Ollaan vapaita – tarina uskonvapaudesta

Haluaisitko omaksua ideologian, josta et tiedä mitään? Haluaisitko rahoittaa toimintaa, jonka pariin et ole hakeutunut vapaaehtoisesti? Vannoisitko suuria sanoja sellaisen edessä, johon et usko?

Miksi et? Kuitenkin 72,4 prosenttia lapsista kastettiin Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon vuonna 2014. Kastettujen osuus syntyneistä oli tosin yli 90 prosenttia vielä 1990-luvulla.

DSC_0040

Tämä teksti ei ole manifesti uskontoja tai uskomista vastaan, vaan kannanotto uskonnonvapauteen ja pakkokastamiseen. Olen sivunnut asiaa myös aiemmin.

Luulin lapsena uskontoni olevan väestörekisterikeskus, koska yllättävän monessa paperissa asiaa tivattiin 7-vuotiaalta, ja äitini oli kertonut, etten kuulu kirkkoon. Vaikka hän selitti asiat hyvin, mieleeni oli jäänyt yhden rekisteröintilaitoksen nimi. Niinpä ruksin muu-kohdan, ja kirjoitin siihen väestörekisterikeskus. Tilastojen valossa ymmärrän olevani poikkeus. Alakoulussani rinnakkaisluokallani oli yksi muslimi ja yksi juutalainen – ja minä, joka en kuulunut mihinkään.

Herätykset rippileireillä ovat pelottavia. Koska en ole itse osallistunut kyseiseen riittiin, on vaikea kuvailla tunnelmaa nuotion äärellä. Tuntea, kun julistus tulee lähelle. Joku ottaa syliin ja syleilee. Mutta kuka sen kaiken tekee? Kuka on valtuutettu käännyttämään? Kuka hyötyy itkua tihrustavista 15-vuotiaista?

Syntymäni nostatti vauva-arjen taivaalle mustia pilviä. Minut olisi pitänyt kastaa, jotta pääsen taivaaseen. Pääsevätkö taivaaseen ne, jotka jakavat kuolemanjälkeisiä paikkoja muille toistaiseksi maankamaralla tallustaville? Äitini piti päänsä, ja sain jatkaa väestörekisterikeskuksen alaisuudessa, vaikka eihän se sentään uskonto ole. Minä sain valita, ja niin pitäisi saada valita muidenkin, ennen kuin Pamperseista siirrytään pottahommiin. Aiemmin esitellyt tilastot onneksi kertovat valinnanvapauden lisääntyneen.

En kokenut uskonnon opiskelua ahdistavana; Itse asiassa ainoastaan silloin, kun vajaa puolet koulun oppilaista istutettiin ahtaaseen ruokalaan, ja valkokankaalla pyöri ekaluokkalaisille räätälöity ristiinnaulintaelokuva, ja neuvostoliittolaiset kaiuittimet toistivat sitä kaikille tuttua pääsiäisbiisiä. Ajattelin myöhemmin uskonnon tukevan historian tietämystä. Kyllähän se tukikin.

Jos nyt saisin päättää, en kuitenkaan osallistuisi uskonnon tunneille. Syy ei ole ideologian, vaan yleissivistyksen. Maailma ei rakennu kristittyjen kirkkohistorian varaan. Kyllä, teesejä oli tietty määrä. Rooma jakautui kahtia. Miten muilla meni tuona aikana?

En mene naimisiin instituutiossa, johon en usko. Tällä instituutiolla ei ole tekemistä uskon kanssa, mutten ota kenenkään uskoon kantaa. Vahvimpia ovat ne, jotka uskovat siihen, mihin uskovat. Olkoon se mitä tahansa.

Millaisia uskonnon tuntisi olivat? Vai voiko tässä puhua jo uskon tunneista?

 

9 vastausta artikkeliin “Ollaan vapaita – tarina uskonvapaudesta

  1. ”Minä sain valita –.” Et saanut. Kirkkoon kastetut eivät ole olleet päättämässä sen vähemmän kuin sinä itsekään muutaman kuukauden iässä. Päätöskyvyttömän lapsen kastaminen uskontoon, josta eroaminen on syystä tai toisesta vaikeaa, on ongelma. Kastamista ev. lut. kirkkoon en pidä tällaisena. Lapseni kastettiin puhtaasti perinteen vuoksi. Saatiin juhlava tilaisuus sekä isoisoäidin hääpuvusta ommeltu ja suvussa kiertänyt kastemekko käyttöön.

    ”Kuka hyötyy itkua tihrustavista 15-vuotiaista?” Ajattelen niin, että taustalla on vain ihmisen hyvä tarkoitus. Itse kun on saanut elämäänsä paljon hyvää uskoontulemisen jälkeen, mielellään tahtoisi muidenkin kokevan samaa. Puheet synkästä ei-uskovaisen elämästä ja taivaaseen pääsyn erioikeudesta ovat kyllä sellaista paskaa, että rippikoulut voisi siistiä niistä kokonaan. Mm. näiden takia koin rippileirin vastenmielisenä, mutta onhan se nuorten leiri, jossa moni löytää ystäviä ja jopa elämänkumppanin. Kirkko pyrkiikin luomaan yhteisöllisyyttä ja hyvää vointia mm. avustustyöllä, ja sitä mielelläni tuen maksamalla veroa.

    Koulun uskonnonopetuksen muistan kuivana. Pistokokeet Jaakobin poikien nimistä. Siitä jouduin uusintaan. Yläasteella vasta maailmanuskontoja ja etiikkaa. Opetuksessa tulisi olla pääpaino kristinuskolla, koska siihenhän tämä kulttuurimme pohjaa suurimmin osin. Esiintyisikö muukalaisvihaa kuitenkin vähemmän, jos koviin kalloihimme olisi taottu jo ekaluokkalaisesta alkaen opetusta eri uskonnoista?

    Tykkää

    1. Jeesus kävi kasteella aikuisena miehenä, sisäistettyään asiat, eikä perinteen vuoksi. Käsittääkseni näin se pitäisi ollakin, ainakin mikäli uskomme isoa kirjaa. Voihan niitä kaikenlaisia juhlia muutenkin viettää, ja panna suvun perintövaatteet samalla kiertoon.

      Liked by 1 henkilö

      1. Tuntuukin, että nykykristinuskossa ongelma on se, että noudatetaan niitä oppeja, joita halutaan. Toki tuhansia vuosia vanha opus ei voi välttämättä olla kaiken perusta enää, ja se sisältääkin monta kyseenalaista kohtaa, mutta siitä huolimatta en panisi pahakseni uutta reformaatiota, vaikka eihän sellaista enää tapahdu. Ja mitäpä se minulle kuuluu, kun en itse kuulu kirkkoon.

        Tykkää

    2. Mahtavaa keskustelua täällä! Kiva, että herättää ajatuksia! 🙂 Mielestäni sain kyllä valita, koska en joutunut pakkokastetuksi. Eihän kukaan kaksikuukautinen tosiaan voi tehdä päätöstä siitä, mitä haluaa, ja sen vuoksi päätöstä kannattaa siirtää. Miksi kastaa johonkin, josta voi erota?

      Ymmärrän tietysti, että monet kastavat perinteen takia, ja se on jokaisen oma asia. Tärkeintä on, että itse allekirjoittaa perinteen. Vanhemmathan sen päätöksen tekevät, eikä lapsi voi elämäänsä vaipat housuissa sanella.

      Kirkon ulkomaanapua en viitsi kommentoida, koska se lähinnä kiehuttaa. Toivottavasti roposet kilahtavat muuallekin kuin johtoportaan osinkokassaan.

      Jos uskonnonopetus olisi monipuolisempaa alusta asti, vältyttäisiin myös iänikuiselta väännöltä katsomusaineista. Eikä muuten ekaluokkalaisille tarvitse näyttää ristiinnaulintavideoita.

      Tykkää

  2. Itse kuulun ev. lut. kirkkoon ja olen varmasti monen mielestä huono kristitty, sillä kirkosta eroamistani viivyttää lähinnä tulevaisuudessa mahdollisesti siintävät kirkkohäät. Perinteet siis täälläkin vielä vaikuttavat päätökseen. Mielestäni kirkkoon kuuluminen ja siitä maksaminen ei kuitenkaan missään nimessä ole tärkeää sen kannalta, mihin uskoo ja mihin ei.

    Minulle kastamattomuus kyllä luo kuvan valinnanvapaudesta. Kirkosta on toki etenkin nykyisin kovin helppo erota, mutta miksi kastaa lasta mihinkään uskontoon sillä asenteella, että hän voi erota sitten, jos vanhempana tuntuu siltä? Miksei vain jättäisi kastamatta ja toteaisi, että jos lapsi joskus haluaa kuulua kirkkoon (tai mihin lystää), hän voi siihen liittyä. Tai uskoa ja olla silti liittymättä.

    En ole vielä edes varma, minkä päätöksen teen omien lasteni kastamisen suhteen tulevaisuudessa, mutta koskaan en tahdo, että heille tuputetaan mitään uskontoa ainoana oikeana. Peruskoulun uskonnon tunnit saisivat alusta asti sisältää enemmän informaatiota maailmanuskonnoista eli nimenomaan se uskon opetus pois kouluista, niin lapsetkaan eivät olisi yläasteelle asti aivan pimennossa sen suhteen, mitä muita hienoja ja mielenkiintoisia uskontoja maailmasta löytyy. Itsehän en mistään muusta kuin kristinuskosta edes tiennyt vaikkapa ala-asteikäisenä. En tosin tiedä, mikä systeemi peruskoulussa nykyisin on uskonnonopetuksessa.

    Tykkää

    1. Muistelen nyt itsekin, enkä tosiaan muista, että olisi kerrottu mistään muista uskonnoista, enkä tiennyt niiden olemassaolosta. Äitini oli maininnut jotakin. Tiesin lähipiirin vuoksi muutamia herätysliikkeitä tai uskonlahkoja. Ja luulin, että Jehovan todistajat todistavat, mikä on oikein, ja mikä on väärin, lähinnä arkipäiväisessä juksaamisessa, koska eskari-ikäisenä etiikka ei ollut kovin tuttua.

      Sekin on perinne, että kirkossa mennään naimisiin, mutta oikein ei ole sekään, että vannoo sellaisen edessä, johon ei usko.

      Tykkää

  3. Kyllähän mihinkään järjestöön kuulumattomuus luo tunteen siitä, että kaikki ovet ovat avoinna. Hyvähän sekin on, että vasta jotain ymmärtäessään valitsee itse jäsenyydestään. Käytännössä jäsenyyttä tärkeämpää on kasvatus: mitä lapselle opettaa eri vaihtoehdoista ja mitä sallii. Mielestäni meilläkin ovat kaikki ovet avoinna, vaikka ev. lut. kirkkoon kuulutaankin. Miksi sitten edes kastaa? Niin, meistä ei ollut sukujemme perinteen rikkojiksi. Tahdomme osallistua kirkon järjestämään lapsiperhetoimintaan. Lapsi saa teininä mennä sinne nuorten leirille ja sitä ennenkin jo osallistua muuhun toimintaan jos niin tahtoo. Se toinen vaihtoehto ei vain tuntunut meidän vaihtoehdoltamme.

    Tykkää

    1. Nimenomaan pahintahan on fundamentalistinen kasvatus, joka pahimmillaan voi aiheuttaa sosiaalipsykologiasta tuttuja autoritäärisen persoonallisuuden lieveilmiöitä. No, en sentään usko, että kenestäkään tulisi dehumanisoivaa hirviötä, vaikka vauvakasteen saisikin 😀

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s