Ärtymys al dente

Linssipyörykät pyörivät kielellä kuin lottopallot kummallisessa, televisioruudusta tutussa ihmemasiinassa. Kuola valuu suupielistä katsoessani kukkakaalipihvejä kiiltokuvalehdessä. Pinaattipiirakka. Pyörryttää.

Mehukkaan pinaattipiirakan aistivalssin takana on muutakin kuin ohjeen kokoajan intressi tarjota mahdollisimman täyteläinen makuelämys. Sen vuoksi olen ihmeissäni, että Ilta-Sanomien Ruokala-osioon on vasta tänä syksynä ilmestynyt kaupallinen yhteistyö -merkintä, ja Iltalehden Pippuri.fi-sivusto on lisännyt juttuihinsa mainosmerkinnän. Blogien piilomainonnasta on käyty kierroksilla usean vuoden ajan, mutta iltapäivämediat ovat saaneet ruokarellestää itsekseen. Tähän asti.

DSC_1415

Ruokajournalismi elää kauniista kuvista. Tosi ei ole yksioikoista, onko ruokareseptien julkaisu ylipäätään journalismia kauniiden kuvien luovuttamalla oikeutuksella. Etsin vastausta 2000-luvun oraakkelilta, jumalaisesta tietolähteestä Wikipediasta. Sivusto määrittää journalismin toiminnaksi, joka kerää, varmentaa, erittelee ja esittää tietoa joukkoviestimen avulla esimerkiksi uutisten muodossa, ja sen kohteena ovat yleensä yhteiskunnallisesti tärkeät, ajankohtaiset ja kiinnostavat asiat ja ihmiset. Onko ruoka sitten tärkeää? Elossa pysymisen vuoksi varmaan on, mutta paremmin sillä hengissä pysyvät mainostajat.

Olen nuori aikuinen, mutta henkisesti lähestyn näköjään keski-ikää, koska kaipaisin syväluotaavia analyyseja hittireseptien naapureiksi. Olen yrittänyt etsiä vastakaikua kymmeniä reseptejä sisältävistä asiakasomistajalehdistä, mutta niistäkin on tullut paha mieli viimeistään siinä vaiheessa, kun reseptejä katsellessa on ahminut liikaa ruokaa arjen kulinaristi -illuusiossa.

Niin. Siihenhän kaikki tähtää. Etkö sinäkin haluaisi olla oman elämäsi gourmet-kokki? Ruokajournalismi on arjesta vieraantunutta hienostelua. Ei kuitenkaan aina. Lähipiiristäni tiedän, että keski-ikäisten naisten mättösydämet on varastanut charmantti Lasse Lehtinen, jonka teos Täyteläistä elämää (1994) sisälsi läskisoosin ohjeen. ”Kuinka ihanan rehellistä!” toistelevat ne naiset, jotka eivät pursota artisokkapyreetä lounaan kylkeen joka päivä. Eivätkä edes kerran kuukaudessa.

Täytyy tunnustaa, etten ole lukenut Lehtisen lamavuosien perään tupsahtanutta reseptikirjaa, mutta jos äitiini on uskominen, niin ruokajournalismin pitäisikin olla Lehtisen tapaan ihmisläheistä ja rehellistä. Mediamaailma pyörii mainoksilla, ja hyvä niin, mutta ei kuluttajia kannata huijata, vai täyttääkö kolmen rivin tuote-esittely sinun kulinaristisen janosi? No, nyt esittelyn voi sentään jättää huomioitta, kun varoitusmerkintä on lisätty otsikkoon.

Journalistit koulutetaan puhumaan kansankieltä. Ikävä kyllä pöperökollegani näyttävät jättäneen opit Kalevantien kulmaan upotessaan tiilisen mökin kätkemään fine dining -ravintolaan ilmaiselle illalliselle. Keitätkö sinä pastasi al dente, kuten useimmat ruokaohjeet käskevät? Tiesitkö, että al dente tarkoittaa päältä kypsää mutta sisältä sopivaa purutuntumaa? Hyvä. En minäkään, ja silti saan ensi vuonna graduni valmiiksi.

Keittäkää te paremmin tietävät pastanne al dente. Itse julkaisen elämänmakuisia ja rehellisiä kuvia siitä, mitä keittiössäni tapahtuu. Pastani palaa karrelle helposti, eli on ihan too much dente, ja usein kyseinen hiilaripommi putoaakin tiskialtaaseen siivilään kaadettaessa. Siitä en kerro kenellekään.

Mainostenmakuisia liikelahjoja ja auvoisia kirjoitushetkiä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s