Ruokakunnan levylautasella, osa 7

Minä nautiskelen afrikkalaisvaikutteista musiikkia lähinnä listahittien muodossa, mutta kuulemma jotkut pitävät myös tanssittavista protestilauluista.
felakuti

Fela Kuti – The Best of the Black President

Kuka? Fela Kuti (1938–1997)

Mikä? The Best of the Black President (Wrasse Records 2002)

Miksi? Fela Kuti käytännössä loi yksikätisesti afrobeat-musiikkityylin, jonka perustaksi hän yhdisti tanssirytmin kantaa ottaviin sanoituksiin luoden pohjan sosiaaliselle protestille.  Hänen poikansa Femi Kutin kokoama albumi nivoo yhteen nigerialaisen afrobeat-isännän parhaat.

Pitääkö musiikin olla kantaa ottavaa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Hyvästit noutoruoalle – intialainen kikhernemakhani valmistuu edullisesti omassa keittiössä

Miltä kuulostaisi intialainen illallinen neljälle alle kympillä? Entä vartissa valmistuva yli 15 ainesosan kastike? Haiskahtaa pahasti kikhernemakhanilta.
kikhernemakhani-mediakkaMakhani on hindi-urdun sana, joka tarkoittaa ”voin kanssa”. Kuulutin itse kotona kovaan ääneen valmistavani masala-kastiketta, kunnes jaksoin tutkia reseptiä tarkemmin, jolloin huomasin, ettei masala todellakaan ole sama kuin makhani. Ja makhani taasen ei ole meille Suomen intialaisissa ravintoloissa ruokailleille vieras käsite. Makhani tunnetaan paremmin Butter chicken -muodossa menussa. Vegaanisena en ruokalajia ole ravintolassa nähnyt, mutta onneksi kotikeittiössä se valmistuu oikeasti nopeasti. Eikä se ole edes kovin voinen, vaikka rasvaista kookosmaitoa reseptiin kuuluukin.

Reseptissa mainittavaa Garam masala -mausteseosta ei tarvitse hakea Intiasta eikä edes etnisestä kaupasta saakka, sillä sitä saa monesta lähikaupasta ihan Santa Marian valmistamana. Olen itse asiassa erittäin innostunut ja viehättynyt Santa Marian Extra Fine Selection -maustesarjasta, joka todella vaikuttaa siltä, että maailmalla on matkattu. Garam masala -maustetta lisätään kikhernemakhaniin vain teelusikallinen, mutta sitä ei kannata jättää pois, sillä yhdessä yrttien ja vihannesten kanssa se tekee kotitekoisesta makhanista yllättävän aidontuntuisen intialaispöperön.

Aitoon intialaiseen keittiöön ei todennäköisesti kuulu oikominen, mutta minun ajoittain kiireistä arkeani se valitettavasti on osa. Enkä rehellisyyden nimissä jaksa rauhallisena sunnuntainakaan kököttää kyökissä – kun voi esimerkiksi maata sängyssä tai intoutua lenkille asti. Vaikka perusmakhanikastikkeessa ainesosia on yli 15, uskallan väittää, että resepti on helppo. Ei mittaamista ja soseuttamista kulinarismin lakipisteeksi ainakaan voi kutsua.

Helppo intialainen makhanikastike

4 annosta

400 g kikherneitä | 400 g tomaattimurskaa | 2 dl kookosmaitoa | 65 g babypinaattia | kourallinen silputtua korianteria | 2 rkl sitruunanmehua | pala inkivääriä silputtuna | kaksi  valkosipulinkynttä | yksi pieni punasipuli silputtuna | 1 tl paprikajauhetta | 2 tl chilijauhetta | 2 tl valkosipulijauhetta | 2 tl sipulijauhetta | 1 tl garam masala -mausteseosta | suolaa oman maun mukaan

Lisää kermaisuutta ja tulisuutta?

Cashewkerma

40 g cashewpähkinöitä | 1,25 dl vettä

Keitä cashewpähkinät pehmeiksi kattilassa. Tämä vie noin 30 minuuttia. Kaada pähkinät erilliseen kulhoon ja lisää vesi. Soseuta tasaiseksi sauvasekoittimella tai blenderissä.

Rawit-chilit

Rawit-chilit ovat oikeasti tulisia eikä niitä tarvita kovin montaa koko kastikkeeseen. Pikkuruiset chilit kannattaa saksia kastikkeeseen, ja sen jälkeen kannattaa vielä koko seos surauttaa kertaalleen tasaiseksi. Jos kaikki eivät nauti tulisesta ruoasta, kannattaa tietysti erottaa osa seoksesta toiseen kulhoon ja lisätä chiliä oman maun mukaan siihen.

Kaksi vaihetta: silppua ja soseuta

Kaada tomaattimurska suureen kulhoon, ja lorauta sitten sekaan kookosmaito. Hienonna sipulit ja inkivääri huolellisesti, silppua tuore korianteri ja pinaatti suurpiirteisesti ja lisää pilkotut ainekset tomaatti-kookosmaitoseokseen. Mittaa mukaan kuivat mausteet ja sitruunanmehu. Jos seos tuntuu liian paksulta, voi sitä ohentaa vedellä. Liian vetisen kastikkeen pelastaa se, että siihen lisää kikherneitä enemmän kuin ohjeessa on kerrottu.

Jos haluaa kastikkeesta tulisen, kannattaa rawit-chilit saksia tässä vaiheessa seokseen mukaan, jotta ne hienontuvat soseuttaessa kunnolla ja tekevät kastikkeesta tasaisen tulisen. Surauta seos siis tasaiseksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Tadaa! Pitkätöinen makhani on lähes valmis.

Huuhtele ja valuta kikherneet siivilässä kylmän veden alla. Kuumenna pieni määrä öljyä pannulla, lisää kikherneet ja anna niiden lämmetä hetki pannulla. Kaada sitten kastike pannulle ja kuumenna se. Jos haluaa seokseen lisäkermaisuutta, kannattaa cashewkerma lisätä vasta pannulla. Tällöin rakenteesta tulee täyteläisempi ja kuohkeampi.

Tarjoa kikhernemakhani keitettyjen perunoiden tai pannulla paistettujen viipalepottujen kera.

Kikherneet sopivat makhaniin valtavan hyvin, mutta kuten varsin lyhyellä nokkelalla päättelyllä on mahdollista todeta, voi ne tietysti korvata lihalla, mitä en tietenkään suosittele, mutta kuulemma monet pitävät kanasta intialaisessa ruoassa.

Jos haluaa vielä enemmän take away -intialaisen tuntua, voi aterian kylkeen ostaa naanleipää. Suojakaasuun pakatut lätyt kannattaa unohtaa ja ostaa ennemmin pakasteesta saatavia vegaanisia Vepura-merkkisiä naanleipiä, joita saa sekä maustamattomana että valkosipulinmakuisena. Pakasteleipästen koostumus on yllättävän lähellä yleensä jogurttipohjaista naania, vaikka Vepuran leivät ovat vegaanisia.

Vegaanisen kikhernemakhanin annoshinnaksi tulee reseptillä reilut kaksi euroa. Ainakin alle 2,50 eurolla pitäisi saada yksi annos. Jos kastikkeeseen lisää cashewpähkinöitä ja chilejä, tulee hinnaksi noin 2,60 euroa annosta kohden. Voittaa mennen tullen 14 euron noutopöperöt, vaikka ovat nekin ihania silloin tällöin. Kunpa silti olisi aina aikaa ja voimia kokata pitkällä kaavalla.

Ps. Tiedetään, että kikhernemakhani näyttää enemmän ruumiin eritteeltä kuin maailman makumatkalta, mutta minä uskallan väittää, että usein parhaimmat maut eivät ulkonäöllään pröystäile.

Alkuperäinen resepti on bongattu Vegaanikeittiö-lehdestä (5/2017), mutta olen muokannut sitä itse.

Viihdytkö pitkien reseptien äärellä keittiössä vai luotatko noutoruokaan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kirjasta sarjaksi: Ratamo hyppäsi ruudulle

Dekkarikirjojen muuntaminen eläväksi kuvaksi vaikuttaa helpolta valmiiden jännityselementtien vuoksi, mutta lukijoiden sydänten lunastaminen ei tapahdu stunttitempuilla. ratamo_darwininseitti

Taavi Soininvaaran Ratamo – Darwinin seitti (Otava 2018) saatu Otavalta ilman rahallista palkkota tai kirjoituspakkoa.

Kun Taavi Soininvaaran luomasta Ratamo-kirjasarjasta ilmestyi sen 14. osa Darwinin seitti (Otava 2018), toi C More suoratoistopalveluunsa kirjakimaran pohjalta tehdyn samannimisen dekkarisarjan, joka nähdään ensi vuoden alussa MTV3:lla. Suojelupoliisin leivissä työskentelevän Arto Ratamon edesottamukset kansainvälisten rötösten, poliittisten kiemuroiden ja koko yhteiskuntaa järisyttävien uhkakuvien parissa on puristettu televisioruudulla ainakin alkuun yhden kauden mittaiseksi vakoilutrilleksi, jonka lähtökohtana on pääministerin jäljille johtava tietovuoto.

Pakko myöntää, etten ole järin kiinnostunut vakoilusta tai kansainvälisistä uhkakuvista kirjan kansien sisällä. Soininvaaran Ratamo liikkuu alueella, johon minun on vaikea tarttua ja jota minun on ennen kaikkea vaikea jaksaa kuvitella mielessäni. Pikavilkaisulla Ratamo-kirjasarjasta tehty filmatisointi näyttää synkältä, varmasti kirjan teemaan nähden sopivan tummalta, jopa ahdistavalta, ja teknisesti taitavasti toteutetulta.

Tosifanille suosikkikirjan muuntaminen liikkuvaksi kuvaksi tuntuu joskus olevan pyhäinhäväistys. Minä en ajattele kirjan elämän jatkumista visuaalisessa muodossa kauhistuksena, sillä sehän on vain mahtavaa, että tarina saa uusia ulottuvuuksia, vaikka olen myös sitä sitä mieltä, ettei liikkuva kuva koskaan mielikuvitusta voita. Niin kuin ei televisiokaan päihitä paperisten sivujen rapinaa. Pelkään jo valmiiksi aikaa, jolloin kirjat toivottavasti joskus kaukana tulevaisuudessa siirtyvät pelkkään digitaaliseen muotoon.

Kirjoista ponnistaneiden sarjojen ja elokuvien on vaikea saada arvostusta, sillä lähtökohtana on aina erinomainen romaani. Olen myös itse hyvin uskollinen alkuperäiselle tuotteelle. Olisin todennäköisesti esimerkiksi ajatellut, että Kaikki oikein (2018) olisi ollut mitä mainioin, joskin vähän hidastempoinen, elokuva lottovoittajista, mutta Anna-Leena Härkösen samannimisen romaanin (2014) jälkeen elokuva ei tuntunut kuin väkisin yhteen liitetyiltä kirjan kohtauksilta, välähdyksiltä mieleen piirtyneistä elämyksistä.

Soininvaaran luoma Arto Ratamo on kulkenut pitkän matkan ennen Darwinin seittiä tai muuttumista dekkari-tv-sarjan Samuli Vauramoksi, mikä asettaa uskollisen lukijan hankalaan tilanteeseen, ainakin jos on taipumusta kiintyä omiin mielikuviin kirjasarjan hahmoista. Katsoja, joka ei tiedä Ratamosta mitään eikä ole avannut kirjaa kertaakaan, sen sijaan nauttii todennäköisesti vauhdikkaasta vakoiludraamasta, sillä Ratamo-tv-sarja on eittämättä taidolla tehty. Vauramo vain ei koskaan voi olla se Ratamo, joka kirjan sivuilta tunnetaan. Enkä tiedä pitäisikö edes olla.

Vaikka myönnän suhtautuvani nihkeästi suosikeistani tehtyihin visualisointeihin, odotan silti aina innolla uusia elokuvia, jotka pohjautuvat lukemiini kirjoihin. Jos kirjan ja elokuvan julkaisujen välillä on vuosia, on uusi kulttuurituote usein ihana paluu hyvään tarinaan, vaikka se romuttaisi itse luodut mielikuvat. Parhaimmillaan  ja myös pahimmillaan  kirja ja elokuva näyttävät yleisölle kaksi täysin erilaista, samoista lähtökohdista ponnistavaa maailmaa, ja silloin vain aika näyttää, kummasta tulee klassikko. Se, josta koko tarina muistetaan.

Mistä kirjasta haluaisit tehtävän tv-sarjan?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Puikot piiloon ja mieli avoimeksi Aasiassa

Liekö matkakärpänen puraissut Mediakan lukijoita, sillä reissujuttuja on kahlattu viime päivinä antaumuksella läpi. Palataan siis hetkeksi Kaakkois-Aasiaan. Mitä matkalla kannattaa pitää mielessä?
DSC_0789Elämässä on paljon pyhyyttä. Pyhyys ei ole aina syvää uskonnollisuutta, vaan myös pieni arkisia sääntöjä, joita kunnioitetaan. Syömäpuikoilla ei saa osoitella, ei missään nimessä, sillä se viittaa kuolemaan ja muihin pahoihin ajatuksiin. Tietynlainen äänetön kurinalaisuus on läsnä, hämmentävä pidättyväisyys, josta ei päästetä hevillä irti.

On pyhyys toki näkyvillä Kaakkois-Aasiassa joka päivä myös ilmiselvimmässä muodossaan. Matkustaessamme Tagongin vuoristokylään samaan tilataksiin kanssamme astui munkki punaisen koltun helmat liehuen. Hän ryysti Redbull-juomaa, pyöritteli rukoushyrrää käsissään, avasi ikkunan ja kohotti minihyrrän ilmaan avatusta ikkunasta kuin ottaakseen yhteyttä yläilmoihin. Siinä me olimme. Kolme vähän pahoinvoivaa turistia, joista yksi oli kiinalainen vaihto-oppilas. Ja yksi munkki, joka lähetti koko matkan rukouksia ilmaan. Minä toivoin lähinnä, että mobiilidatayhteys olisi toiminut.

Joustaminen on välttämätöntä. On odotettava, jaksettava selittää asioita sanakirjan ja elekielen avulla, ja lisäksi hyväksyttävä se, että jos yhteistä kieltä ei ole, ei kaikki voi aina mennä putkeen. Kasvissyöjänä, mieluiten vegaanista ruokaa syövänä, reissuilla on ollut pakko viitata kintaalla omille periaatteille. Kun on ollut kahdeksan tuntia syömättä, ei viitsi valittaa paistetussa riisissä olevasta kananmunasta, vaikka se on kaukana eettisestä tuotannosta. Kun ei ole yhteistä kieltä, on vaikea kertoa, että olisi niin kauhean kiva, jos saisi annoksen ilman munasilppua. Parempi siis pitää suu kiinni ja avata se kiltisi annoksen äärellä.

Näkemys mukavuuksista ja luksuksesta ei ole sama kaikkialla. Matkustaessani ensimmäistä kertaa Kiinaan minua peloteltiin sillä, että asumukset eivät välttämättä ole kovin kummoisia. En todellakaan ole sudenpentu ja sen tiesi matkakumppanini, mutta hän taisi aliarvioida minut. En tarvitse luksusta tai välttämättä edes superpuhtautta, ainoastaan turvaa ja jonkinlaista siisteyttä. Sitä on ollut tarjolla.

Meidän reissuillamme tavoitteena ei ole koskaan ollut päästä mahdollisimman halvalla, vaan käyttää rahaa järkevästi. Etenkin Kiinassa kaikki on niin valtavan edullista, että 20 eurolla saa perus-Scandic-tasoisen huoneen länsimaalaisella pytyllä, jota muuten taatusti tulee rakastamaan entistä enemmän kotiin palattuaan. Reilulla 50 eurolla sen sijaan saa jo kaupungin prameimmasta hotellista hulppean huoneen.

Vietnamissa yövyimme sviitissä kahdeksan päivän ajan 500 eurolla. Huone oli pieni kaksio, siinä oli valtava parveke, josta avautui näkymä Phan Xi Păng -vuorelle, ja jokaisena aamuna saimme buffetbrunssin maksutta sekä huoneeseen vesi- ja hedelmälähetykset. Elämästä täytyy nauttia, ja luksusta saa länsimaalainen pienellä rahalla.

Kurjuus on läsnä ihan lähellä. Reissuilla ei jää epäselväksi maailman valtasuhteet tavallisten ihmisten välillä. Kun me olemme hurvittelemassa omaan tulotasoomme nähden pilkkahintaan, jäävät muut siitä paitsi. Silmien edessä vilisee orpoja lapsia ilman turvaa likaisilla kaduilla ja saastuneiden jokien varsilla. Toreilla on niin sanottuja eläinkauppoja, joissa nukkavierut koiranpennut on sullottu häkkeihin kanojen kanssa. En ole erityinen eläinharrastaja, mutten tietenkään toivo kärsimystä kenellekään. Zikongin torilla eläinten kohtaama kurjuus kosketti ensimmäistä kertaa niin paljon, että muistan sen edelleen. Samoin kuin muistan kaikki vastaan tulleet ihmiset, joiden kasvaimet tai struuma ovat niin suuria, että ne näkyvät ulospäin. Unohtamatta tietysti vietnamilaisia sodassa vammautuneita kadunmiehiä, jotka istuvat kyykyssä kaljakojuilla samalla, kun me mehustelemme kojun itse tehdyllä oluella.

On pakko olla rohkea ja luottaa. Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, miten olen uskaltanut toteuttaa kaikki reissuni. Sillä, että pitää arkijärjen päässä, pärjää jo pitkälle. Jokainen matka lentokoneella, autolla ja bussilla on kaikkialla riski. Kaikki ei aina ole omissa käsissä, mutta voin rehellisesti sanoa, etten koskaan ole ollut  vaarassa. Minun on vaikea luottaa tuntemattomiin, mutta olen myös oppinut, etten voi esimerkiksi bussissa ikuisesti jankuttaa, meneekö linja Hanoihin, jos se on minulle kerrottu moneen kertaan ehkä vähän haparoiden, mutta onpahan kerrottu. Enkä myöskään voi murehtia pinaattien ja kaalien hygieniatasoja koko päivää, kunhan muistaa syödä kaiken kypsennettynä.

Niin ällöttävän itsestäänselvää kuin se onkin on Aasian-reissuilla kai tärkeintä muistaa, että olemme kaikki samanlaisia. Yhtä.

Mikä on ollut mieleenpainuvin havaintosi reissussa?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tilan ihminen

Tila, jossa elän ja annan kaikkeni luovuudestani, ei ole minulle yhdentekevä. Työhuoneessa pitää tuntua oikealta. Onneksi pelkästään uuden nojatuolin ostaminen riitti kääntämään työhuoneeni tunnelman ympäri.
DSC_0143DSC_0144DSC_0145DSC_0147Työhuoneessani on kaksi puolta: haaveiluosasto ja tiukan tekemisen piste. Vaalea puoli on omistettu kirjallisuudelle ja istuskelulle, kun taas mustalla elektroniikalla kuorrutettu työpiste on rankalle näpyttelylle tarkoitettu. Ennen katsoin myös sarjat ja elokuvat tietokoneella istuen, mutta nykyään olen niin mukavuudenhaluinen, että makaan mieluummin sängyssä puhelin kourassa suoratoistopalvelut laulaen.

Minua on kiinnostanut paikan vaikutus ihmisiin niin paljon, että tein pro gradunkin aiheesta matkailujournalismin näkökulmasta. En tiedä, onko minulla liikaa aikaa vai liian vilkkaat ajatukset, kun pohdin paljon paikan henkeä, tunnetta ja imagoa. Pro gradu -kisauupumuksesta toivuttuani olen jopa palannut tutkimusmateriaaleihini.

En siis ole sisustusihminen, vaan ennemminkin tilaihminen. En vaadi upeita huonekaluja ympärilleni, sillä oloni määrittelee vain se, miltä tilassa tuntuu. Toki sisustuksellakin on osansa, enkä rehellisyyden nimissä voi sanoa, että viihtyisin kellertävien puuhuonekalujen keskellä tai tummanpuhuvassa lukaalissa. Kaipaan ympärilleni valoa ja valkoisia esineitä, mutta tuotteiden merkeillä tai ostopaikoilla ei ole väliä.

Rakastan valkoista siksi, että se antaa tilaa mielelle. En halua nähdä minkäänlaisia visuaalisia ärsykkeitä kirjoittaessani, joten työpöytäni on aseteltu valkoista seinää vasten. Muistitaulun hyväksyin pöydälle, sillä siitä tulee mukavan tehokas olo. Elektroniikkalaitteeni ostan aina mustana samasta syystä – tehokkaan olon vuoksi. Aika ei mene designia ihmetellessä, kun edessä on neutraali, mitäänsanomaton ja tehokas vehje.

Kaipasin työhuoneeseeni pitkään muutosta, ja lopulta järjestyksen vaihtaminen ja nojatuolin ostaminen ratkaisivat tunnelmaongelmat. Uusi järjestys raivasi tilaa nojatuolille, joka teki pikkuruisesta työhuoneestani entistä toimistomaisemman. Sitä kaipaan ympärilleni. Rakastan laiskottelua, mutta kirjoittaessani palkan kera ja myös ilman sitä haluan, että tekeminen tuntuu. Hyvältä.

Kun kirjoitan, ajattelen paljon menestystä ja sitä, että jonakin päivänä työhuoneeni tuolilla saattaa istua asiakas. Siihen asti se toimii hetkellisenä ideointipisteenä, Instagram-tarinoiden kuvausspottina ja ostosten ensimmäisenä säilytyspaikkana. Huikeista ajatuksista ja sisustustavoitteista huolimatta haluan kuitenkin muistaa, että materia on kovin katoavaista eikä siihen, varsinkaan yhteen nojatuoliin, kannata liiaksi kiintyä. Ehkä jonakin päivänä työhuonetta ei olekaan, vaan hommat täytyy hoitaa keittiön, ihan aavistuksen keikkuvan pöydän ääressä.

Reipasta maanantaita!

Vaikuttaako huoneen tunnelma arkitekemiseesi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa