ELOKUVAT Armi elää!

Metaelokuva tulee, oletko valmis? Minä olin. Katsoin nimittäin juuri Jörn Donnerin Armi elää! -elokuvan Marimekon perustajan Armi Ratian elämästä. Elokuvahan on ilmestynyt jo vuosi sitten. Elokuva on metaelokuvaa, jossa on siis tarina tarinan sisällä. Pääosassa nähtävä Minna Haapkylä näyttelee Mariaa, joka näyttelee teatterissa Armi Ratiaa.

Kun kuulin metaelokuvaratkaisusta, ensimmäinen tunne oli pettymys. Elokuva tuntuu sekavalta, enkä aluksi uskonut saavani kummoista elokuvaelämystä. Suomalaiselle elokuvalle metatarinan sisään ymppääminen ei nimittäin ole kovin tavanomainen ratkaisu, mutta parhaimmillaan se voi olla toimiva. Jörn Donner on sen verran kokenut setä, että hänellä on kanttia ja oikeus kokeilla, mitä hän itse haluaa. Ja ennen kaikkea hän uskaltaa ottaa riskin.

Taiteellisesta näkökulmasta riski kannattaa, vaikka ainakaan joukkoryntäystä elokuvateattereihin se ei saanutkaan. Elokuva kunnioittaa Armi Ratian elämäntyötä kauniisti, ja näyttää monipuolisesti elämän tähtihetkiä ja nurjia puolia. Kaunista katseltavaa ovat myös lavastus ja pukuloisto. Yllätyksenä voi tulla elokuvan vähäeleisyys; tapahtumapaikka on teatterimiljöö, joten lavasteet ovat teatterihengessä toteutettuja. Loppujen lopuksi minimalistiset tapahtumapaikat nostavat pukuloiston oikeuksiinsa.

Kun oikein osaa uppoutua, Armi alkaa elää. Elämän seuraaminen tosin helpottuu, jos nauttii tueksi Ratian elämästä kertovia tekstejä. Metaelokuvatoteus luo haasteita elokuvan tapahtumien aikajanan hahmottamiseen, joten suosittelen lukemaan edes Wikipedia-artikkelin Ratiasta ennen elokuvaa.

Kenties sekavuuden vuoksi elokuvasta jää ristiriitaiset tuntemukset, mutta katselukokemuksen jäsennyttyä mielessä, ajatuksetkin kirkastuvat. Armi elää! on raikas lähestymistapa elämänkertaelokuvaan, vaikka kokemus vaatiikin pureskelua. Se lienee kuitenkin hyvä saavutus mille tahansa elokuvalle.

Armi elää väriloistossa ja muistoissa, mutta kaikesta hyvästä huolimatta Donnerin elokuva vaatisi pientä piristystä. En tiedä, johtuuko se suomalaisten uppiniskaisuudesta ja jämähtäneistä katselutottumuksista, vai onko metaelokuva kerta kaikkiaan kaikessa moniulotteisuudessaan vielä liikaa. Kiitettävyydestään huolimatta nämä ajatukset selkiyttävät myös sitä, miksi lippukassa ei kilahdellut iloisesti helähdellen.

Kolme tähteä ***

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s