Moraaliton, hedonistinen ja täysin kuriton vegetaristi – minä

Erävoitto. Vastustin isäni valmistamaa jauhelihapippuripihviä. Toinen onnistuminen: falafelpita pizzeriassa kengänpohjaliharullan sijaan. Kevät 2012. Enää ei tee edes mieli lihaa.

Tein elämäni parhaan päätöksen loppuvuodesta 2011. Minusta ei tullut vegetaristi yhdessä yössä, vaan päätös syntyi pitkän harkinnan jälkeen, ja liha jäi pois vähitellen. Se tuntui luonnolliselta.

DSC_1405

Liha ei ole maistunut minulle koskaan. Äitini ravitsi minua monipuolisesti, mutta vähän ennen kouluikää aloin kiukutella, eivätkä tavalliset liha- ja kalaruoat maistuneet samaan tapaan kuin ennen. Kaikki arvelivat kyseessä olevan ohimenevä vaihe. Eipä ollut. Siitä lähtien olin outolintu, joka piilotti kaiken kotijuustosta omenamehuun päiväkodin askartelukaappiin välipalatuokion jälkeen. Kukaan ei epäillyt, koska olin kiltti ja tunnollinen. Alakoulun jouluruokailussa puklasin kinkunsiivun mintunvihreään muoviroskakoriin palauttaessani astioita. Sitä ennen olin istunut tontuin koristellussa ruokalassa opettajan vaatimana yliaikaa 20 minuuttia. Kinkunsiivu oli syötävä.

Tämä ei ole syömishäiriötarina, vaikka edellä oleva kuvaus onkin etova. Tämä on ruokavaliohäiriökertomus. Ruokavalioni kehittyi vaiheittain. Ensisysäys oli lihaton tammikuu -kampanja, jolle olin vielä aiemmin nauranut räkäisesti purilainen suussa. Haloo, ihminen ei elä ilman lihaa.

Sitten tuli flunssakierre ja paino-ongelmia. Nyt on tehtävä jotakin. Aloitin pitkän linjan vegetaristiystäväni kannustamana lihattoman tammikuun. Kuukausi kului nopeasti, ja liu’uin vahingossa helmikuun puolelle. Tuli kevät, ja lihansyöntini oli pudonnut muutamaan kertaan kuukaudessa. Vastustuskykyni oli huipussaan, ja peilikuvakin näytti vähemmän kammottavalta.

Syksy saapui, eikä liha maistunut lainkaan. Vanhempani ottivat uuden ruokavalioni hyvin vastaan, vaikka se ei heidän arkeensa vaikuttanut, koska asuin jo yksin. Grillimestari-isäni laittoi tulille kuuliaisesti omia vaihtoehtojani. Äitini keksi mielikuvituksellisia salaattiyhdistelmiä. Aika paljon kahdelta viisikymppiseltä lihansyöjäjääräpäältä.

Olisivatpa vanhempani olleet ainoita jääräpäitä. Kohtaan – uuden ruokavalioni alkuajoista puhumattakaan – ihmettelyä siitä, etten syö lihaa. En puhu nyt perusjeesustelusta ja paasaamisesta siitä, että ilman lihaa ei elä. Minä en kuulemma ole vakavasti otettava vegetaristi, koska olen ensinnäkin aloittanut myöhään, ja toisekseen syyni eivät ole eettisiä. Jälkimmäinen on totta, vaikka ympäristöstä välitänkin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Minua ei oteta vakavasti, koska en ole sen kuuluisan ituhipin prototyyppi tai kasvanut vaihtoehtoperheessä. Mikä on sopiva ikä aloittaa kasvissyönti, jos 20-vuotias on liian vanha?

Kumppanini on kasvissyöjä. Ja se on muuten hienoa. Hän on kasvissyöjä, vaikka hakeekin noin kolme kertaa kuussa 150 grammaa naudan luomusisäfileetä Stockmannin tiskiltä. Ei, se ei ole porvarillisuuden ilmentymä, vaan tapa huolehtia omista ravintoarvoista. Lihanhimot nimittäin ohjailevat meitä, myös minua, vaikken sisäfileetä pystykään syömään. On hetkiä, jolloin tekee mieli lihaa. Se kertoo yleensä raudanpuutteesta, ja silloin nappaan lähikaupasta matkaan espanjalaista tuorepinaattia. Se maistuu paistettuna täydelliseltä. Kun aamu valkenee, mieliteot ovat poissa. Joskus eivät, ja silloin tapahtuu hirveitä.

Olen kysynyt muilta kasvissyöjiltä, tekeekö heidän koskaan mieli lihaa. Vastaus on aina kielteinen. Ja paskat. Ihan varmasti tekee. Me olemme ihmisiä. Sortuminen on sallittua, koska harvoin ehdoton suhtautuminen asioihin on kannattavaa. Jokaisen kasvissyöjän pitäisi syödä kerran vuodessa Big Mac. Muistaisi sitten taas, mitä varten kaupassa täytyy maksaa saman verran parsakaalista kuin broilerin jätesuikaleista.

Jäävuorisalaatinkylmä totuus on se, että jos kumppanini söisi lihaa, todennäköisesti itsekin napostelisin tänään roskalihapihviä. Koska huvittaisi. Onneksi ruokalistalla on työpäivän jälkeen kurkkuranskalaisia ja tempepurilaisia. En ole kasvissyöjä joka toinen päivä, vaan se on valinta, jonka olen tehnyt ja joka tuottaa minulle sellaista nautintoa, josta en ollut koskaan edes uneksinut. Tiedän silti, että ihminen on erehtyväinen. Erehtyminen on mahdollista myös vegetaristille.

Illan kääntyessä yöksi menemme nukkumaan. Kumpikin saattaa miettiä monikansallisia euron burgereita. Ne tirisevät aika ihanasti. Ajatukset hukkuvat uneen. Huomenna syödään tofua.

Miksi sinä et ole kasvissyöjä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s