Tätä et tiennyt minusta

Tanskalainen työläinen? Asuntoonsa tyytyväinen kaupunkilainen? Sellainen vähän historiaan jumittunut ainakin.
DSC_0003DSC_0006DSC_0008DSC_0009Kentin Dom andra (2002) on mielestäni yksi maailman kauneimmista kappaleista. Reijo Taipaleen Ihan kuin nuo toiset -cover (2005) kyseisestä teoksesta kuuluukin sitten mieltymyksieni toiseen laitaan. En halua referoida Taipaleen biisiteurastuksen lyriikoita, mutta todettakoon yksioikoisesti se, ettei niissä ole mitään järkeä.  Sitä paitsi suomalaisilta iskelmätähdiltä pitäisi olla kiellettyä koskea 2000-luvun hitteihin. Cover-aikakausi meni jo!

Jos saisin valita, olisin varmaankin tanskalainen. Elän jonkinlaisessa yhteispohjoismaisessa illuusiossa. Sisälläni on pieniä tanskalaisia taloja, Jyllannin maaseutua, Strøgetin kuhinaa ja ripaus H. C. Andersenia. Ei nyt huomioida pitkiä hämäläisjuuria ja tamperelaisuutta, jolla ei ole mitään tekemistä Tanskan kanssa yhtä kesälomareissua lukuun ottamatta.

Lukitsin itseni 9-vuotiaana huoneeni kaappiin vahingossa. Luulin tosissani, että elämä oli siinä. Ajattelin, etten enää koskaan näkisi takapihalla häärivää äitiäni, joka ei tietenkään kuullut hätääni kolmannesta kerroksesta alimpaan. Jouduin  paniikkiin enkä enää ole edes varma, oliko kaapin ovi lukittuna. Mahdollista se oli, sillä kyseessä oli 50-luvulta tuttu nappikahvainen ovi. Hätäännyin ja iskeydyin kaapin ovea vasten monta kertaa pienessä komerossa ja lopulta lensin puulattialle, kun ovi yhtäkkiä aukesi. Samaan aikaan huoneeseeni ilmestyi hämmästynyt äitini. Ei hätää, äiti, olen kunnossa!

Jos voisin asua ihan missä vain, se olisi suunnilleen samanlainen, vähän remontoidumpi asunto kuin se, jossa nyt asun. Asunto sijaitsisi himpun verran lähempänä keskustaa – ihan kuin se nyt olisi kaukanakin – ja se olisi talon ylimmässä kerroksessa suuren parvekkeen kera. Parvekkeelta näkyisi ainakin toinen Tampereen järvistä ja Näsinneula, jos oikein saisi toivoa. Äänieristäisin koko asunnon, jotta kukaan ei koskaan voisi sanoa myöhään pestystä pyykistä, öisin olohuoneen poikki talsituista askeleista tai mistään muistakaan kerrostaloäänistä, joihin jotkut ihmiset eivät valitettavasti ole tottuneet. (Onneksi nykyisessä rapussamme vallitsee hyvä yhteishenki eikä kukaan nipota turhasta. Emme edes me, vaikka taloyhtiön yhteisen pesukoneen kohtelu harmittaa välillä.)

Jos voisin valita, millä vuosikymmenellä eläisin, puhuttaisiin 1800-luvun loppupuolesta. Sopivasti nälkävuosien ja pahimman tautisuman jälkeen, vähän ennen 1900-luvun suurimpia sotia. Haluaisin tietää, miltä tuntuisi siirtyä vuosituhannen viimeiselle vuosisadalle ja nähdä, tiedostivatko ihmiset, minkälaisen muutoksen keskelle he olivat astelemassa. Todennäköisesti heillä ei ollut aikaa miettiä moista. En ilmeisesti pääse prekariaattiluonteestani ikinä, sillä olisin ihan varmasti työläinen ja omissa mielikuvissani jonkinlainen naisasianainen ja työläisten olosuhteiden mullistaja. Sellainen aika kuuliainen mutta sydämeltään taisteilija.

Ette tienneet sitäkään, että lakkaan varpaankynteni niin harvoin, että edellisistä koristuksista ehtii jäädä pitkäkestoiset ja rumat jäljet. Laiskuus johtuu yksinomaan siitä, että elämässä niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin varpaankynnet.

Jos voisit olla mitä vain, mitä olisit?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Onko alekuponkien aika ohi?

Tampere tunnetuksi -passi kokoaa kätevästi yhteen keskusta-alueen ostosmahdollisuudet. Etuvihkosen suurin haaste on saada shoppailijat liikkeelle ja muistamaan passin olemassaolo korttia höylätessä.
DSC_0149DSC_0153DSC_0150Matkalippu ostosmaailmaan

Työmaakoneet mylläävät Tampereen keskustaa kuin myyrä multaa. Siltä kaupunki näyttääkin: siivottomalta ja keskeneräiseltä. Keskustaa ei parhaalla tahdollakaan voi sanoa viihtyisäksi, mistä kärsivät eniten yrittäjät. Tampere tunnetuksi ry:n julkaisema jokavuotinen etupassi on onneksi pieni porkkana asiakkaille hakeutua sekavaan keskustaan ja hento kannustus yrittäjille jaksaa kaaosta ja sen kurittamaa kassavirtaa.

Kannattava etu palvelee sekä yrittäjää että asiakasta. On tietysti selvää, ettei kukaan voi jakaa puoli-ilmaiseksi myyntiartikkeleitaan ylettömälle määrälle ihmisiä, mutta totta on myös se, että asiakasta ei kiinnosta etu, joka antaa lähinnä lämmintä kättä. Kymmenen prosentin alennus perushintaisesta tuotteesta tuntuu vitsiltä. Kuulostaa epäkiitolliselta, mutta se ei kuitenkaan kieli vinksahtaneesta maailmankuvasta, vaan siitä, että kuluttajalle on ihan oikeasti tarjottava jotakin niin erityistä, että paikalle jaksaa ylipäätään raahautua ja alekupongin kaivaa taskusta.

Tampere tunnetuksi -passi on jaettu kätevästi eri alueiden ja tuotekategorioiden mukaan. Etuvihkossa on huomioitu esimerkiksi Koskikeskus, Tullintori ja Kauppahalli omina alueinaan. Ruoka, viihde, sisustaminen, liikunta ja kauneus rytmittävät passia, joka muuten palvelee myös englanniksi, kun lukemisen aloittaa takakannesta.

Alepassit ajassamme

Hienojen ominaisuuksien jälkeen päästäänkin passin perimmäiseen ongelmaan eli siihen, miten sitä muistaisi hyödyntää ja kuljettaa mukanaan. Tämä on onneksi suureksi osaksi ratkaistavissa sillä, että passin lataa sovelluksena. Sekin pitää sitten kaivaa esiin kassalla. Ei kuulosta kovin suurelta vaivalta, mutta kiire on armoton etuseteleille. Euron tai viidenkymmenen sentin takia ei taskujaan kannata alkaa kaivella, sanoo äkäinen työstä tulija ruuhkaisen ostoskeskuksen jonossa.

Onhan tosin niin, että säästö se on pienikin säästö. Rikastumisoppien isä Roope Ankka teki omaisuutensa yhdestä kolikosta,  ja moni ihan oikea olento on säästänyt omakotitalon verran rahaa selkänahastaan. Mutta sitten on myös nopeutta ja helppoutta hamuava ihmisryhmä, jolle alevihkosten kanssa rämppääminen ei sovi. Keskustapalveluiden käyttämisen tärkein motivaattori pitäisikin olla aito halu elävöittää keskustaa ja tukea sen yrittäjiä. Vaikka alepassien kanssa vehtaaminen voi hidastaa palvelutilannetta, kaksi yhden hinnalla -tarjous on jo onneksi sellainen, että sillä jolkottaa aterioimaan ja asioimaan vähän kauemmaksikin ja päästää irti ainaisista vakipaikoistaan.

Alekupongit korreloivat ajan kanssa kahdella tavalla. Yhtäältä ajan henkeä mukaillen taloudelliset olosuhteet ovat kiristyneet, mikä kannustaa käyttämään passia, mutta toisaalta rahaa on Suomessa enemmän kuin koskaan ennen. Kuka siinä jaksaa vihkoa tai sovellusta räpeltää? Sellainen ihminen, joka rakastaa kotikaupunkiaan sen verran, että käyttää sen palveluita ja heittäytyy uusiin kokemuksiin – passin kannustamana tai ilman.

Hyödynnä ainakin nämä

Tampere tunnetuksi -passi onnistuu kohtuullisen hyvin toteuttamaan etukuponkien perimmäisen idean. Se tarjoaa etuja, joita jaksaa käyttää ja houkuttelee uusiin paikkoihin. Kaikki edut eivät kuulu huippukategoriaan, mutta sen verran meheviä osa niistä on, että viiden euron hinta on pieni summa maksettavaksi kaupungin tukemisesta. Sitä paitsi tänä vuonna mobiilisovelluksen saa maksutta, joten mitätön hintakaan ei voi olla tekosyy passin käyttämättä jättämiselle.

Hyödynnä ainakin nämä tarjoukset:

  • Ravintola Maja/Talo: Tarjoamme pullon talon puna- tai valkoviiniä hintaan 13,90€/pullo, voimassa 1 kerran. Ravintolahinnat huomioon ottaen erittäin edullinen. Houkuttelee ehdottomasti Pyynikintorin laidalle.
  • Tullikamarin Klubi: Tarjoamme kaksi buffet-lounasta yhden hinnalla arkisin klo 11–14. Voimassa 2 kertaa. Kaksi yhden hinnalla on aina järkevä diili.
  • Trattoria: Tarjoamme à la cartelta 2 pastaa yhden hinnalla. Voimassa ma-to, max 4 henkilöä, jatkuva tarjous. Toimii, jos ei ole kasvissyöjä. Skeptikko miettii, kuinka paljon pastojen hinnoissa on ilmaa.
  • Piazza Foodfactory: Tarjoamme kaksi valitsemaasi Delisalaattia yhden hinnalla, voimassa 1 kerran. Mikähän on Delisalaatti? No, kaksi yhden hinnalla houkuttelee.
  • Original Sokos Hotel Ilves: Tarjoamme aamiaisen alennettuun hintaan 8 € / hlö, jatkuva tarjous. Kahdeksan euroa on aika vähän ylellisestä aamupalapöydästä. Tai siitä, että joku muu ylipäätään kattaa aamiaisen valmiiksi nenän eteen.
  • Gastropub Nordic: Tarjoamme kaksi lasia kuohuvaa Proseccoa yhteishintaan 6€, voimassa 1 kerran. Kiva kaverihetki!
  • Irish bar O’Connell’s: Saat 50 % alennusta vapaavalintaisesta ruoka-annoksesta omasta keittiöstämme, voimassa 2 kertaa. O’Connell’sin ruoat ovat rehtiä pubiruokaa, ja ravintola huomioi myös vegaanit.
  • Specsavers Koskikeskus: Ilmainen optikon suorittama kokonaisvaltainen näöntutkimus Passin haltijalle. Voimassa 1 kerran. Nyt, jos koskaan, on aika varata optikkoaika.
  • Sokos, kosmetiikka: Yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta 20 % alennus, voimassa 1 kerran. Parikymmentä pinnaa on vähän hammasharjan hinnasta, mutta hajuvesistä puhuttaessa etu on mainio.
  • Valokuvaamo Magio: Passikuva + CV-kuvaus yhteishintaan 45€. Sisältää n. 30 raakakuvaa, joista käsitellään yksi. Voimassa 1 kerran. Työpaikkakilpailun käydessä hurjaksi CV-kuvaan investointi on kannattavaa. Passikin täytyy uusia joka viides vuosi.
  • Minigolf Koulukatu: Tarjoamme ratagolfkierroksen 2 henkilölle yhden aikuisen kierrosmaksun hinnalla, valitulla radalla. Voimassa 1 kerran, ajalla 1.-31.5.2018. Alle kympillä kaksi golfaamaan? Ehdottomasti!

Etutärppilistauksessa on käytetty Tampere tunnetuksi -passin esittelytekstejä. Joka kohdan lopussa on oma kommenttini.

Koitetaan jaksaa tietöiden keskellä! Raha ja kaupunkilaiset on tehty liikkumaan.

Tampere tunnetuksi ry:n tuottaman passin voi hankkia yhdistyksen listaamista paikoista 5 eurolla tai vaihtoehtoisesti etuvihkosen voi ladata maksutta sovelluksena, minkä mahdollistaa Viiden tähden keskusta -kampanja.

Oletko kuullut Tampere tunnetuksi -passista? Jaksatko hyödyntää alekuponkeja?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Lidlin vegaanipizza häivyttää pakastelättyjen heikkoudet

Sehän näyttää ihan oikealta pizzalta! Ja maksaa vain kolmasosan muiden vegaanipakastepizzojen hinnoista. Mitä Lidl onnistui tekemään oikein?
DSC_0134DSC_0129DSC_0135

Onnistunut pakastepizza on sopivasti yksinkertainen.

Tässähän ollaan ihan makumatkalla saapasmaahan! Deliziosan Bruschetta-pizza sisältää tomaattia, paprikaa ja sipulia, kuten nimestä voi päätellä. Sen kummempi pizzamaun ei tarvitse olla, kun kyse on pakastetuotteesta. Jos pakastehommissa alkaa kikkailla, lopputulos voi olla vetinen ja uunikäsittelyyn sopimaton, eikä kiekkoihin siksi kannata tunkea kuin perusvarmoja aineksia – ja sitä sipuli ja tomaatti todella ovat.

Deliziosassa ei ole juustoa, mikä selviää tuoteselosteesta, mutta kuva riitelee listauksen kanssa pahasti. Ilmeisesti valkoiset kikkareet ovat lähinnä rasvaa, sillä varsinaiseen vegaanijuustoon viittaavia ainesosia selosteessa ei ole. Vierastan vegaanijuustoja, sillä ne ovat pakastepizzoissa yleensä arveluttavaa liejua, joten Deliziosan rehti ote ilman vuustoa miellyttää minua.

Pakastepizza ei koskaan ole gourmetelämys eikä sen siksi pidä maksaa maltaita.

Deliziosan valttikortti on hinta. Vegaaninen pakastepizza maksaa 1,89 euroa. Sehän tuntuu ihan ilmaiselta, kun vertaa esimerkiksi Valsoiaan, jonka suhteellisen ala-arvoinen lätty maksaa vähintään viisi euroa. Toisena esimerkkinä mainittakoon Bio Inside, jonka vegaaninen pestopizza vetää pohjat: melkein 7 euroa. Herää lähinnä kysymys, miksi kukaan haluaisi laittaa rahaa pakastepizzaan liki 10 euroa, kun samalla hinnalla ja lähes yhtä nopeasti voi käydä ulkonakin syömässä. Sitä paitsi nykyajan kiire ei ole kovin armollinen pakastepizzalle. Eihän meillä ole ylettömästi aikaa edes uunia lämmittää ja jäistä lättyä paistella törkyhinnan päälle!

On tietysti selvää, ettei pakastepizzaa ole suunniteltu jokapäiväiseksi elonlähteeksi ja siksi ravintoarvot ovat senmukaiset. Pizza sisältää reilut 500 kaloria, joista aimo annos tulee sokereista. Niitä lätyssä on 17,5 grammaa. Vähän hirvittää, mutta menköön sunnuntaiaamuisin harvoin nautittuna.

Deliziosalta on myynnissä myös toinen maku, jonka päätähtiä sienet ovat. Olen tietysti melko puolueellinen arvioija sienivihaajana, mutta uskallan sanoa, että melko rohkea valinta pizzatäytteeksi. Sienet lienevät kuitenkin harvojen herkkua, vaikka niille oma mutustelijakunta onkin olemassa.

Deliziosan pizza sopii juuri siihen, mihin se on tarkoitettu.

Pitkälti hinnan ansiosta Lidlin vegaanipizzat tavoittavat sen, mitä kuluttaja pakastepizzalta haluaa. Hinnan täytyy olla matala, jotta pizza päihittää tuoreversiot. Yksinkertainen peruspizza selviytyy ruokahätätilanteista kunnialla. Makuelämys ei päätä huimaa, mutta eivätpä pakastetuotteet ole koskaan pökerryttävän hyviä.

Helpot maut ja aidosti vegaaniolemukseen luottava, juustoton pizza on parasta, mitä vegaanipakastepizzoille on tapahtunut pitkään aikaan. On tietysti ikävä kilpailla pelkällä hinnalla, mutta Lidlin esityksen jälkeen ei ole minkäänlaista syytä tuupata kolminkertaista summaa vastaavaan, etäisesti Italiasta muistuttavaan herkkuun.

Tässä arviossa ei ole huomioitu sitä, että pakastetuote- ja eineskulttuuri eivät sovi veganismiin. Kiire ja helppous eivät aina lue lakeja.

Syötkö pakastepizzoja? Missä tilanteissa? Oletko jo maistanut Lidlin vegaanisia pakastelättyjä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Historia ja herkut väijyvät vierailijaa Tallipihalla

Ei kannata säikähtää. Helmikuun pahimman pakkasjakson jälkeen puiden oksilla lepäävä raskas lumi ei tee oikeutta Tallipihan miljöölle. Kesän riemukkaana retkikohteena ja joulun ykköstunnelmointipaikkana tunnettu Tallipiha on auki ympäri vuoden, joten paikkaa ei kannata hylätä vuoden tylsimpinä kausinakaan.
DSC_0073 (2)DSC_0091DSC_0077DSC_0078DSC_0080DSC_0094DSC_0093 (2)DSC_0103DSC_0096DSC_0095DSC_0072DSC_0086 (2)DSC_0087Vähän nolottaa. Vasta Amuriin muutettuani päädyin ihastelemaan Tallipihan tunnelmaa – ja silloinkin vain sattumalta kauppareissulla. Tallipiha on kuin pienoismalli vanhasta maailmasta. Eikä ihme, sillä siitä ei ole kuin reilut 100 vuotta, kun Tallipiha tunnettiin ihan vain tallipihana ja sitä käytettiin siihen, mihin nimi viittaa. Aluetta hallinnoivat aikoinaan Nottbeckit, joiden palatsin vieressä, entisillä Finlaysonin mailla Tallipiha edelleen nököttää.

Entisestä ajurikorttelista muodostuva Tallipiha kätkee nykyään sisälleen paljon muuta kuin hevosen jätöksiä ja kolisevia vankkureita. Satunnaisten pihamyyjäiskoppien lisäksi alueella on muutama pieni puoti, jotka myyvät pienyrittäjien tuotteita. Sellaisenaan nähtävyys on jo Tallipihan suklaapuoti, joka on täynnä pikkuruisia suklaisia herkkupaloja ja muita namusia sekä kahveja ja teepaketteja. Puotien tunnelmaa on vaikea muotoilla sanoiksi, mutta todettakoon, että Tallipiha on todella onnistunut tavoittamaan jotakin oleellista vanhasta maailmasta ja pikkupuotien perimmäisestä sielusta. Vuodenajan mukaan nähtävillä on myös eläimiä, esimerkiksi kesällä kanoja, ja taannoin talvella tallissa majaili lampaitakin. Hevosvankkurit kuljettavat turisteja kesäaikaan suoraan Tallipihan edestä. Milloinkohan saisi itse aikaiseksi hypätä kyytiin?

Kesä on markkinoiden mahtiaikaa, mutta Tallipiha ei onneksi sulje oviaan pakkasillakaan. Alue on siitä poikkeuksellinen retkikohde, että se toimii yhtä hyvin talvella kuin kesällä, vaikka alkuvuodesta jäätelökojujen tiskiä reunustaakin pakkasen muotoon valama lumikasa. Pienet puodit ja sympaattinen kahvila ovat kohteen ydin, joka kestää talven. Ei aina tarvitse lähteä Kanarialle tai laskettelurinteeseen lomaillakseen. Citylomailu kunniaan! Jos ei kunnon irtiottoa ehdi tehdä, Tallipihan kahvilassa voi käydä myös lounaalla tai ainakin nauttimassa narisevista lattioista, sumpista ja piirakoista.

Joskus Tallipihalla voi ihan alkaa vapisuttaa. Se johtuu vain siitä, kuinka historia on lähellä. Sen lisäksi, että Tallipiha on mahtava retkikohde ympäri vuoden, on se myös mieletön osoitus siitä, kuinka vanhaa kannattaa hyödyntää nykyajan kaupunkikuvamarkkinoinnissa. Ajattele, ettei todellakaan ole kauaa siitä, kun hevosvankkurit parkkeerasivat pihan reunaan ja Nottbeckit katselivat palatsistaan ratsutalleilleen. Se kaikki on mennyttä, vaikkei siitä ole kuin yksi ylipitkäksi venynyt ihmisikä. Vielä vähemmän on siitä, mitä pihan takana lymyilevä Näsilinna on saanut kokea tasan sata vuotta sitten.

Vähintä, mitä nyt voi tehdä kunnioittaakseen historiaa, on se, että luo sitä ja jatkaa Tallipihan tarinaa tukemalla oikeasti hienoa kulttuuritoimintaa.

Tallipihan kahvila on avoinna joka päivä arkisin klo 9–18 ja viikonloppuisin 10–18. Puodit ovat avoinna arkisin klo 11–18 ja viikonloppuisin 11–16. Perille löytää navigoimalla osoitteeseen Kuninkaankatu 4, Tampere. Näsilinnassa sijaitseva Museo Milavida on auki viikonloppuisin, mutta laajentanee jälleen kesällä aukioloaikojaan.

Oletko jo käynyt Tallipihalla? Miten Tallipihaa voisi kehittää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Tehtäväkirja elämänoppaana: luotsi vai petturi?

Voiko mikään sopia paremmin yhteen kuin keväästä kielivät tulppaanit ja self helpin nimeen vannova tehtäväkirja? Takana on pimein talvi ja kolme kuukautta Hyvän mielen vuosi -kirjan täyttämistä.
DSC_0038.JPGOlen raapustanut Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen vuosi -tehtäväopusta (PS-kustannus 2017) pyhäkoulupojan hartaudella. Ainoastaan kahdeksan päivän sairastelun aikana menin sekaisin viikoista, ja nyt olen ilmeisesti yhden tai kaksi viikkoa edellä. Olen aina ollut se, joka suorittaa kuuliaisesti kaikki annetut tehtävät, mutta tällaiset yksityiselämän hömppähommat unohtuvat, kun niistä hukkuu tarkoitus. En tosin edelleenkään tiedä, miten tuo purppurainen tehtävätyrkytin livahti kirjahyllyyni ja miten päädyin sitoutumaan siihen.

Kirjan täyttäminen on ihana sunnuntairutiini. Se muodostaa kolmiyhteyden pankkitilin tarkastamisen ja viikkokalenterini täyttämisen kanssa aina viikon viimeisenä päivänä. Olen päässyt kolmen kuukauden aikana tarkastelemaan jo liutaa trendikkäiltä kuulostavia teemoja: vahvuuksiani, heikkouksiani, motivaatiotani, voimaani ja luovuuttani.

Tehtäväkirjalle on oltava ehdottoman rehellinen. Minulla ei ole traumoja tai mitään tilintekoja tehtävänä itseni kanssa kirjan sivuilla, mutta haluan nähdä, miten tehtäväkirjan opastama itseni ja ominaisuuksieni selvittäminen ja järjesteleminen toimivat ja vaikuttavat elämääni. Tähän mennessä tuloksista huomaa, että ajattelen paljon työtä, työn merkitystä. Uskon myös luovuuteeni ja kuvittelen olevani hauska. En koe muuttuneeni, mikä johtuu siitä, että uskon olevani aika hyvin kartalla itsestäni ja ominaisuuksistani. Ehkä joulukuussa tehtäväkirjani kuluttua loppuun olen entistä paremmin kiinni kaikessa tai sitten täysin samassa lähtöpisteessä.

En kuitenkaan usko, että tehtäväkirjaa täyttävät elämäänsä täysin tyytyväiset ihmiset, vaikka self help onkin nyt muodikasta, suorastaan pakollista. Merkityksellisintä itselleni on ollut elämänosa-aluetyytyväisyyden ylöskirjaaminen. Vaikka on tietenkin asioita, joita mieluusti muuttaisin elämässäni, tiedän jo valmiiksi olevani kaikkeen perustyytyväinen. Minulle ei siis tarvitse näyttää, kuinka hyvin asiat ovat. Sen sijaan haluan nähdä selkeästi ne asiat, jotka voisivat sittenkin olla vähän paremmin. Nykyajan hyvinvoinnin ja onnellisuuden maksimoinnin ihannointi suorastaan huutaa sitä! Olen ryhtynyt jo hommiin, mutta en voi sanoa sen olevan tehtäväkirjani ansiota. Joka sunnuntai tehtäviä tehdessäni jaksan kuitenkin uskoa paremmin siihen, että saan vielä haluamani muutokset pakettiin.

Kirjoitin haaveeni Tukiaisen käskystä post it -lapulle ja kiinnitin sen kirjan viimeiselle sivulle. Parin viikon päästä alkoi näyttää yhtäkkiä siltä, että se toteutuu. Kun niin ei käynytkään, suututti. Hampaita purren aion kurkistaa uudelleen kirjan viimeiselle aukeamalle sitten, kun puihin puhkeavat lehdet. Entä jos post it -lappuun taltioitu kuiskaus on silloinkin vielä valetta? Mitäs siihen sanot, elämänoppaani?

Ei kirjan mukana mitään unelmien toteutumisen takuutodistusta tullut mutta toivoa aika paljon. Se lienee koko opuksen juju ja suurin kompastuskivi.

Uskotko, että tehtäväkirjat ja self help -oppaat voivat saada aikaan muutoksia ihmisessä?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Juustoiset lehtikaalisipsit ilman juustoa

”Sulla oli sellainen jännittävä iltapala pari päivää sitten. Joitakin sellaisia lehtiä ja oliiviöljyä. Mitä ne olivat?” tivattiin minulta. Mistään suuresta innovaatiosta ei ole kyse, vaan takavuosien terveysherkkuhitistä lehtikaalisipseistä! Tällä reseptillä lauantai-iltaan voi ujuttaa kätevästi melkoisen määrän rautaa ja kalsiumia.
DSC_0127DSC_0126DSC_0128Rasva rasvana ja sokeri sokerina, mutta sepelvaltimoiden armahdukseksi kannattaa kokeilla elokuvanaposteluiden vaihtamista kaaliin. Ei kuulosta kovin houkuttelevalta – etenkään, jos on huonoja kokemuksia kaupan juuressipseistä.

Lehtikaalisipsit maistuvat pitkälti mausteiden ansiosta hämmästyttävän paljon sipseiltä, ja onhan selvää, että nämä vihreät riekaleet ovat valovuoden verran terveellisempiä kuin sipsihyllyn kiiltäväpintaisten pussien sisällöt. Jämäkän rakenteen ansiosta näitä voi myös dipata helposti. Siinä se terveellisyys sitten meneekin!

Lehtikaalisipsit

Kulhollinen noin kahdelle

200 grammaa lehtikaalia | loraus oliiviöljyä | valkosipulijauhetta | ravintohiivahiutaleita

1. Pese lehtikaalin lehdet huolellisesti.
2. Leikkaa lehtiruoti irti ja mahdolliset isot suonet.
3. Revi lehdet sopiviksi suupaloiksi karkeasti. Lehdet pienenevät huomattavasti uunissa, joten tee reilunkokoisia paloja.
4. Lorauta öljyä lehtikaalien päälle. Ole varovainen määrän kanssa, sillä jos öljyä on liikaa, lehdet saattavat jäädä löysiksi.
5. Ripottele sekaan muut mausteet. Jos käyttää ravintohiivahiutaleita, ei kannata lisätä suolaa, sillä ravintohiiva itsessään maistuu jo todella suolaiselta.
6. Hiero mausteet huolellisesti lehtikaalipaloihin.
7. Asettele lehtikaalit pellille tasaisesti.
8. Paista 150-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarkkaile palasia, etteivät ne pala. Kääntele halutessasi palasia paiston loppuvaiheessa. Itse en huomannut kovin suurta eroa siinä, kääntelikö palasia vai ei, sillä lehtikaali on joka tapauksessa niin ohutta, että siitä tulee rapeaa joka tapauksessa.

Ravintohiivahiutaleet antavat juustoisen maun lehtikaalisipseihin, ja näiden kohdalla maistoin itse asiassa ensimmäistä kertaa ravintohiivan tuoman juustoisen maun. Pelkiltään leivän päälle ripoteltuna tai ruoan joukkoon sellaisenaan sekoitettuna en ole maistanut muuta kuin suolaisuutta. Ehkä ravintohiiva toimii paremmin siis lämpimissä tarjottavissa. Uuni tekee ihmeitä myös lehtikaalille, sillä sen kitkerä maku katoaa paistossa lähes kokonaan, eli näitä sipsejä ei kannata tuomita huonojen lehtikaalikokemusten vuoksi.

Innostuitko lehtikaalista?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kotinumero: Koti numeroina

Siinä vaiheessa, kun kotia alkaa arvioida pelkillä numeroilla, ei se enää ole koti. Numeeriset faktat kuitenkin kiinnostavat ihmisiä yllättävän paljon, joten katsottakoon tämän kerran asumustani kvantitatiivisesta näkökulmasta.
DSC_0027DSC_0031DSC_0030DSC_0035DSC_0034DSC_0037DSC_0029Yhtä kaikki

Yksi riippumattoteline, joka vastikään purettin kanahäkkiin odottamaan kesää ja mökkikautta. Teline ei saanut lupaa pysyvään olohuonekäyttöön, mutta saikin lopulta oman huoneen. Nyt se siirtyy kesäkäyttöön.

Yksi televisio, johon hankittiin yleiskaukosäädin, sillä joku halusi säästää alkuperäisen kaukosäätimen toimintaominaisuuksia. Sekoitan edelleen äänenvoimakkuuden ja kanavanvaihtonamiskan keskenään.

Yksi jääkaappi täynnä kasvisruokaa. Milloin viimeksi siellä on ollut lihaa? Aivan! Uutenavuotena joku toi sinne lihahampurilaisen muutamaksi tunniksi. Kehtasi vielä paistaa sen meidän vegaanipaistinpannulla. Onneksi Kotikullan 12 euron teflonpannu kesti höykyytyksen.

Kahdesta seitsemään

Kaksi ruuveistaan löystynyttä Ikea-tuolia, joista putoilee tasaisin väliajoin muovinpaloja. Vielä eivät ole jalat levinneet. Onneksi pudotus ei ole kova, jos sen hetki joskus koittaa. Ekologinen mieleni ei pidä siitä ajatuksesta, että lähtisin hakemaan jo nyt uusia tuoleja. Toisaalta esineisiin kiintynyt puoleni käskee hakemaan samantien suosikkituoleja satasella tai parilla. Eivät loppuisi sitten kesken. Lopputulos on kuitenkin toistaiseksi ollut se, että samat rapisevat tuolit nököttävät edelleen keittiössä.

Kaksi viherkasvia. Kauan sitten työkaverilta saatu rahapuu ja hetken mielijohteesta ostettu 12 euron viirivehka. Ajatelkaa, ostin älyttömän halvan kasvin Ikeasta kuusi vuotta sitten, ja olen saanut säilytettyä sen elossa. Kerran se meinasi kuolla, kun ei saanut viikonloppuna vettä pitkän kuivakauden päätteeksi. Juotin ja hoivasin sitä pari päivää. Ja viirivehkani jaksoi nousta vielä kerran!

Kahdet kuulokkeet. Toiset ammattilaistason DJ-kuulokkeet ja toiset ihan parinkympin Sonyt, joita käyttäessä ei ole varma, kuuluuko möly naapurista, omasta olohuoneesta vai kappaleen taustanauhasta.

Kolme hyvin säilynyttä Ikea-sohvaa. Niiden alta on kaivettu pähkinöitä ja Merkkari-nameja. Siivottu yhdet appelsiinimehut. Hyvin toimivat. Kestävät jopa kahvin läikyttelyni. Sohvanukutukseen meillä ei kumpikaan koskaan joudu, mutta flunssaisena sohvalla on jopa miellyttävämpi nukkua kuin sängyssä.

Seitsemän taulua ja yksi haaveissa oleva teos. Yksi Kiinasta, kolme Vietnamista ja kolme lasikansiin taltioitua seiskatuumasta vinyyliä. Haaveissa yksi teos täydellisestä auringonlaskusta, jota on metsästetty jo vuodesta 2015.

Suuria lukuja

Viisitoista varrestaan taipunutta Reilun kaupan tulppaania. Maksoivat 7,99 euroa. Sen kyllä huomaa. En pidä levinneistä kukinnoista. Pidän suipoista ja siroista. Ihan perus-Pirkoista, vaikka kivijalkaliikkeitä pitäisi tukea. Mutta kuka lisäisi kelloon tunteja kiertää putiikkeja?

Kolmekymmentä vinyyliä ja kolmekymmentäyksi kirjaa esillä olohuoneessa. Omat kirjani olen haudannut ylvääseen Billy-kaappiini. Musiikkipuolelta Spotyfystani ei ole sisustuselementiksi.

Reilut seitsemänkymmentä neliötä nelinumeroisella summalla vuokrattuna. Pääosin hyvin käytetyt neliöt, jotka muodostavat neljä huonetta: kaksi isoa ja kaksi pientä. Niiden sisässä on paljon kaappitilaa ja pari romua täynnä olevaa komeroa. Vähän kaappisiivousintoa ja toistaiseksi vailla tarmoa oleva toteutus.

Niin, ja myös yhdet halpakaupasta ostetut silmälasit, joita en vieläkään ole saanut aikaiseksi vaihtaa optikkoliikkeestä hankittuihin! Yksi parveke, josta tiirattu Näsinneula näyttää ennen pitkää ikuisesti sumuiselta, jos lasitilausta ei pian laita alulle.

Miltä oma kotisi näyttää numeroina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa