Murhaaja kiinni tunnissa ja muita mysteereitä – mikä pakohuonepeleissä kiehtoo?

Pakohuonepelit palauttavat viihteen verkosta maanpinnalle ja tarjoavat palan maailmaa, jossa millään muulla kuin käsillä olevalla hetkellä ei ole väliä. Minunkin kaltaiseni jääräpää on alkanut nauttia ongelmanratkaisusta suljetussa tilassa ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti.
DSC_0035 (3).JPGOlen vähän sellainen, etten ikinä lähde mihinkään mukaan – varsinkaan minkäänlaisiin leikkeihin. Haluan enemmin tarkkailla tilannetta ja pohtia sitä kiertäen hulluttelun kaukaa, vaikka joskus voisi heittäytyä edes johonkin. Kun kuulin ensimmäisen kerran joutuvani pakohuonepeliin, nyrpistelin nenääni tietysti tapani mukaan, mutta toisaalta tunsin jopa pientä intoa edessä häämöttävästä uudesta kokemuksesta.

Ensimmäinen pakohuonepelikokemukseni oli kaikin puolin miellyttävä. Siitäkin huolimatta, etten oikeastaan tuntenut pelikavereitani. Päätin antaa käsittääkseni melkoiseen suosioon nousseelle puuhalle uuden mahdollisuuden, ja suuntasin peliin vanhan työporukkani kanssa. Viime viikolla otimme samalla köörillä toisen kierroksen meille uudessa pelissä Marien muotokuvissa ElämysTeerissä, ja se meni paremmin kuin ikinä. Hitaasti lämpenevänä ihmisenä tunsin ensimmäistä kertaa onnistuvani oikeasti, sillä osasin tulkita pakohuonepelin juonta paremmin kuin aiemmin.

Marien muotokuvat -pelin miljöönä on 1880-luvun taiteilijan ateljee, ja se inspiroi minua todella paljon. Ei voi mennä pieleen, kun yhdistetään mystinen nainen, taidetarvikkeet ja 1800-luku! Pelaaminen ei ole itseisarvoni, ja siksi teema on minulle erittäin tärkeä. Jotta tällaisen änkyrän saa innostettua pelimaailmaan, täytyy ympäristön ja idean olla kohdillaan. Yleensä pakohuonepeleissä tavoitteena on suoriutua huoneesta ulos alle tunnissa, ja siihen pääsimme tällä kertaa.

Ennen kuin vierailin ElämysTeerissä ja suunnittelin pakohuonepelijuttuani, pohdin, miten pakohuonepelejä voisi kehittää. Selvästikään kehittämisideoitani ei kaivata, sillä ne on jo toteutettu. Ajattelin, että pakohuonepelit olisivat erinomainen ryhmädynamiikan testikenttä, jota voisi vakavissaan hyödyntää työelämässä. Elämysteeri tarjoaa jo yrityksille palvelua, jossa työnohjaaja-ryhmäpsykoterapeutti seuraa pelin kulkua ja käy tulokset läpi keskustelutuokiossa. Kuinka nerokasta! ElämysTeerissä kerrottiin myös, että samaa voisi hyödyntää ryhmätyöhaastatteluissa. Se herätti minut pohtimaan omaa käytöstäni paljon syvemmin. Saisinko työpaikan pelin perusteella? Saisinko sen helpommin pakohuonepelitiimellyksessä kuin neuvotteluhuoneessa?

Minusta pakohuonepelien suosion räjähdysmäinen kasvu on ollut yllättävää, vaikka sen hyödyntämismahdollisuudet ja viihdearvo ovat valtavia. Ehkä siksi, että jollakin tavalla pakopeleille läheistä sukua olevat roolipelit tuntuvat olevan pienten piirien juttu, ja muutenkin vuorovaikutus ja viihde näyttävät asuvan nykyään internetissä, joten en ollut ymmärtänyt, että ihmiset kaipaavat live-mysteereitä elämäänsä. Nykyäänhän pelihuoneita on niin sanotusti vähän joka nurkalla, vaikka vielä pari vuotta sitten tyhjästä aukeavia ihmemaailmoja ei ollut oikein missään. Tai sitten kukaan ei huomannut niitä. Mikähän meidät on saanut kirmaamaan teematodellisuuksiin ratkaisemaan rikoksia ja katoamistemppuja?

Taidamme ainakin kaivata elämäämme muutankin kuin virtuaalivääntöä. Kaipaamme älyä haastavaa touhua ilman häiriöitä – omat älylaitteet eivät nimittäin pakohuoneisiin kuulu. Nautimme onnistumisista aikaa vastaan. Miksi juuri nyt? Mysteerin ratkaisu lienee se, että teknologiahässäkkä-ähky on yleisesti saavutettu, ja pakohuonepelit tarjoavat sopivan turvallisen paluun juurille: tyhjyyteen, jossa täytyy pärjätä omillaan ja lapsuuteen, jossa mielikuvituksella ei ole rajoja.

Vilpitön suositus Tampereella Aleksanterinkatu 29 B:ssä sijaitsevalle ElämysTeerille ja Marien muotokuvat -huoneelle.

Oletko käynyt pakohuonepeleissä? Miksi ne viehättävät niin monia?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Ruokakunnan levylautasella, osa 10

Heräsin tänä aamuna aavistuksen äkäisenä, sillä olohuoneestamme kuului omituisia ääniä. No, minähän en musiikista sinänsä mitään tiedä, mutta tällaista Hubbardiakin on olemassa.
freddiehubbard

Freddie Hubbard – Hub-Tones

Kuka? Freddie Hubbard (1938–2008)

Mikä? Hub-Tones (Blue Note 1962)

Miksi? Yksi monista lahjakkaan trumpetistin uran huippuhetkistä. Klassista 1960-luvun hard bop -jazzia, joka koetteli vienosti genren rajoja.

Mitä seuraavaksi?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Nostalgialauantai: Ystäväkirja

Uskon vahvasti ystäväkirjojen tekevän uuden tulemisen sitten ysärimuotiaikojen. En viitsi täytellä omaa ystäväkirjaani, joten oli ilo sukeltaa blogiystäväkirjahaasteeseen!DSC_0087Lempinimi? Ankkis, A-K ja Marge.

Mitä teet ensimmäisenä, kun saavut kotiin? Vien ostokset keittiöön, lajittelen muut kantamukset, laitan sitten vasta takkini naulaan ja laukun syrjään. Kengät lähtevät jalasta jossakin kohtaa.

Kuinka monessa maassa olet käynyt? Kahdeksassa. Tuntuu aika pieneltä luvulta. Minä olen tosin pitkien matkojen ystävä.

Kolme sanaa, jotka tulevat mieleesi sanasta marraskuu? Heikki Salo, pimeys ja punainen taivas. Siinä oli aika monta sanaa, mutta pidetään tämä vastaus voimassa.

Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Touhu! Se oli Koskikeskuksen Noksopista ostettu kultanauhahamsteri. Tuhti poika, joka rakasti juoksupyörässä juoksemista. Nimi oli kopioitu muistaakseni ympäristötiedon lemmikkiosion esimerkkihamsterilta. Uinui pois liki kolmen vuoden elon jälkeen omassa pesäkolossaan. Löysimme Touhun kuolleena, kun pääsin kuudennelta luokalta. Ihme kyllä ymmärsin hamsterin elämän rajallisuuden jo silloin. En kuitenkaan saanut haudata Touhua takapihallemme, etteivät lähiöeläimet ja satunnaiset ketut kaiva sitä esiin.

Iskelmätähtinimesi eli toinen nimesi ja äitisi tyttönimi? Katariina Lehtinen. Vaikkei minulla oikeastaan toista nimeä ole, vain kaksiosainen etunimi. Niin eikä äidilläni ole tyttönimeä, ihan vain syntymässä saatu sukunimi. Joskus haaveilin siitä, että minulla olisi ihka oikea toinen nimi. Toivoin kovasti, että se olisi Aleksandra.

Mitä syöt iltapalaksi? En oikeastaan syö iltapalaa. Syön yleensä viimeisen kunnon aterian kuuden kieppeillä. Eilen söin tosin muutaman naposteluporkkanan iltahuikomisen taltuttamiseksi.

Lapsuutesi lempilelu? Ihan ensiksi Manna-nukke ja vettä sylkevä kylpylelu Masse-majava. Sitten kestosuosikkini Barbiet ja muovinen collieperhe.

Ketä haluaisit halata juuri nyt? Äitiäni. Olen äidintyttö eikä äitiä voi halia aina ihan joka viikko. Ystävää, jolla on vaikeaa.

Mihin reality-ohjelmaan voisit kuvitella osallistuvasi? Iholla. Saattaisin tosin katua sitä myöhemmin.

Biisi, joka saa sinut herkistymään? James Bluntin You’re Beautiful. Hävettää.

Tavara, jolla on sinulle eniten tunnearvoa? Isäni Syyriasta 1980-luvulla tuomalla sormuksella on pitkä historia takanaan. Sitä en halua hukata.

Tasan 24 tunnin päästä olet…? Varmaankin tällä samalla tuolilla kotona. Takana on oikeasti rentouttava viikonloppu, minulla on paljon asiaa pakohuonepeleistä ja rauhallinen sunnuntai-ilta edessä.

Sanonta, jota inhoat? Inhoan suurin piirtein kaikkia sanontoja.

Terveiset blogisi lukijoille Kiitos, että luet. Mikä saa sinut palaamaan blogiini?

Oletko jo hurahtanut ystäväkirjoihin?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Kravattikortteja kelle vain

Biologiset siteet ohjaavat edelleen valtavan paljon sitä, kuka saa viettää ja millä tavalla vanhempiin liittyviä juhlapäiviä.
isänpäiväMinun lapsuudessani niin päiväkodissa kuin koulussa askarreltiin aina isänpäivänä kortit nimenomaan biologiselle isälle, vähintään mieshenkilölle. Oli korostetun tärkeää, että kortti menee miehelle ja tietysti mieluiten omalle isälle, jos sellainen löytyy jostakin.

Tiedote: Kaikilla ei ole isää. On ehkä joskus ollut, muttei enää. Tai sitten ei ole ollut koskaan. Minulla ei ole kokemusta isättömyydestä, sillä minulla on aina ollut isä eikä hänen henkilöllisyydessäkään ole ollut epäselvyyksiä. Asuimme myös 19 vuotta saman katon alla, ja näemme edelleen lähes joka viikko. Isättömyys tuntuu siis kovin vieraalta, mutten silti elä maailmassa, jossa olisi jollakin tavalla selvää, että kaikilla olisi isä fyysisesti tai henkisesti läsnä. Kun ajattelen värikästä sukuhistoriaani, huomaan itse asiassa, että omat vanhempani kummankin suvun puolelta ovat liki ensimmäiset, jotka tietävät varmasti isänsä henkilöllisyyden. Ei ennen ollut niin justiinsa.

Muistan koulupolultani parikin tapausta, jossa oppilas ei saanut isänpäivänä muistaa äitiään, vaan piti väkisin keksiä mieshenkilö, jolle kortin osoittaa, esimerkiksi äidin miesystävä, joka ei millään muotoa edes toimittanut isän roolia lapselle. Alakoulumuistoni ovat onneksi liki 20 vuoden takaa, joten toivon, että asenteet ovat kehittyneet rutkasti ajoista, jolloin hampaat irvessä askarreltiin pahvista ja kankaasta isänpäiväkortteja ja jännitettiin samalla, kuka leikkaa sormeensa. Joidenkin mahassa kipristeli se, ettei ollut ketään, kenelle kortin voisi antaa. Sanottiin, että kravattikoristeisen kortin voi antaa vain miehelle.

Olisi naiivia sivuuttaa perheiden monimuotoisuus, kun puhutaan vanhempiin liittyvistä juhlapäivistä. Siihen, ettei ole isää, ei aina liity dramatiikkaa. Voi olla, että perheessä on kaksi äitiä tai sitten ihan vain yksi, koska niin on aina ollut. Voipa myös olla niin, että isiä on kaksi: lapsen yhdessä hankkineet tai sitten biologinen isä ja uusioperheen isä. Ei siinä sen kummempaa, joten turha tehdä isänpäiväkorttitalkoistakaan numeroa. Toivottavasti elän muistoissani aikaa, jolle nykyään kouluissa jo nauretaan. Ei äitien- ja isänpäivää tarvitse muuttaa erityiseksi vanhempainpäiväksi, vaan ennemminkin pitäisi taata vapaus juhlistaa haluamaansa henkilöä ja saada ymmärrystä myös ulkopuolisilta siihen, että äitien- ja isänpäivänä voi juhlistaa sitä läheistä, jota haluaa – ilman kyräileviä katseita, kummasteluita ja jopa kieltoja.

Minä juhlistan isänpäivää viemällä oman isäni ensi viikolla Raxiin. Mitä sitä hienostelemaan! Isäni pitää pizzoista ja purilaisista, joten niitä hän saa. Samalla minä pääsen tutustumaan uudistuneeseen Raxiin ja ravintolan vegaaniseen tarjontaan, johon hän ei muuten koskisi, vaikka siitä maksettaisi. Turha yrittää fine diningia, sillä todellinen ilo löytyy ihan muualta. Lopuksi isäni saa valita vielä kauppakeskuksen juomapuodista mieleisensä erikoisoluet kotiinviemisiksi. En viitsi itse niitä hänelle enää ostaa, ettei iskäparka kauhistu esimerkiksi aasialaisista oluista, jotka eivät kuulemma maistu kuin vedeltä.

Ei siinä sen kummempaa.

Hyvää isänpäivää kaikille sunnuntaina juhliville! 

Kuka saa juhlia isänpäivää? Ketä sinä juhlistat sunnuntaina?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa

Pähkinätön ja maidoton Oreo-juustokakku ei kaipaa uunia tai liivatetta

Kookoskermasta ja maidottomasta tuorejuustosta tehtävä Oreo-juustokakku hellii pähkinäallergikkoja eikä vaadi pakastimessa säilyttämistä. Tälläkin kertaa resepti on ihan oikeasti helppo ja nopea!
veganoreocheesecakeOn olemassa jokin kirjoittamaton sääntö, että minun kuuluu kehittyä leipomisessa jatkuvasti virheitä tehden. En usko, että kukaan muu pystyy mokaamaan yhtä usein ja ääliömäisesti kuin minä kokeillessani uusia reseptejä. Ihan joka kerta.

Ideani oli jälleen mainio ja lopputuloskin herkullinen, mutta väliin mahtui muutama pieni mutka. Unohdin muuntaa inspiraatioreseptini käyttämääni suurempaan kakkuvuokaan sopivaksi, minkä vuoksi pohja jäi hieman rakoilevaksi ja kakku tarpeettoman matalaksi. Nämä virheet korjaantuvat lisäämällä keksien ja tuorejuuston määrää.

Pähkinätön ja maidoton Oreo-juustokakku

Kakun halkaisija 25 cm

Pohjaan 20 Oreo-keksiä eli puolitoista pakettia Oreoita | 3 rkl maidotonta margariinia (esim. Keiju tai Lidlin oma merkki) | 1 tlk eli 400 g kookoskermaa (esim. Vietcoco) | 10 rkl tomusokeria | 1–2 paketia eli reilut 300 g vegaanista tuorejuustoa | 1–2 pussia vegegeeliä tai ohjeen mukaan agar agaria | 1–2 tl piparminttuaromia | päälle murskattuja Oreoita oman maun mukaan, puoli paketillista riittää

Murskaa puolitoista pakettia Oreoita sileäksi muruksi, ja sekoita niiden joukkoon sulatettu margariini. Muovaile irtopohjavuokaan Oreo-pohja, ja anna pohjan jähmettyä jääkaapissa sen aikaa, että juustokakkumassa on valmis.

Sekoita noin 200 grammaa tuorejuustoa, 400 grammaa kookoskermaa ja 10 ruokalusikallista tomusokeria huolellisesti kulhossa tasaiseksi seokseksi, ja käytä tarvittaessa blenderiä tai sauvasekoitinta. Tarkista massan notkeus ja maku, ja lisää tuorejuustoa, jos seos tuntuu liian juoksevalta eikä tuorejuusto tunnu maistuvan liikaa läpi. Jos lisää loput tuorejuustosta seokseen, saa myös lisäkorkeutta kakulle.

Mausta seos piparminttuaromilla, ja tarkista sen jälkeen maku. Kiehauta vegaanisen liivatteen pakkauksen ohjeen mukaan vettä kattilassa ja lisää joukkoon vegegeeli tai agar agar. Yhdistä seos heti juustokakkumassaan, sillä sekä vegegeeli että agar agar jähmettyvät todella nopeasti. Sekoita huolellisesti, ja kaada massa sitten jähmettyneen kakkupohjan päälle. Koristele Oreoilla, ja anna koko kakun jähmettyä jääkaapissa yön yli.

Valitsin vähän vääränlaisen tuorejuuston kakkuun, sillä mielestäni käyttämäni Sheesen tuorejuusto maistui ja tuoksui  tässä tapauksessa haisi  kakkumassan läpi. Syy lienee se, että Sheesen maustamaton tuorejuusto on kaiketi tarkoitettu suolaiseen leivontaan. Oatlyn PåMackan on maultaan hyvin neutraali, mutten uskaltanut sitä ostaa, koska ajattelin sen kuuluvan ehdottomasti vain suolaisiin ruokiin tai levitteeksi leivän päälle. Suosittelen siis valitsemaan tuorejuuston huolella: mitä huomaamattomampi maku, sen parempi.

Piparminttuaromi antaa kakulle ihanan raikkaan sivumaun, muttei hallitse sen makumaailmaa. Jos haluaa eläytyä minttuteemaan enemmänkin, kannattaa ostaa vihreää elintarvikeväriä, sillä läpinäkyvä piparminttuaromi ei värjää kakkua. Jos valitsee huonon tuorejuuston niin kuin minä tietysti tein, piparminttuaromi peittää sen hallitsevaa makua hyvin.

Alkuperäisen reseptin mukaan erillistä hyydytysainetta ei tarvittaisi, mutta minä päätin varmuuden vuoksi laittaa vegaanista liivatetta eli vegegeeliä massan sekaan. Vegegeeli on tehty agar agarista ja johanneksenleipäpuujauheesta, ja yhtä hyvin sen tilalla voikin käyttää pelkkää agar agaria, joka kuulemma on vielä tehokkaampaa. Tässä kakussa ei kuitenkaan tarvita valtavaa hyytysmistehoa, joten agar agaria huomattavasti edullisempi vegegeeli riittää mainiosti. Kumpaakin löytää isommista marketeista; minä bongasin ne Prismasta.

Vaikka ohjeen kakku ei olekaan mikään varsinainen pakastinkakku, toisin kuin useimmat pähkinästä ja kookosöljystä valmistettavat leipomukset ovat, kannattaa sitä silti säilyttää kylmässä, sillä pitkään huoneenlämmössä ollessaan kakku alkaa muuttua velliksi. Väitän, ettei se kestä lämpöä samalla tavalla kuin perusjuustokakut.

Kakun tuorejuustomassa ei ole liian makea, vaan sopivalla tapalla hapan tuorejuuston ansiosta, ja siksi juustokakku saakin makeutensa pääosin Oreo-kekseistä. Talviaikaan kakku muuntuu helposti jouluteemaan sopivaksi, kun Oreot korvaa piparkakuilla. Sitä en tosin tiedä, minkälainen soppa syntyy, jos pohjankin korvaa piparilla. Suosittelen siis hurvittelemaan vain koristelun suhteen, ellei sitten ole itsevarma ja yleensä kaikessa onnistuva leipuri.

Jos haluaa tehdä pakastimessa säilytettävän, enemmän raakakakkua muistuttavan vegekakun, kannattaa tutustua pähkinäiseen Oreo-juustokakkureseptiini ja vadelma-cashewpähkinäkakun ohjeeseen.

Mitä maidotonta tuorejuustoa leivonnassa kannattaisi käyttää?

Seuraa Bloglovinissa | Blogit.fi:ssä | The Blog Junglessa | Instagramissa