi Huuska)

Vesalan 17. kesäkuuta ilmestynyt esikoisalbumi pärähti tulille kuin varkain. En liene ainoa, jolle albumin julkaisu tuli yllätyksenä, mikä luultavimmin johtuu reilun puolen vuoden aikana julkaistuista kolmesta singlestä. Tequila, Tytöt ei soita kitaraa ja tuorein tulokas Älä droppaa mun tunnelmaa ovat kelluneet radioaalloilla yhtä hanakasti kuin lumpeet mutapohjaisen järven laineilla.

Mutta Vesalan uutta albumia ei voi verrata kuraan. Artistin omaa nimeä kantavasta albumista kuulee, että taiteilija on tehnyt juuri sellaisen teoksen kuin haluaa. Ihan kaikki palaset eivät ole napakymppejä, mutta tekijä lienee tyytyväinen.

Viime syksynä Tequilan tultua julki Vesala ei voinut välttyä taiteilijanimeen liittyvältä keskustelulta. Ihme kyllä, tuolloin sivuutettiin kohtuullisen hyvin PMMP-historia, koska singlejulkaisut eivät äänimaailmoiltaan linkittyneet Vesalan, aiemmalla urallaan Paula Vesalan, entisen bändin tuttuihin säveliin. Nyt, kun koossa on albumi, yhtäläisyyksiäkin voi havaita. Se ei lähtökohtaisesti ole ihme eikä moite – onhan Vesala sanoittanut ja säveltänyt runsaasti materiaalia myös takavuosien yhtyeelleen. Harmi vain, että kaikista eniten PMMP:lle haiskahtavat soololevyn kappaleet, kuten Ruotsin euroviisut ja Tavallinen nainen, edustavat vastajulkaistun albumin heikointa osastoa.

Riemun ja ilottelun juhlajulistuksesta ei Vesalan sooloalbumissa ole kyse. Tavallinen nainen on kohtuullisen synkeä tarina tavallisesta naisesta, jonka historialla on lyriikoista päätellen vahva kaiku PMMP:n Joku raja -Amnesty-hittiin.

Vesala ennusti pitkää ikää etenkin Sinuun minä jään -balladille. Itse uumoilen sille kuitenkin toisenlaista tuomiota, koska Lapin kesä -tyylinen veisu häviää mennen tullen jo tehdyille kesäisen herkille rakkauslauluille. Unholaan jää myös levyn tylsin kappale Takkipinon suojassa, joka tuntuu lähinnä ikkunatiivisteeltä monien täysosumien joukossa.

Kokonaisuuden helmiä ovat repivästä parisuhteesta kertovat Ei pystyny hengittää ja Mitä jos sä oisit silti mun kaa sekä kiehtovan omituinen Rakkaus ja maailmanloppu, vaikka ainakaan kaikki kappaleista eivät nouse yhtä suureen suosioon radiotaajuuksilla kuin ensimmäiset singlemaistiaiset.

Eikä tarvitsekaan. Estetiikkaa ei mitata rahassa, eikä menestystä taidekoukeroissa. Älä droppaa mun tunnelmaa -rallatuksesta povataan nimittäin uutta kesähittiä. Niinpä, kaiken ei tarvitse olla kuusi jalkaa maan alla -materiaalia sykähdyttääkseen. Vesala itse kertoo tehneen kappaleen levylleen jälkeenpäin haluttuaan myös kesäistä materiaalia keikoille. Kun kesähitti radioon vilahtaa, raha kirstuun kilahtaa.

Albumin toiseksi viimeinen kappale Mitä jos sä oisit silti mun kaa on valtavan kaunis teos, jonka koskettavat lyriikat Vesala voitelee lanadelreymaisilla huokauksilla ja pohjoisamerikkalaisella kaiholla. Sellaisella, jonka voi kuulla myös Tequilassa. Kaiho, joka asuu autioituvan motellin pihalla ja tulee esiin taivaan taittaessa punaiseen.

Avausraita Rakkaus ja maailmanloppu kiteyttää Vesalan albumin osuvasti:

”Rakasta mua. Rakasta mua. Rakasta mua – – rakkaus myy, ja siinä on monen laulun syntysyy.”

Iskeekö Vesala? Ennustatko albumista menestystä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s