Vegaaninen Oreo-juustokakku syntyy pähkinöistä ja viihtyy pakkasessa

Mistä on hyvät vegekakut tehty? Cashewpähkinöistä, vaahterasiirapista ja kookoskermasta. Tilkasta sitruunanmehua, lorauksesta kookosöljyä. Suuresta suosiosta nauttivista Oreo-kekseistä ja yhdysvaltalaisista kuppimitoista, joita saa tuskalla muuttaa deseiksi.
DSC_0073DSC_0072DSC_0069

Vegaaninen cashewpähkinä-Oreo-juustokakku

Halkaisija 25 cm

17 Oreo-keksiä | 3,5 dl cashewpähkinöitä | 1,2 dl kookoskermaa | 1 dl vaahterasiirappia | 3 rkl sitruunanmehua | 0,8 dl kookosöljyä

Murustele 15 Oreo-keksiä rouheeksi ja lisää joukkoon kaksi ruokalusikallista juoksevaa kookosöljyä. Minä sulatan kookosöljyn huoneenlämpöiseksi pitämällä sitä yksinkertaisesti huoneenlämmössä useita tunteja. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla, ja taputtele Oreo-kookosöljymassasta keksipohja. Anna sen kovettua pakastimessa sen aikaa, että täytemassa on valmista.

Keitä cashewpähkinät pehmeiksi. Tähän menee noin 45 minuuttia. Jos haluaa päästä edes askeleen lähemmäksi raakaleivontaa, voi pähkinöitä liottaa yön yli keittämisen sijaan. Pähkinöiden kiehuessa mittaa kulhoon loput kookosöljystä, sitruunanmehu, kookoskerma ja vaahterasiirappi. Kannattaa olla erityisen tarkka, jos on pitänyt vaahterasiirappia jääkaapissa, sillä se kovettaa välittömästi kookosöljyn – kokeiltu on. Suosittelen siis huolehtimaan siitä, että vaahterasiirappi on myös huoneenlämpöistä. Kaada seoksen mukaan keitetyt pähkinät ja soseuta massa tasaiseksi.

Kaada täyteseos jähmettyneen pohjan päälle ja koristele kakku kahdella murustetulla Oreo-keksillä. Luomusta kannattaa säilyttää pakkasessa, ja sulattaa siitä paloja sen mukaan, miten herkutteluhetkiä tarvitsee. Kakkua ei kuitenkaan koskaan saa sulattaa mikrossa, sillä se sulaa siellä sekunneissa liejuksi. Jos kakun haluaa nauttia mahdollisimman pian valmistuksen jälkeen, kannattaa varautua ainakin muutaman tunnin pakastusaikaan.

Kaloreita tässä kakussa on niin järkyttävän paljon, ettei niitä kannata edes laskea, mutta onneksi näin tuhtia herkkua ei pysty nauttimaan niin paljoa, että sillä saisi minkäänlaista vahinkoa aikaiseksi. Sitä paitsi on tämä paljon parempi vaihtoehto monelle muulle paakkelsille.

Aiotko kokeilla?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Myöntämisiä

Ajattelepa, että ihan tavallisella viikolla voi syntyä turhia ja tarpeellisia havaintoja itsestä. Minä pohdin kuluneella viikolla kakkuja, mobiilipalveluita ja pankkiasioita.
DSC_0090.JPGOlen joutunut myöntämään itselleni sen, että minä pidän leipomisesta. En olekaan sellainen take away -lounasviidakkoon eksynyt hienohelma, joka pelkää taikinaa. Olen kasvanut kodissa, jossa makeat herkut kuuluivat ehdottomasti isälle, ja suolaiset leivonnaiset teki äiti. Ajattelin itsekin keskittyä suolaisten herkkujen ideointiin, kunnes yhtäkkiä huomasin, millaisista luovuushetkistä jään paitsi, jos en ala toteuttaa itseäni vegaanista leivontaa hyödyntäen. Vadelmainen pähkinäkakku on bravuurini, ja tänään syntyi cashewpähkinämassasta tehty Oreo-kakku, jonka ohjeen jaan viikonloppuna blogiini.

Olenkin tajunnut olevani melkoinen jäärä ja vanhanaikainen valikoiduissa asioissa. Ärsyttävästi sanottuna dinosaurus. Sain melkein hepulin, kun kuulin, että joudun luopuman ihanasta muovipinnoitetusta tunnuslukuläpyskästä tietoturvamuutosten vuoksi. Minä en suostu käyttämään mobiilipankkia, en edes tunnuslukusovellusta. Siispä tilasin Nordealta tunnuslukumasiinan, joiden käyttäjien keski-ikä on varmasti lähempänä hautaa kuin uraputkea. En välitä. Ja jos minulta kysytään, on tunnuslukulaite niin ärsyttävän monta naputtelua vaativa vehje, että siitä tulee vielä ongelma niille, jotka oikeasti ovat pudonneet tietotekniikkakelkasta jo kauan ennen vuosituhannen vaihtumista.

Rahaliikenteestä puheen ollen olen vihdoinkin myöntänyt itselleni Tori-palvelun kätevyyden ja antautunut sille. En tosin vieläkään lähtisi myymään parin euron juttua siellä – tai edes parinkympin, mutta täytyy silti todeta, että nettikirpputorit kannattavat paremmin kuin perinteiset kirpparit, joissa en muuten itse käy kuin myymässä. Torissa poikkeuksellista on se, että olen kelpuuttanut sieltä kotiimme monta esinettä, mutta niin hurjaksi en ole heittäytynyt, että olisin itse hoitanut ostotapahtuman.

Olen myös huomannut, kuinka paljon virtaa blogiini tulevat kommentit tuovat. Niitä on tullut viime aikoina varsin mukavasti, ja se piristää ihan valtavasti! ”Ei kissa kiitoksella elä” sanovat ne vanhat jäärät, jollaiseksi olen kovaa vauhtia muuttumassa. Kyllä kissa kuitenkin sen verran kiitoksesta nauttii, että huomio antaa voimaa. Kai tähän touhuun liittyy tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi, vaikka pääasia on tuottaa itselle mielekästä sisältöä. Tekstistä tulee kuitenkin sisältöä vasta, kun se saa yleisönsä.

Sitä en pohtinut, miksi ihmeessä tämän jutun kuvituksena on kuva kuivuneesta lehdestä. No, sen verran kävin asiaa läpi, että päädyin kuvaan siksi, että se on kaunis, haikea ja viittaa syksyyn. Eivätkö asiayhteydestä irrotetut kuvat olekin ärsyttäviä? Myönnä!

Mitä sinä olet joutunut myöntämään itsellesi lähiaikoina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Seili – sinetöityjen kohtaloiden saari

En valitettavasti itse päässyt vierailemaan Seilissä, mutta siellä lomaillut – ja onneksi pois päässyt – äitini lähetti luonnonsuojelualueeksi, tutkimuskeskukseksi ja lomakyläksi muutetusta saaresta postikortin. Saaristomerellä Paraisten kunnan Nauvossa sijaitsevan Seilin historia vie mukanaan, vaikkei paikan päällä olisi käynyt.
seili4seili5seili3Seilillä on sairas historia. Kun ihminen vietiin Seiliin, oli hänellä yleensä mukana omat lankut arkkua varten. Saarelta, jonne 1600-luvulla perustettiin leprasairaala, ei palattu. Eikä juuri silloinkaan, kun toiminta jatkui vain mielisairaanhoidon parissa.

Mielenvikainen, irtolainen, prostituoitu, pikkurikollinen, lapsenmurhaaja, seinähullu, epileptikko. Loppujen lopuksi ei vaadittu aivan ihmeellisiä tekoja joutuakseen Seiliin, ja yleensä sinne päätyivätkin naiset jo heikomman yhteiskunnallisen asemansa vuoksi. Paha haluttiin piilottaa. Siinä, missä ympäriinsä pyörivä mies oli seikkailija, oli samanlaista elämää elävä nainen kulkija, tuomittava. Seili-ainesta.

Nykyään meno Seilissä on huomattavasti rauhoittunut, sillä saarella häärää matkailupalveluhenkilökunnan lisäksi Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen väki, yleensä puutiaisten parissa, sillä niitä on tutkittu Seilissä jo vuosia. Melkoinen muutos spitaalihoitolasta ja houruinhuoneesta. Veikkaan punkkien olevan kuitenkin seuraa kaikessa kammottavuudessaan miellyttävämpää  saaren entisiin asukkeihin verrattuna.

Seili muistetaan erityisesti naisasukkaistaan siksi, että viimeiset miespotilaat siirrettiin muualle jo 1880-luvun lopussa, mutta naisia hoidettiin 1960-luvun alkuun saakka. Nykykirjallisuudessa Seiliin kannattaa tutustua erityisesti Johanna Holmströmin Sielujen saaren (Otava 2017) ja Katja Kallion Yön kantajan (Otava 2017) tarinoiden siivittämänä. Minun äitini matkasi Seiliin Yön kantajan innoittamana, sillä kirja perustuu löyhästi tositapahtumiin Amanda Aaltosen elämästä, ja hänen hautansa, siis mitätön, nimetön ja rapistunut kivilaatta, on edelleen paikoillaan.

Sanotaan, että Seilissä kummittelee. Seilin pitkä ja järkyttävä historia on mielelle ja mielikuvitukselle helppo aavetehdas. On tarinoita, uskomuksia ja kokemuksia. Minun äitini ei nähnyt yhden yhtä aavetta, vaikka ei olisi pistänyt pahakseen haamuterveisiä menneisyydestä. Majataloksi muutetussa, Portti-nimisessä vanhassa potilasrakennuksessa vietti yönsä matkailijoiden lisäksi kuitenkin vain huoltomies, joten henget taisivat yöpyä muualla.

Ei välttämättä ole yhtään liioiteltua ajatella, että Seilissä kummittelee. Niin monta sielua on unohtunut saarelle, että on heistä jotakin täytynyt jäädä jälkeen. Jos ei ihan aaveita, niin ainakin valtavasti tarinoita kammottavista kohtaloista.

Sisämaasta Seiliin matkustava pääsee saarelle kätevimmin suoraan Turusta M/S Fannylla.

Oletko käynyt Seilissä? Minkälaisia ajatuksia paikan historia herättää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Viikko pähkinänkuoressa

Arkijuttuja toivottiin, ja nyt niitä tulee kuluneelta viikolta! Viikko sisälsi monta kuppia kahvia sopivasti viilenneessä säässä, liian monta take away -lounasta ja hyvää mieltä valmiiksi saatetuista asioista.
DSC_0073 (3)DSC_0065DSC_0063 (2)DSC_0074 (2)DSC_0068 (2)Mieli tuntuu kevyemmältä kuin aikoihin jättihelteiden jälkeen. Liikunta maistuu enemmän kuin aiemmin, ja jopa iho voi paljon paremmin, kun tukahduttava kuumuus on poissa. Kasvojeni iho on yleensä priimakunnossa, mutta jatkuva hikoilu sai sen hetkeksi pois tolaltaan. Nyt näpyt ovat poissa, hiki ei valu ja olo sievempi kuin aikoihin. Pieniä asioita, jotka vaikuttavat arkimieleen.

Iso osa hyvinvointiani on ruoka. Se on harrastukseni. En ehkä ole aiemmin edes käsittänyt sitä, kuinka tärkeä osa kulttuuriharrastustani se on. Olen kai jonkinlainen kulinaristi, joka ei tosin keskity fine diningiin. Kuluneella viikolla söin luvattoman monta take away -lounasta, ja hain vielä kotiin Thai Golden Changista eväät. Suosittelen ravintolaa ehdottomasti, sillä kyseessä on Tampereen paras thairavintola. Take away -annos maksaa 8,50 euroa. Minä syön yleensä tofua chilillä ja basilikalla, mutta tällä kertaa otin paistettua riisiä ja tofua. Changin paistettu riisi on erinomaista, sillä muista poiketen se ei ole liian rasvaista. Annokset ovat niin isoja, että niistä voisi syödä kaksi.

Lauantaiyönä näin pitkästä aikaa tähtiä. Kyllä, hakeuduin parvekkeelle lehtien mainostaman kosmisen yön vuoksi. En nähnyt tähdenlentoja, mutta onneksi kymmenittäin pieniä tähtiä, Otavan ja Pohjantähden. Tajusin, etten ollut nähnyt minkäänlaisia tähtiä aikoihin. En edes muista milloin viimeksi. Pitäisi kai pysähtyä useammin katselemaan taivasta. Kuten miehenikin sanoi, harvemmin tietokoneella tähtiä näkee. Auts!

Tähtitiirailuhetki oli myös siitä mullistava kokemus, että tunsin pitkästä aikaa kylmyyttä. Pian täytyy kaivaa järeämmät neuletakit esiin. Ja sukat. Olen todella ristiriitainen sukkien käyttäjä. Talvella en voi sietää ajatusta ohuista sukista tai sukattomuudesta, ja kelpuutankin sitä paitsi vain tietynlaiset sukat: Stadiumin perusmalliston naisten mustat. Kesällä sen sijaan hylkään kaikenlaiset jalkalämmittimet, ja hipsin paljain varpain kotona. Jos oikein laittaudun, käytän ihonvärisiä sukkahoususukkia, ja vain silloin, kun jalat eivät missään nimessä saa hikoilla.

Koko sunnuntain odotin ukkosta. Makasin sängyssä, nukuin päiväunet ja kuuntelin sadetta. Ei ukkosta, ei edes kunnon kaatosadetta. Olen aika varma, että ne tulevat silloin, kun sitä vähiten kaipaa. Matkalla töihin tai kauppaan, silloin kun vaatteiden pitäisi pysyä kuivina. Koska salamointia ei näy, suuremmassa mittakaavassa olen jo siirtynyt syksyn tunnelmointiin. Yksi varma syksyn merkki on se, että kahvi alkaa maistua. Vähän liikaakin. Tänään aloitin törpöttelyn jo aamuyhdeksältä, ja viimeisen kupin kittasin kurkusta alas 12 tuntia myöhemmin. Siinä välissä MoccaMaster porisi aika monta kertaa.

Tämä viikko on ollut ihanan arkinen. Ei mitään erikoista. Tavallista raatamista ja naputtelua, vähän liian monta tuntia sarjojen katselua ja kodin laittamista. Olen erityisen iloinen siitä, että sain aikaiseksi maksaa kirjastomaksuni. En ole myöhässä palauttaja, vaan gradutaipaleeltani oli kertynyt sievoinen summa varausmaksuja, jotka oli aika kohdata. Kirjasto on kuitenkin sen verran mahtava palvelu, että maksan siitä mielelläni.

Selvisin koko viikon yksillä päiväunilla, jotka olivat muuten aivan parhaat, sillä otimme jälleen käyttöömme täkit pelkkien lakanoiden sijaan. Ennustan makoisia yöunia tulevaksi. Niitä tarvitaan, sillä ensi viikolla on luvassa paritkin juhlat.

Pitäisikö tällaisesta arkiviikon kuulumisjutusta ottaa tapa? Toisiko se kirjoittajan lähemmäksi lukijoita?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Näihin asioihin en itsekään vielä tiedä vastausta

Usein sanotaan, ettei nuorena tarvitse tietää. Että tietää sitten kyllä myöhemmin. Minusta on ihan hyvä olla kartalla elämästään melko ajoissa, mutta on silti asioita, joista minullakaan ei ole minkäänlaista nuuskua.
DSC_0017 (3)En tiedä, opiskelenko enää ikinä. Tuntuu omituiselta ajatella, että olen vasta 26-vuotias ja suorittanut jo kaikki opinnot, joista haaveilin. Ennen valmistumistani yhteiskuntatieteiden maisteriksi ajattelin, etten taatusti opiskelisi enää ikinä. Nyt minun on lähinnä vaikea uskoa, että opinnot jäisivät tähän. Se, mitä ja milloin opiskelisin, on avoinna. Lisäksi pitäisi keksiä syy, miksi opiskella. Sen lisäksi siis, että olen luonnostani tiedonjanoinen.

En tiedä, vaihdanko ikinä ammattia. Liittyy edelliseen. En usko koskaan vaihtavani ammattia täysin, mutta ehkä osaamisalueeni painotus muuttuu. Jos jotakin alaa pitäisi opiskella, se olisi kenties suomen kieli ja kielikonsultointi. Ehkä vielä omistan elämäni vain kirjaimille puhtaasti kielen näkökulmasta.

En tiedä, omistanko koskaan lemmikkiä. Minulla on ollut elämäni aikana neljä hamsteria. Uusi tuli aina tilalle, kun edellinen kuoli. Kinusin tietysti koko lapsuuteni kaikkea kissasta ja koirasta minisiiliin ja -possuun, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen ilman isoa huollettavaa – ja olen edelleen. En kuitenkaan tiedä, pistäisinkö vastaan, jos kotiimme kannettaisiin koiranpentu.

En tiedä, syönkö enää ikinä lihaa. Tuntuu suorastaan kammottavalta ajatella, että laittaisin suuhuni lihaa. Ehkä pelkään nimenomaan sitä, että muutun ja alankin syödä eläimiä. En tosin usko, että se olisi enää mahdollista, sillä kasvissyönti on niin suuri osa identiteettiäni. Mutta toisaalta. Ihmiset muuttuvat.

En tiedä, asunko koskaan ulkomailla. En ole koskaan haaveillut asuvani ulkomailla, mutta toisaalta tuntuu oudolta ajatella, etten koskaan kokisi sitä. Ottaen huomioon maailman pienentymisen sähköisten yhteyksien ja helpon matkustamisen vuoksi ei ulkomaille muutto olisi todennäköisesti mitenkään mullistavaa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni Tampereella enkä haikaile edes Helsinkiin. Toivon kuitenkin uskaltavani tarttua tilaisuuteen, jos joskus tarjoutuu mahdollisuus lähteä.

Mihin sinä et todellakaan tiedä vastausta? Nyt saa avautua, vaikka ihan nimettömänä.

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa