Mosku – lajinsa viimeinen

Harrastan paljon Wikipedia-surffausta, ja suosikkikohteitani ovat Afrikan valtiot ja Pohjois-Suomi, erityisesti Lappi. Loogista. Miten tämä liittyy Aleksander Hihnavaaraan ja Kai Lehtiseen? No, Afrikan valtioilla ei ole asian kanssa mitään tekemistä, mutta Aleksander ”Mosku” Hihnavaara oli savukoskelainen poronomistaja, jota Kai Lehtinen näyttelee vuonna 2003 ilmestyneessä elokuvassa Mosku – lajinsa viimeinen.

Elokuvan jälkeen oli vaikea saada unta. Sen vuoksi tämä ei ole kaikkein tavanomaisin elokuva-arvio. Jäin Moskuun koukkuun jo pari viikkoa sitten, kun kahlasin läpi artikkeleita hänestä. Sitten naureskelin Lapin rankalle poromiehelle kumppanini kanssa, ja lopulta lompsittiin pääkirjastoon noukkimaan Mosku lainaan. Elokuva itsessään ei ole kovin kummoinen. Vaikka toteutuksesta on aikaa alle 15 vuotta, elokuvan alku on silti amatöörimäinen sekoitus Rölliä, Hui hai hiisiä ja Tuntematonta sotilasta.

DSC_1248

Mosku oli raskaan sarjan poronomistaja, joka tarinoiden mukaan anasti toisinaan koltilta poroja, ja päätti muutaman ihmisen päivät osallistuessaan sisällissodan jälkeen rauhoitustoimiin pohjoisen rajaseuduilla. Rakastetun, luotettavan tietolähteen, eli Wikipedian, mukaan jotkut pitävät Moskusta tehtyä elokuvaa liialti kohdettaan ihannoivana, vaikka miehen teot olivat brutaaleja. On kieltämättä totta, että elokuva on Moskun puolella, ja kuvaa Moskun hyväsydämisenä mutta itsekkäänä, hiljaisena heikompien puolella olevana menestyksekkäänä poromiehenä, joka toisinaan soveltaa korpilakia. Mutta mehän emme oikeasti Moskusta tiedä, vaikka hän elikin liki 1940-luvulle.

Jos mietin ajanhenkeä sen kannalta, mitä tiedän 1920-luvun aikalaishistoriasta, ymmärrän Moskua. Eikö kaikkien tehtävä ole selvitä hengissä? Kaikkia ei voi auttaa, ja joskus täytyy vähän oikoa omaksi parhaaksi. Mosku ei ole täydellinen avomies tai isä. Oikeastaan elokuvan perusteella ei edes hyvä, mutta se taas ei liity tosielämään mitenkään – välttämättä.

Elokuvassa yksi kohahduttavimmista kohtauksista on se kiintiöseksikohtaus. Tosin Mosku hoitaa hommat hieman eri tavalla. Hän väijyy takan nurkalla pirttiin astelevaa nuorta Maria (Maria Järvenhelmi) ja kellistää naisen pirtin pöydälle lupaa kyselemättä pienen vastarinnan jälkeen. Mari toteaa vain: ”Noinko sinä minut häpäsit – ja vielä pirtin pöydällä.” Sitten asia on loppuunkäsitelty, ja Marista tulee talon emäntä. En tiedä kohtauksen todenperäisyyttä, mutta se kuvaa pistävän raadollisesti ajan miehen ja naisen suhdetta. Puhki kulutettu vakioaihe, tasa-arvo, oli joskus oikeasti vitsi. Tuollainen raiskaukseksi, Suomen laissa sukupuoliyhteyteen pakottaminen, oli silloin jokseenkin ’normaalia’.

Elokuva muuttuu sujuvammaksi loppua kohti, tai sitten katsoja vain tottuu korvessa pomppimiseen ja tappeluun. Elokuvan jälkeen on myös selvää, että Kai Lehtinen on mieletön mies. Ja Moskuunkin olen kaikesta huolimatta vähän ihastunut.

Kolme tähteä ***

Joko kaivoit 2000-luvun korpiseksisymbolin äitisi hyllystä? En nimittäin ole ainoa, joka on ihastunut Kaihin ja Aleksiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s