Aave, jonka ei pitänyt herätä eloon

Olemme taas saman kysymyksen äärellä kuin Kotikatsomon edellisen tv-draaman kanssa: tähänkö meidän Yle-vero menee?

Kotikatsomon uutuusdraama Haamukirjoittaja alkoi 25. lokakuuta, ja eilen esitettiin sarjan toinen jakso. Jos Pintaa syvemmältä herätti ajatuksia, Anneli Kannon käsikirjoittama Haamukirjoittaja vetää lähinnä sanattomaksi. Sanattomaksi tosin veti sekin, että turvetohelointi keräsi yli puoli miljoonaa katsojaa. Lopetan arvioiden kirjoittamisen, jos Haamukirjoittaja tekee saman. Turvedraamassa sentään oli propagandan makua.

Haamukirjoittajassa ressukkasisko Rosa (Joanna Haartti) haluaisi kirjailijaksi, mutta kustantamot eivät kiinnostu ”kyltymättömän neitsyen” tarinasta. Rosan sisko Heini (Jemina Sillanpää) on menestynyt näyttelijä, joka on saanut kaiken, kuten sarjassa usein toitotetaan. Rosa päättää lähettää tekstinsä Heinin nimissä kustantamoon. Ja kustantamohan kiinnostuu. Ajatuksena haamukirjoittajasoppa on kiinnostava, mutta sarjan vastakkainasettelut on opiskeltu draamakäsikirjoituksen perinneoppaasta: hyvä ja paha, köyhä ja rikas, heikko ja vahva, ruma ja kaunis, epäonnistunut ja menestynyt. Eivätkö nämä dikotomiat ole jo vähän muinaismuistoja 2010-luvulla?

HaamukirjoittajaKuvakaappaus Yle.fi-sivustolta.

Haamukirjoittajan ongelma on se, että sen aika on pysähtynyt. Jos kellot on seisautettu tarkoituksella, siinä ei ainakaan ole onnistuttu, koska miljöö näyttää lähinnä siltä, ettei harrastajateatterin budjetti ole riittänyt muuhun. Vanhahtava tunnelma on niin staattinen, että on vaikea uskoa sarjan olevan tämän vuoden – itse asiassa vuosituhannen – tuotantoa.

Haartin roolityö on niin kankeaa, että on vaikea sanoa, näytteleekö hän  tarkoituksella surkean jäykästi luodakseen vaikutelman hieman jäljessä tulevasta naisesta. Sillanpään ilmaisu sentään on luontevaa, mikä on omiaan korostamaan sisarusten välimatkaa. Haamukirjoittajan ehdoton piriste on kuitenkin siskosten Aarne-isä (Juhani Niemelä), joka on suomalaisen ahdistuneen, aggressiivisen ja elämäänsä pettyneen eläkeläisen ilmentymä. Jokaisen suomalaisen naapuripirtissä asuu ainakin yksi Aarne, joka laskee pihaan saapuvia takseja sälekaihtimien välistä ja huitoo vaimoaan kyynärsauvalla vessareissun lomassa. ”Hyi saatana”, toteaa Aarne parisuhdeleiristä ja kädessä pitämisestä.

Suomalaiselle draamalle on tilausta, mutta mitä ihmettä tekijöiden ammattitaidolle on tapahtunut? Missä vaiheessa ruutuihin on alettu päästää ontuvia sarjoja, vaikka korkeakouluista valmistuu työttömiksi ensiluokkaisia draaman tekijöitä, ja pöytälaatikoissa lojuu pinoittain meheviä käsikirjoituksia? Tässähän täytyy kohta lainata Aarnea.

Kiukuttaako Haamukirjoittaja sinua?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s