Taistelijoille

Taivaltaessani tänään yliopistolta kotiin kaduilla partioivat pinkkiin pukeutuneet lipaskerääjät. Kauan valmiina ollut otsikko Taistelijoille saa tänään leipätekstinsä.

Sairaus on henkilökohtainen kokemus ja siksi arka aihe, eikä sen käsittelemiseen tai kokemiseen ole oikeaa tapaa. Omien ajatuksieni ei ole tarkoitus loukata ketään.

DSC_1434

Roosa nauha -päivän kampanja-artikkelit painottuvat faktatietoon siitä, kuinka 10 prosenttia naisista sairastuu rintasyöpään, ja mitkä tekijät lisäävät riskiä sairastua. Inhottavia asioita, joista ei huvittaisi lukea. Aiempina vuosina olen systemaattisesti sivuuttanut aiheen tekstit, koska en halua ahdistua ja synkistellä. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että jokainen voi sairastua, ja totta on myös se, että lähisukulaiseni on menehtynyt rintasyöpään 41-vuotiaana. Riski kasvaa. Ahdistaa. Itsekkäitä mietteitä tänä perjantaina.

Sairauskampanjat ovat ristiriitaisia. Tietoiskut eivät tuo taistelun hävinneitä takaisin tai poista surua ja kaipuuta. Tietoiskut kertovat siitä, kuinka julma sairaus rintasyöpä on, ja muistuttavat, mitä ei voi enää tehdä, kun on sairastunut tai selättänyt sairauden. ”Sitten et voi enää imettää lastasi”, todettiin eräässä kampanjatekstissä. Ja sekö on tärkeintä? Se, että saa mahdollisuuden jatkaa elämää, on tärkeintä. Lapsi selviää kyllä purkkikorvikkeilla, ja rasvakudosta ei tietääkseni käytetä hengittämiseen.

On itsekästä voivotella yhtenä perjantaisena teemapäivänä sitä, kuinka omalle tai läheisen kohdalle mahdollisesti osuva sairaus pelottaa tai miettiä, mitä pitäisi tehdä, ettei sairastuisi. Mutta kun ei voi tehdä mitään muuta kuin käydä tarkastuksissa ja toivoa parasta.

Sairauskampanjat sivuuttavat jo sairastuneet julistamalla, kuinka karmeaa sairastuminen on  – ja siinä sivussa voi sitten lahjoittaa vähän rahaa säätiöille. Mitä jos vain keskittyisi olemaan tukena sairastuneelle läheiselle? Mitä jos pitäisi sairasta tai tervettä läheistä lähellä ajattelematta sairautta? Mitä jos ei jakaisi ihmisiä sairaisiin ja terveisiin? Syöpä on vakava sairaus, josta voi selvitä. Se ei ole ominaisuus vaan subjektiivinen kokemus. Ne, jotka määritellään sairaiksi, eivät välttämättä ole omasta mielestään sairaita. Ensisijaisesti he ovat ihmisiä, äitejä, siskoja ja tyttäriä.

Jos olisin sairas, en haluaisi kansallista huomiota tai rahaa. En haluaisi nähdä sairauskampanjailotteluja ja pinkkinä lepattavia rintamerkkejä muistuttamassa sairaudestani. Haluaisin elää. Toisaalta olen myös väärä henkilö sanelemaan, mitä pitäisi tuntea, kun sairastuu. Kriisin kohdatessa kaikki tunnetilat ovat käytössä.

Pelottaa silti. Pelko lyhentää elinaikaa. Se, että haluaa elää, pidentää ikää. Isoäitinikin halusi elää, vaikka tahto ei sanellutkaan hänen taistelunsa voittajaa.

Käy osallistumassa E. Lindroosin järjestämään Lumi-sormuskilpailuun tästä. Myydyistä Lumi-sormuksista lahjoitetaan 186 euroa Syöpäsäätiölle. Vaikka kilpailu ei ole paras mahdollinen konteksti vakavalle aiheelle, koskaan ei ole huono hetki sanoa jotakin rohkaisevaa. Terveiset eivät paranna sairastuneita tai edesauta parannuskeinon löytämisessä, mutta ainakin kilpailu haastaa miettimään omaa suhtautumista sairastumiseen. Elämä ei lopu sairauteen. Aina.

9. lokakuuta vietetään Roosa nauha -päivää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s