Että mitähän ihmettä, Suomen kansa!

DSC_0945

”No en vitussa osta sulle tota lehteä”, totesi luokkakaverini isä kassajonossa. Repliikkimuisto lapsuudesta tuntuu pahemmalta kuin Kurkisuon uusin. Nettikansan kulmat vetäytyivät kuitenkin kurttuun kirosanaveisusta. Että mitähän vittua on Sannin 9. helmikuuta julkaistu single. Ja nyt sitä pitäisi kauhistella tai vastavuoroisesti ihailla.

Kohu kertoo keskustelutarpeesta. Kirjoitin aiemmin kohauttamistarkoituksessa tehdystä Levottomat-trilogiasta, ja pohdin samalla, kauhistutaanko enää mistään, vai ovatko ihmiset turtuneita kulttuurituotteisiin. Vastaus tulikin yllättävän nopeasti! Kulman takana odottaa aina uusi närästyksen aihe, vaikka se olisikin edellistä miedompi.

Iltapäivämedian artikkeleissa jylläävistä kommenteista päätellen suomalaiset eivät olekaan niin sinut vitun kanssa kuin voisi kuvitella. V-sana on esimerkiksi nimetty Jari Tammen Suuressa kirosanakirjassa (1993) selkäydinkirosanaksi. Sanan käyttötavat ovat myös huomattavan monipuoliset verrattuna muihin kieliin. Vittu voi nimittäin olla minkä tahansa sanaluokan jäsen. Itse asiassa jopa pilkku. Jykevä asema kielessä takaa järeän vaikutuksen myös kulttuuriin.

Joskus kulttuurituotteet tarvitsevat ripauksen v:tä ja p:tä. Roisi kieli on toimiva keino silloin, kun sitä käytetään harkiten. Sannin tapauksessa v-sana toimii lähinnä markkinointikeinona, koska tehokas toisto syö rivon sanan voimaa lyriikassa. Ihmetyksen määrä tulee selväksi jo kerrasta, ja v:hen sisältyvä uho muuttuu korvissa vinkumiseksi. Parhaiten vittu toimisi kappaleen nimessä tai upotettuna joukkoon pienenä kuuntelukokemuksen pistoksena.

Miksi arkikielessä tuttavallisesta veestä tulee kappaleessa yhtäkkiä karmea? Pöyristyksen pyörteissä otetaan esille aina lapset. On totta, että lapsia pitää suojella sopimattomalta sisällöltä. Onko popsinglelohkaisu pahinta, mitä pienet korvat kuulevat?

Lapsilla on käsittämätön kyky havaita, mitä sanoja ei kannata toistaa, vaikka he eivät tietäisikään niiden merkitystä. Lipsahduksia tapahtuu, mutta kolmivuotias ei huuda tittua Sannin inspiroimana vaan kodin antoisan arkikielen. Keskustelupalstoilla on arpikoitu, mitä lapsille nyt voi soittaa, kun ”Sanni pilasi musiikkinsa, imagonsa ja uransa”. No, vielä onneksi levysoittimet toimivat, joten sinne voi työntää esimerkiksi Fröbelin palikoiden vanhan kiekon. Palikoiden tuotannon ronskein ilmaisu on peppu, mutta siitä huolimatta naperot oppivat kiroamaan myös 1990-luvulla.

V-puolustuksestani huolimatta en kuunteluttaisi Kurkisuon hengentuotosta pikkupilteillä, mutta piskuiset kuuloluut eivät murru vahinkosoitosta. Kommenttihuolet ”koko tuotannon pilaantumisesta” lienevät ylimitoitettuja, sillä kukapa keksisi saman kahdesti.

Sitten on vielä iänikuisesti – tai siis 1900-luvulta asti – jankattu naisnäkökulma. Paheksutaanko kappaletta tekijänsä sukupuolen vuoksi? Kyllä Irwin vain sai haistattaa paskat koko valtiovallalle jo vuonna 1976! Olisipa selitys v-kohulle vain sukupuoli, mutta vaikuttaa siltä, että enemmän kauhua kylvää Sannin kajoaminen suomen kielen rakastettuun tabuun kuin naisen kielenkäyttö. Sukupuolesta riippumatta on niin kutkuttavaa päästää vittu suusta täpärällä hetkellä. Jos taas sana kuuluu omaan arkikieleen, sen käyttäminen tuottanee tasaista nautintoa.

Vittu on osa suomalaista kansankielikulttuuria. Ei ehkä kaunein esimerkki siitä, mutta useammin sukupuolielinhomonyymi voi päästä suusta kuin jokin hellittelyparadigman valinta. V-sanan mahti on kuitenkin kaksijakoinen. Hokeminen vähentää sen voimaa, mutta samalla toistaminen lujittaa ilmaisun asemaa kielessä ja kulttuurissa. Kiroilu on jo vakiintunut kielenkäyttökeinoihin. Sanoissa kiehtovinta onkin se, että ne muuttavat merkitystään ajassa ja pystyvät liikkumaan hierarkiassa ja luokasta toiseen. Vitunkin matka on ollut pitkä.

Että mitähän vittua -värssy aloitti monisävyisen kielikeskustelun, joka kiteyttää Sannin kappaleen kielletyn sanan voiman. Keskustelua ohjailee loppujen lopuksi kyseisen kirosanan taustalla oleva pikakiukku ja argumentointiköyhyys. V-sana halutaan siivota popkulttuurista, mutta arjessa vittu raikuu kulttuuria kirkkaamin. Myös lasten korvissa. Että miksi ihmeessä ”alkoi huumori loppua” nyt?

Ilta-Sanomien artikkelin voi lukea tästä ja seurata samalla kappaleesta käytyä keskustelua. Kursivoin tekstistäni kaikki kirosanat erottaakseni ne omasta kielestäni, koska ne eivät mielestäni nosta blogitekstin arvoa.

Pujahtiko herne omaan nenääsi? Mihin asti pääsit vitun tulkinnassasi?

2 vastausta artikkeliin “Että mitähän ihmettä, Suomen kansa!

  1. Onneks olen ollut autuaan tietämätön tuosta keskustelusta! Mutta kivaa, että ihana Sanni on julkaissut uuden sinkun. Täytyykin lähteä tutkimaan joko se löytyy spotify:sta 😀 ps. Vittu on hyvä voimasana kohtuudella käytettynä!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s