Levottomat-trilogia

Aika on puraissut pahasti milleniumin vaihteen kohutuinta elokuvasarjaa. Paljaat rinnat ja takapuolet vilkkuvat rakeisella taustalla. Niitä himoitsevat naiivit nuoret sylkevät suustaan latteita repliikkejä. Eikä tarinakaan ole kummoinen. Siitä huolimatta Levottomat-trilogiasta tuli menestys.
levottomat_1Kuva täältä. (Solar Films)

Levottomista käytetään trilogia-nimitystä, vaikkei elokuvasarjan hahmoilla, tapahtumilla, eikä juuri tekijätiimeilläkään, ole yhteyttä. Levottomat, Minä ja Morrisonin ja Levottomat 3:n punovat yhteen kuitenkin monimutkaiset ihmissuhteet ja seksikohtaukset. Ehdottomasti jälkimmäisessä tuotanto on onnistunut siinä määrin, että kohtauksia ainakin riittää. Se tosin ei tule enää yllätyksenä kenellekään.

Miksi Levottomista tuli menestys? Sitä ei huomaa Mikko Nousiaisen ontosta katseesta, Laura Malmivaaran yritteliään sensuellista polkupyöräilystä tai Irina Björklundin itsetuntokomplekseista. Olivatko suomalaiset vielä kovin kainoja reilut 15 vuotta sitten? Enpä usko. Ajoitus vain oli oikea, vaikka se ei riitäkään selittämään elokuvan menestystä.

Suomi oli vuonna 2000 noussut lamasta, ja Nokian alati pieneneviä halkoja nyplättiin kuin raumalaista pitsiä. Sedulat heräsivät henkiin samalla, kun naapuriin pystytettiin suosituksi nousevia etnisiä ravintoloita. Nuoriso hautasi Spice Girls -kasetit samassa arkussa napapaitojen kanssa. Korkeakoulusta valmistuminen oli ollut pitkään mahdollista kelle tahansa. Sub avautui näyttäen ilmaista aikuisviihdettä öisin. Joku sitten keksi tuoda vähän rajumman romantiikan tavalliseen elokuvaan. Suomi oli eurooppalaistunut ja vapautunut; Elovena-tyttö oli hinattu kaurapellolta kaupunkiin.

Levottomat-elokuva keskittyy nuorten aikuisten suhdekiemuroihin ja etenee kömpelöön hääjuhlakonfliktiin. Minä ja Morrison tarjoilee annoksen huumeruiskuja ja tavoittamattomissa olevia orpoja olentoja päättäen surumielisen tarinan kuolemaan. Levottomat 3 pureutuu avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin tavallisen jäykällä uranainen ja lapset sekä turhakemies -asetelmalla.

Levottomat-trilogian ongelma onkin se, että rainoista näkee niiden tehdyn kohauttamistarkoituksessa draamankaaren jäädessä vaisuksi. Tosin, mikä minä olen ottamaan kantaa siihen, ajateltiinko näin 16 vuotta sitten, kun kirjoitin blogin sijasta ruutuvihkoon prinsessatarinoita. Visuaalisen elämyksen lisäksi kauhistuneet reaktiot jäävät tavoittamatta 2010-luvulla. En osaa vastata siihen, mitä valkokankaalla pitäisi näyttää, että ihmiset kohahtaisivat. Kaikki eivät ole turtuneita, mutta aika paljon on jo nähty. Kulttuurituotteet siirtyvät historiaan yllättävän nopeasti.

Levottomat on kaikessa mauttomuudessaan osuva ajankuva, jolla on aineksia kulttiasemaan. Tulee aika, kun keski-ikäiset palaavat hömelön, nuoruudestaan tutun elokuvasarjan kimppuun, ja uudet sukupolvet ihmettelevät Björklundin ja Nousiaisen olematonta kemiaa. Koska trilogia päätynee vielä mediamuseon popkulttuuriosastolle, on opettajilla tiedossa samanlaista hihityksen hyssyttelyä kuin silloin, kun Kalevalan Ainon paljaat rinnat naurattivat koulukirjan sivuilla.

Kauhistuttaako Levottomat-trilogia sinua?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | Instagramissa

2 vastausta artikkeliin “Levottomat-trilogia

  1. Tästä on tullut kyllä heittämällä mun lempiblogi! En ees kehtaa sanoo kuinka usein käyn kattoo onko uutta postausta….

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s